Avainsana-arkisto: Luettua

Jouluvalmisteluja

Puikot ovat suihkineet, lahjat kääriytyneet paperiin, nauhat kiharrettu. Ihmisiä tavattu ja tapaamisista nautittu.

Joulukortit lähtivät punaisessa kuoressa maaimalle. Samalla koin nostalgisia hetkiä, kun järjestelin korttipinoa. Monenlaisia kortteja olen tehnyt vuosien varrella, viimeksi oppilaideni kanssa kun  keräsimme rahoitusta Pyhän leirikouluun. Loimaan vanhasta kirjakaupasta torin varrelta keräsin aikoinaan nostalgisen kokoelman ikivanhoja joulukortteja, joita en tosin raaski lähettää kenellekään. Olen niitä kuitenkin joinakin jouluina skannannut ja tulostanut. Ovat ne niin ihania!

Keskiviikkona kävin Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa lukemassa kaksi novellia. Paikalla oli yli 20 kuulijaa, puikot suihkivat, laskeutuivat välillä syliin kun tarinoiden kuuntelu vei kaiken huomion ja jatkoivat taas. Kudelmia vietiin perjantaina Kartanonmäen vanhuksille joululahjaksi.

Luin Novellikoukussa Tuuve Aron novellit Elsa ja Suojatie. Tykkään itse etenkin Elsasta. Siinä on kuvattu hienosti Elsan elämän käännekohtaa ottaen mukaan  nyansseja koko elämästä. Suojatie kuvaa myös käännekohtaa monen ihmisen elämässä. Loppu on arvoituksellinen. Jokainen lukija/kuulija saa itse vetää johtopäätökset. Hienoja novelleja. Muut Lihanleikkaaja -novellikokoelman tekstit ovat niin roiseja, etten niitä olisi voinut lukea…

Toisena lukijana oli entinen oppilaani vuosien takaa. Hän oli valinnut Maarit Verrosen ajankohtaisen novellin siitä, miten kohtaamme kanssaihmisemme. Minuunkin kolahti vastaavanlainen kohtaaminen erään ihmisen kanssa.  Lisäksi Katriina luki Jukka Viikilän aivan toisenlaisia novelleja, nimittäin aivan lyhyitä. Nekin ovat novelleja, vaikka lähestyvät runoa tai aforismia. Ne ovat niin moniselitteisiä, että pitäisi lukea moneen kertaan ja makustella sanoja.

Kovasti ilahdutti suuri kuuntelijamäärä ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Tuli todella hyvä olo!

Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa 12.12.2018 luettiin, kuunneltiin ja kudottiin. Eläköön kirjallisuus! Kuvassa vasemmalta Katja toivotti tervetulleeksi ja kiitti kuluneesta syksystä, sitten Katriina ja kuuntelijoita rivikaupalla

Novellikoukkua varten luin Katja Ketun novellikokoelman Piippuhylly. Ei niitä voinut lukea Novellikoukussa. Luepa Luettua– sivulta, miksei.

Perjantaina vietimme pikkujoulua Runomankelilaisten kanssa. Paikalla olivat kaikki: Liisa, Virpi ja kaikki K-ihmiset: Kari, Kerkko, Pirkko ja Sirkka. Ihmettelimme, että on jo kaksi vuotta siitä, kun runoilimme hiki hatussa runoja antologiaamme Runotuulen mankeloimaa.

Söimme jouluherkkuja, päivitimme syksyn tekemisiämme ja ehdimme lukea kirjoittamiamme tekstinpätkiä.

Mankelilaisten herkkuja

Ja teimme ison päätöksen: Perustimme Novellimankelin! Eli aiomme julkaista novelliantologian, joko vuoden päästä tai kahden vuoden päästä. Meillä on niin valtavan hyvä porukka ja olemme tutustuneet toisiimme. Lisäksi yhteistyö sujuu niin luonnikkaasti, että tätä yhteyttä ei kannata heittää romukoppaan. Päätimme lisäksi pyytää paria muuta henkilöä mukaan, jos he vaan haluavat. Mirkka-opemme ei ole nyt mukana vaan yritämme omin voimin,  tosin Mirkkalta saaduin opein. Kiitos hänelle!

Onpa mukava, että ensi vuodelle on taas tiedossa kiinnostavaa luovaa tekemistä, mistä saa NIIIIN suuren nautinnon!

Viikonloppuna oli Heimolinnassa Wanhanajan joulumarkkinat, jonne menimme mankeliporukalla toista kertaa. Tosin saimme pöydän vain sunnuntaiksi. Tänä vuonna myimme loimaalaista kirjallista tuotantoa sekä minun pitkin vuotta värkkäämiäni kudonnaisia eli lapasia, sukkia, pipoja jne jne. Kannatti mennä, vaikka tuntui, että väkeä oli liikkeellä vähemmän kuin viime vuonna. Villakasat pienenivät ja pari kirjaakin kulkeutui uusiin koteihin ja uusiin mieliin.

Villaa ja paperia

Mutta kaikkein mukavinta oli  jutella ihmisten kanssa. Voi miten siitä tuleekin hyvä olo! Tapasin ihmisiä, joita en ollut pitkään aikaan näynyt ja saimme päivitettyä kuulumiset.

Mankelilaisten iskujoukko Wanhanajan joulumarkkinoilla. Kerkko ja Pirkko

Talvi tulee hiipien. Nollan kieppeillä on pyöritty monta viikkoa. Pakkaset, paukkusellaiset, odottavat vielä. On pimeää. Jouluvalot tuovat ilonpilkahduksia. Luonto on hiljaa, taitaa nukkua.  Pienet ruohonkorret tekevät tuttavuutta ilman kosteuden kanssa. Kyllä se varmaan lämmittää.

Aamulla lehteä hakiessani katselen alkavan päivän näkymiä. Joinakin aamuina pitää hakea kamera, kun luonnolla on niin paljon uutta kerrottavaa. Facebookista olen nähnyt, että ympäri maata on ollut hienoja auringon laskuja ja nousuja. On se siellä, se aurinko. Lämpöä ei meille nyt tule, mutta valoa kuitenkin.

Talven törröttäjät muistelevat hetken horroksesta herättyään kesää. Yksittäinen lintu tulee sieppaamaan siemenen.

Viikon päästä on joulupäivä. Tämä loppuviikko mennee jouluvalmistelujen kanssa. Sitä perinteistä: siivousta, järjestelyä, ruokia – teen laatikot äitini ohjeilla. Poikia tulee miniöineen joulun viettoon. On se mukavaa. Nyt on tänä vuonna aikuisten joulu.

Tuli vuotos – vastasatoi ensilumen

Menneellä viikolla satoi ensilumen. Tuli vuotos – vastasatanut uusi lumi, jolloin miehet entisaikaan lähtivät metsälle, kun lumessa näkyivät eläinten jäljet.

Tuohan on ensimmäisen romaanini nimi ja viittaa siihen, että vuotos tarkoittaa montaa asiaa: ensilumen ja suunnitellun tekoallasalueen  lisäksi kohtaa, jossa joki laskee pääuomaan – Vuotosjoki laskee Keminsaarten itäpuolella Kemijokeen. Asioillahan on monta puolta. Me vaan niin helposti takerrumme yhteen ”totuuteen”, vaikka asioiden monipuolinen tiedostaminen laajentaisi näkemystä.

Omalla pihalla olen ihmetellyt jälkien määrää: oravat näyttävät käyttävän reittinään meidän talon päätyä. Samoin naapureiden kissat ovat tassutelleet edestakaisin. Linnut ovat hyppineet portailla ja seinien vierustoilla. Puutarhassa supi on tehnyt jälkinauhansa naapurista naapuriin meidän pihan yli. Luumupuuni kuoli viime talvena mutta juuret työnsivät versoja muutaman metrin päähän. Olin yhden niistä suojannut verkolla uutta puuta varten, mutta verkko oli tiessään (löytyi monen metrin päästä) eikä tainta näkynyt missään. Olipa ollut rusakolle oiva makupala. Joku oli myös piehtaroinut nurmikolla tai sitten tehnyt tarpeensa ja kuopinut lunta pois. Pitäisiköhän laittaa suojaverkkoja nuorimpien puiden ja mustikkapensaan ympärille.

Olen menossa lukemaan Loimaan pääkirjaston Novellikoukkuun ensi kuussa. Viime vuonna olin ensi kertaa, ja yllätys oli miten paljon hommaa novellin valinnassa oli. Suurin hankaluus on, että novellit ovat liian pitkiä luettavaksi. Meitä on kaksi lukijaa eli aikaa kummallakin puoli tuntia. Yleisöpalaute on, että parhaiten jaksaa kuunnella lyhyitä tekstejä. Toinen ongelma on, että en tiedä mitä on luettu aikaisemmin ja kolmas, että suomalaisten kirjailijoiden novellien lukuun pitää saada lupa. Ulkomaisia voi lukea ilman lupaa.  Muut ovat kertoneet, etteivät kustantajat vastaa lukemislupapyyntöihin. Toisaalta tuntuu, että miksi lupa pitää pyytää, kun kyseessä on kirjastossa tapahtuva ilman pääsymaksua tapahtuva tekstin lukeminen. Sehän saattaa toimia vinkkauksena, jolloin kuuntelija haluaa tutustua paremmin luettuun kirjailijaan.

Novellikoukkua varten luin Roald Dahlin novellikokoelman Himo – Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä. Katso Luettua – sivu.

Parhaillaan luen Päivi Alasalmen romaania Joenjoen laulu. Se kertoo Saamenmaasta. Olen lukenut vasta muutaman kymmenen sivua, mutta on alkanut vaivata se, että joka sivulla monessa asiassa selostetaan jotain saamelaisten tapaa.

Siinä onkin minulle miettimistä, miten paljon selitetään asioita eli mitkä asiat ylipäätään vaativat selittämistä. Kirjoitin viikolla Kolmanteen tanssiin Jurin muistelua saamelaisten muinaisista muuttoretkistä eli kierrosta vuodenajan mukaan eri paikkoihin asumaan (kevät-, kesä- ja syysasunnot ja talvimuutot). Onko koko muistelus tärkeä ja miten paljon siitä kirjoitan, jotta sormi pystyssä oleva opettaja ei nouse silmien eteen?  Pitää löytää sellainen kerronnan muoto, että opettajavaikutelmaa ei tule. No jätän tekstin paikoilleen ja ratkaisen poistamisen/jättämisen myöhemmin. Itse asiassa Juri vertasi saamelaisten entisiä muuttoretkiä nykyajan mökkeilyyn, Lapin hiihtomatkoihin ja etelän aurinkolomiin. Ehkä tekstin voi jättää…

Palaan Alasalmen kirjaan myöhemmin kun olen lukenut sen kokonaan.

Luin myös pikavauhtia Yrjö Kokon kirjan Poro, joka ilmestyi 1969.

Luepa Luettua -sivulta kommenttini.

Kirjasta on apua Kolmannen tanssin kirjoittamisessa, koska tärkeässä pääosassa on poro.

Tulostin kuvan pojistani aikuisina ja laitoin kehyksiin tuohon ikkunalaudalle. Vertailen heidän kasvojaan. Mitä samanlaista, mitä uutta, mitä omaa. Yhtäläisyyksiä ei arkipäivien nauhassa huomaa, mutta nyt pysäytetystä kuvasta huomaan. Vuosien helminauha liukuu silmieni ohi. Jotenkin jatkuvasti kummastelen, että ne kaikki pitkät vuodet ovat tapahtuneet, vierineet, ohi. Kaikki lukemattomat aamut, illat, välipalat, työkeikat. Ilon ja ristiriitojen hetket. Sanomalehdistä näen heitä, joiden elämä on ollut vuosikymmeniä lyhyempi. Että on saanut elää, kokea tämän kaikki.

 

Illan tullen kiristyvä pakkanen sieppaa ilmasta kosteuden ja levittää sen läpinäkymättömäksi peitteeksi

 

Kolmas tanssi

Lapasvarasto on täydentynyt, katsopa aikaisempaan päivitykseen tehty lisäys: Lapasia

Sain myös luetuksi loppuun Josephine Teyn kirjan Ajan tytär, katso Luettua

Muutoin viikko on kulunut miettiessä uutta kirjaani. Se pyörii päässä koko ajan, öitä myöten. Nimikin muuttui: Kolmas tanssi. Saattaapa se muuttua vieläkin, olkoon tuo työnimi.

Onko tämä nyt sitä luomisen tuskaa. Luin aikaisemmin kirjoittamani alun. Osin se on ihan kelvollista tektiä, osin aivan p—aa.  Päässä risteilevät lukemattomat linjaukset suunnattomana möykkynä. Miten tästä eteenpäin. Miten uudistua. Miten jotain merkityksellistä. Mitä tämä kannattaa. Kuka lukee. Ketä kiinnostaa…

Sitten muistin, että käydessäni torstaina Taidetalolla kaksi ihmistä kysyi mitä kirjoittamisilleni kuuluu. Eli voisi päätellä, että kiinnostaa…  Toinen jopa halusi itselleen Vuotoskirjan. Keskustelimme myös Lapista, mistä hän yllättäen onkin kotoisin. Suku ulottuu Länsirajalle, josta on Vuotoskirjassa ja myös itään, josta Kolmas kertoo. Kannustin häntä ja sukuaan kirjoittamaan paperille suvun historiaa. Menneiden muistelu ei ollut vanhempiemme sukupolven mielipuuhaa, ikävät asiat haluttiin painaa unholaan. Mutta niin kauan kuin on joku joka muistaa, kannattaa kerätä tiedot suvun historiaan. Kyllä tulevissa sukupolvissa on heitä, jotka haluaisivat tietää mistä ovat tulleet.

Ehkä pitää vaan aloittaa kirjoittaminen. Kyllä se siitä. Alku aina hankalaa, kuten vanha kansa tietää.

Kolmannen tanssin tapahtumapaikka on Lappi, kuinkas muuten. Siellä olen asunut 23 vuotta ja viettänyt kaksi kesää tutkimushommissa Kevolla ja Pohjois-Norjassa. Graduni nimi on Pohjois-Lapin jäkälien hivenainetaloudesta.

Lappi jäi minuun – ei siitä eroon pääse, enkä haluakaan. Viime vuosina Norjan avarat maisemat ja Jäämeri ovat syöpyneet yhä voimakkaammin mieleeni. Geenianalyysissä perimässäni on skandinaavia 1,6 %, irlantilais-skottilais-walesilaista 4,7% ja eskimo-inuiittia 2,4 % suomalaisuuden lisäksi. Ehkä sieltä tulee kaipaus arktisiin maisemiin.

Taas ensi kesänä menemme mentori-Liisani kanssa Norjaan. Seikkailin netissä ja kun kirjan tapahtuma-alue on kolttien asumaseutu, löysin Kirkenesistä mielenkiintoista tietoa.

Kirkenesissä vaikuttaa taideyhteisö Pikene på broen. Nimi sai minut aivan haltioituneeksi, minuahan opiskeluaikaiset ystäväni kutsuvat Pikeksi. Pikene på broen tarkoittaa Tyttöjä sillalla. Viitannee siihen, että heillä on kulttuuriyhteistyötä Venäjällä asuvien taiteilijoiden kanssa. Mikä onkin kirjanluonnokseni yksi kantavista aiheista, ihmisten yhteys ilman rajoja. Se on ihmiskunnan selviytymisen ehto. Ei rajoja ja eristäytymistä. Luonnonvarojen tasainen jakaminen. Ja tämä ilmastonmuutos, josta minulle luennoitiin jo 1970 -luvulla.

Tästä ei selvitä muutoin kuin ymmärtämällä, että ihmiskunta on yhtä ja etteivät valtioiden rajat merkitse mitään.  Tuntuupa kornilta. Helppoa se on sanoa täällä varakkaassa pohjoismaisessa demokratiassa. Yhteiskuntien eri vaiheet… Tarvitaanko satoja vuosia vai jokin pysäyttävä luonnonkatastrofi, joka tasaa olosuhteet maapallolla. Tai pahimmassa tapauksessa ihmisten itse aiheuttama väestön määrän pienentäminen. Kymmenen miljardia ihmistä on tämänhetkisten käsitysten mukaan maapallon kestokyky. Tähän pyrkimistä tappamalla ennustetaan. Onhan se jo menossa esimerkiksi Syyriassa, Myanmarissa… Luonto itsekin hoitaa asiaa. Syntyvyys laskee, Y-kromosomin koko on pienenemässä, elintavat (tupakointi, päihteet) laskevat hedelmällisyyttä. Syntyvyys on vähenemässä ensin alkuun ns. kehittyneissä maissa.

Näyttääkin siltä, että elintason nousu säätele syntyvyyttä tehokkaasti. Koulutus ja etenkin naisten tietoisuuden lisääminen ovat avainasemassa.

No hoh hoh, menipä synkäksi tämä pohdiskelu. Mutta aika ajoin muistutan itseäni, että vaikka tämä aika mielestäni on niin tärkeä juuri nyt, ihmiskunnan historiassa tämä on vain pieni välähdys.

Aion hakea apurahaa ainakin Nordisk kulturkontakt -ohjelmasta. Löysin myös edullisia majoitusvaihtoehtoja Kirkenesistä.

Tätä kirjoittaessa alkoi radiosta – Yle ykkönen, paras, ei poppia – ohjelma Katja Ketusta,  hänen uudesta kirjastaan Rose on poissa, joka on Finlandia -palkintoehdokaskin.

Tulipa kuin nyrkki silmään. Ketun aihealue on suunnilleen sama kuin Kolmannessa: maaginen realismi, identiteetin etsintä, muodon muuttaminen, äidin kaipuu lapseen – lapsen äitiin, muisti – mitä muistetaan, millä tavalla muistetaan.

Kettu kertoi myös miten hän pääsee kirjoittamistunnelmaan. Ensimmäisenä tuli eristäytyminen. Tämän koin kirjoittaessani Vuotosta. Mies lähti mökille ja minä pihalle katoksen alle kirjoittamaan. Nyt olen yksin kotona ja kunpa virittäytyisin samaan kirjoitusvirtaan… Metsässä liikkuminen on myös hedelmällistä, se muuttaa havaintotilan, jolloin syntyy uusia oivalluksia.

Eli on vaan tartuttava asiaan. Olen lukenut kymmeniä aihealueeseen kuuluvia kirjoja. Tehnyt niistä muistiinpanoja. Luenpa muistiinpanot uudelleen. Jospa se sekamelska asettuu jonkinlaiseen järjestykseen ja runosuoni alkaa pulputa. Tai oikeammin sanat siirtyä sormien kautta tietokoneen uumeniin.

Ei tästä ajatusten myllerryksestä muuten eroon pääse kuin kirjoittamalla.

Monipuolinen puolitoistaviikkoinen takana

No hei rakas lukijani.
Torstaina piti tehdä tänne tekstiä, mutta en ehtinyt. Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet aika hektiset. Joka päivä jotain ohjelmaa, Raisio – Turku – Paimio -akselillakin käyntejä viitenä päivänä.

Mutta nyt tulee kuulumisia.

Ensinnäkin olin elokuvissa. L-kinossa oli vuorossa ranskalainen elokuva Talo meren rannalla. Linkin kautta pääset lukemaan mitä elokuvasta mietin.

Kesän lopulla oli Turun sanomissa lukuvinkki. Siinä oli kaksi Sapon vanhaa dekkaria. Menin kirjahyllylle ja siellähän ylhäältä löytyivät mustien vanhojen Sapojen joukosta kummatkin. Ensiksi luin Margery Allinghamin dekkarin Kuolema kulkee sumussa. Toinen vinkattu oli Josephine Teyn Ajan tytär. Menepä Luettua -sivulle.

Torstaina kävin taas rakastamassani Turun taidemuseossa. Kävin viereistä Pylliä eli Puolalan yhteislyseota ja olen nähnyt kaikki taidemuseon vuosien 1961-69 näyttelyt, joita kävimme kuvistunneilla katsomassa. Kuviksen opettajamme Laila Säilä-Henriksson tiesi kertoa kaikista näyttelyistä ja meitä oli muutama, jotka halusimme kuulla joka sanan.

Alakerrassa oli nyt kolmen Turussa 1900 -luvun alussa vaikuttaneen taiteilijan yhteisnäyttely: Axel Haartman, Ali Munsterhjelm ja Santeri Salokivi.

Myös he rakastivat Turkua. Heidän tauluissaan näkyy tuttuja turkulaismaisemia, jotka ovat yllättävän samanlaisessa tilassa kuin sata vuotta sitten.

Esite sanoo, että ”Haartman, Munsterhjelm ja Salokivi olivat paitsi taiteilijatovereita myös impressionismiin ja jälki-impressionismiin perustuneen leveän värimaalauksen pääedustajat 1900 -luvun alun Turussa. Pariisissa oppimaansa nojautuen taiteilijat taltioivat ympäröivää todellisuutta sosiaalisia näkökohtia unohtamatta.”

Pidin todella näistä tauluista. Tällä tavalla olisin itse halunnut maalata, jos taidot olisivat riittäneet.

Munsterhjelmin taulu Puolalanmäeltä on sadan vuoden takaa – ja samat puut ovat edelleen olemassa vanhojen rakennusten lisäksi
Salokiven varmaankin kuuluisin teos – rohkea aihe sata vuotta sitten

Haartmain teoksista ei tullut otettua kuvaa. Hänen teoksiinsa voi tutustua Naantalissa Casa Haartmanissa, joka on hänen ja vaimonsa alkuperäiskunnossa säilynyt ateljeekoti.

Taidemuseon yläkerta oli remontissa, mutta hissillä pääsi toiseen kerrokseen katsomaan videoteoksia. Olivatpa hyviä!

Jaakko Niemelän Nostalgia kertoo suurten rakennusten murtumisesta ja hajoamisesta, luopumisesta, kaipauksesta, tuhoutumisesta ja loppumisesta. Ihmetyttää, miten video oikein oli kuvattu. Yllättäen video löytyi Youtubesta.

Toinen videoteos oli Mikhail Karikis’n Ain’t got no Fear, jossa oli kuvattu 11-13 -vuotiaiden poikien  kasvamista Kaakkois-Englannin teollistuneilla suomailla Isle of Grainissa.
Murroiän alkuvaihe on hyvin mielenkiintoinen aihe, jota on kuvattukin  monissa filmeissä. Pojat ottivat ympäristön haltuunsa ikäänsä sopivilla keinoilla. Tämäkin löytyi netistä: Ain’t got no fear

Viikko huipentui eilen. Loimaan Kertunmäen kesäteatteri on toiminut 1980 -luvun alusta asti. Pienestä aloitettiin. Vähitellen saatiin pysyvät penkit ja äänentoisto. Lavasteita ja muuta rekvisiittaa kertyi vuosi vuodelta yhä enemmän.
Nyt uusitaan katsomo, saadaan selkänojalliset tuolit ja katos katsomon päälle. Näyttelijät eivät nyt niin katosta tarvitsekaan. Mutta ensin pitää vanha katsomo purkaa ja siihen tarvitaan myös talkootyövoimaa. Rahoitusta saadaan Leader+ -projektista.
Viikonloppuna katsomon penkit siirrettiin jätelavalle.

Arkipäivänä talkoisiin ehtivät vapaaherrattaret ja yksi -herrakin. Jätelava täyttyi tiukkaan pakattulla puurojulla.

Nyt meitä oli mummoja ja yksi pappakin keräämässä rojua, oksia ja  kaikenlaista tarpeetonta jätelavan täyteen.

Mitä maailma olisi ilman mummoja tai pappoja! Entäs Pirkkoja, heitä mahtuu useampi joka sakkiin, yksi jo ehti lähteä. Koska maailma alkaa tarvita uusia Pirkkoja?

Uuden katsomon tieltä kaadettujen puiden oksat tuikkasimme tuleen ja tuijottelimme tulta esi-isiemme malliin.

Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi

Keräilin kaadetuista puista  pudonneita suuria jäkälätuppaita ja asettelin niitä säilyneiden puiden rungoille. Yksi jäkälä kun voi olla kymmeniä vuosia vanha…

Olen vanha. Paljon nähnyt ja kuunnellut, teatteria kesäisin, koko Kertunmäen historian. Naurut, hyytävät hiljaisuudet, surutkin, erän heinäpellossa kieriskelyn. Nyt sumuisena syyspäivänä ympärillä mummoenergiaa, talkoota, uutta teatteriin.

Luettua

Tervetuloa tutustumaan ajatuksiini lukemistani kirjoista. Lista täydentyy ajan mittaan, joten voit palata sivulle myöhemmin. Klikkaa kirjan  nimeä, niin näet mitä mieltä siitä olin. Uusimpien luettujen listan alla on kirjailijaluettelo aakkosjärjestyksessä, jostapääset taas linkkiä klikkaamalla näkemään miten kirjan koin.

Kirjailijaluettelo aakkosjärjestyksessä

Uusin luettu/ uusimmat luetut:

Ann Cleeves: Varisloukku

Satu Rämö: Jakob

Satu Rämö: Rosa ja Björk

Martin Österdahl: Uudenvuoden juhlat

pikalinkit viime aikoina lukemiini kirjoihin aakkosjärjestyksessä. Linkkien jälkeen kerron lukutottumuksistani ja alimpana kirjat lukemisjärjestyksessä.

A  B  C  D  E   F G H  I  J  K  L  M  N  O  P  Q  R  S  T  U  V  X   Å  Ä  Ö

Ahava Seija. Nainen joka rakasti hyönteisiä

Akola Lauri. Johannes

Alasalmi Päivi. Joenjoen laulu

Archer Jeffrey. Kane ja Abel

                     Sivun alkuun

Bolaño Roberto. Jääkenttä. Kesyttömät etsivät

Bolaño Roberto. 2666

Booth Anne. Pieniä ihmeitä

                Sivun alkuun

Cleeves Ann. Variskoukku

Coates Ta-Nehisi. Vesitanssija

Cornwell Patricia . Mustalla merkitty, Kay Scarpettan tutkimuksia

                     Sivun alkuun

Dahl Roald. Himo – Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä

Daniel Antoine B. Inkat – puuman varjo

Darrieussecq Marie. Kummitusjuttu

Dicker Joel. Baltimoren sukuhaaran tragedia

Dieudonne Adeline. Oikeaa elämää

Doerr Anthony. Taivaanrannan taa

Du Maurier Daphne. Serkkuni Raakel

                 Sivun alkuun

Ellittä Anna-Maria. Tämäkin hämärä katoaa

Elone Fiona: Tulit luokseni kutsumatta

Engberg Katherine.  Krokotiilinvartija

Ernaux Annie. Nuori mies

         Sivun alkuun

Fagerholm Monika. Johnson Martin: Meri

Faulkner William. Rosvot

Ferrante Elena. Aikuisten valheellinen elämä

Ferrante Elena. Amalian rakkaus

Ferrante Elena. Hylkäämisen päivät

Ferrante Elena. Tyttären varjo

Ferrante Elena. Uuden nimen tarinaNuoruus, Napoli-sarjan toinen osa

Ferrante Elena. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät, Napoli-sarjan kolmas osa

Ferrante Elena. Kadonneen lapsen tarina, Kypsyys – vanhuus, Napoli-sarjan neljäs osa

G                   Sivun alkuun

Giordano Paolo. Tasmania

Groff Lauren. Mestarinna

         Sivun alkuun

Hackman Iikka. Tähän aikaan huomenna

Hannah Kristin: Tomun ja tuulten maa

Harari Yuval Noah. 21 oppituntia maailman tilasta

Halldinger Eva. Ihania naisia pikkumustissa

Hamid Moshin.  Exit West

Harstad Johan. Ambulanssi

Hartman Patricia. Hope Riverin kätilö

Hassinen Pirjo. Kalmari

Hausman Romy: Lapsikulta

Hawley Noah. Ennen syöksyä

Heino Jyrki. Kelmit

Heino Jyrki. Kello

Heino Jyrki. Kellari

Hihnavaara Lauri. Pökkilöhaukka

Hiltunen Pekka. Onni

Hiltunen Pekka. Sysipimeää

Holmberg Niillas. Halla Helle

Hosseini Sylvia. Pölyn ylistys

Hyyti Pekka: Omantunnon kysymys

Häkämies Kari. Poliittinen ruumis

Härkönen Anna-Leena. Ihan ystävänä sanon

         Sivun alkuun

Ingemarsson Kajsa. Keltaisten sitruunoiden ravintola

Into Markku. U

Ishiguro Kazuo. Surullinen pianisti 

Ilon ja kivun kääntöpiiri, Afrikkalaisia novelleja Saharasta etelään, toimittanut Lauri Otonkoski

Ivey Eowyn.  Lumilapsi

             Sivun alkuun

Jaakola Pirkko. Puukansan tarinoita.

Jalonen Olli. Karatolla

Jalonen Olli. Taivaanpallo

Jalonen Olli. Merenpeitto

Jansson Tove. Bulevardi – ja muita kirjoituksia

Jaswal, Balli Kaur. Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut

     Sivun alkuun

Kaisanlahti Juhani. Kemijärveltä maailmalle Poromiehen poika muistele.

Kagge Erling: Kaikki  mitä olen oppinut naparetkilläni

Katz Sissi. Maxwell Sternin tutkimukset

Kettu Katja. Kätilö

Kettu Katja. Piippuhylly

Kettu Katja. Rose on poissa

Kettu Katja. Yöperhonen

Kettunen Matti. Lohisuvannon soutajat

Kinnunen Tommi. Neljäntienristeys

Kinnunen Tommi. Pintti

Kinnunen Tommi. Ei kertonut katuvansa  

Klaas Brin: Paha valta: kuinka se muuttaa  meitä kaikkia

Knausgård Carl Ove. Talvi

Koch Herman. Pääosassa Sophia

Kokko Yrjö. Poro

Koskinen Ulla. Suomessa selviytymisen historia

Kytömäki Anni. Kivitasku

Kytömäki Anni. Margarita

Kähkönen Sirpa. Mustat morsiamet

Kähkönen Sirpa. Graniittimies

Kähkönen Sirpa: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia

Kännö Heikki. Sömnö

Kännö Sakari. Souvi

Kännö Sakari. Ihmishämärä

Köngäs Heidi. Dora, Dora

Köngäs Heidi. Sandra

        Sivun alkuun

Lefteri Christy. Aleppon mehiläistarhuri

Lehtolainen Leena. Joulupukin suudelma – jännittäviä joulutarinoita

Liksom Rosa. Everstinna

Liksom Rosa. Hytti nro 6

Lindgren Minna. Aina on toivoa

Lindgren Minna. Kuolema ehtoolehdossa

Lindgren Minna. Ehtoolehdon pakolaiset

Lindgren Minna. Ehtoolehdon tuho

Lintunen Maritta. Kirjeitä Suolavuonolta

Lipson Katri. Detroit

Lispector Clarance. Elämän henkäys

Litmanen Tanja: Aina omanne

Lundán Reko. Rinnakkain

Lundberg Sofia. Punainen osoitekirja

Lundberg Ulla-Lena. Suureen maailmaan

    Sivun alkuun

Makine Andreï. Idän sielunmessu

Makine Andreï. Venäläisiä unelmia

Mandel Emily St. John.  Lasihotelli

Mansfield Katherine. Kanarialintu

Márquez Gabriel García. Rakkautta koleran aikaan

McEwan Ian. Kaltaiseni koneet.

Marklund Liza. Punainen susi

Mercier Pascal. Sanojen paino

Mikta Valdur. Kanttarellin kuuntelun taito

de Maupassant Guy. Leikkivä lempi ja kuoleman varjo

Moriarty Liane. Mustat valkeat valheet

Morrison Toni. Sinisimmät silmät

Morrison Toni. Jazz, Rakkaus, Armolahja, Koti, Luoja lasta auttakoon. 

Mustonen Enni. Näkijä

Mäenpää Heli: Etsii omaa ihmistä, 25 tarinaa rescuekoirista

Mäkelä J. Pekka. Hunan

         Sivun alkuun

Nabokov Vladimir: Väärin päin

Nesbo Jo: Pimeyden talo

      Sivun alkuun

Oates Joyce Carol. Blondi.

Oksanen Sofi. Baby Jane

Oksanen Sofi. Stalinin lehmät

Oksanen Sofi. Koirapuisto

P          Sivun alkuun

Park Eva. Viimeisellä rajalla

Pekkarinen Sofia: Elämänpeli

Pires S. N. Rummunvartija

Pokka Hannele, Kemijoki, minun jokeni

             Sivun alkuun

       Sivun alkuun

Rauanjoki Katri. Jonain keväänä herään

Rauanjoki Katri. Lenin -setä ei enää asu täällä

Rauanjoki Katri. Kesämerkit

Rauma Iida. Hävitys – tapauskertomus

Rautiainen Petra. Meren muisti

Riley Lucinda. Italialainen tyttö

Riley Lucinda.
Seitsemän sisarta, Maia;
Myrskyn sisar, Allyn tarina;
Varjon sisar, Tähden tarina;
Kuun sisar,Tiggyn tarina;
Helmen sisar, Cecen tarina,
Kuun sisar,  Electran tarina;
Kadonnut sisar, Meropen tarina

Riley Lucinda, Harry Wittaker. Atlas, Papa Saltin tarina

Riley Lucinda. Perhosten talo

Rooney Sally. Normaaleja ihmisiä

Rhys Jean. Kvartetti

Rytisalo Minna. Lempi

Rytisalo Minna. Rouva C

Rönkä Antti. Jalat ilmassa

Rönkä Antti. Nocturno 21:07

Rönkä Matti. Tuliaiset Moskovasta

Rämö Satu. Hildur

Rämö Satu. Rosa ja Björk

Rämö Satu. Jakob

             Sivun alkuun

Saarinen Satu. Annikin sota ja rauha

Samartin Cecilia. Kirottu kauneus

Saisio Pirkko. Epäröintejä: tunnustuksia rakkaudesta

Saisio Pirkko. Mies ja hänen asiansa

Saisio Pirkko. Lokikirja

Saisio Pirkko. Passio

Schatz Roman: Kohtaus

Sheldon Sidney. Sydänyön tuolla puolen

Siira Karoliina ja Haldorsen Elsa Ingilae. Pykeijän Elsa

Skiftesvik Joni. Valkoinen Toyota vei vaimoni

Statovci Pajtim. Kissani Jugoslavia

Statovci Pajtim. Tiranan sydän

Stefansson Jon Kalman. Jotain kaikkeuden kokoista

Strout Elizabeth. Kaikki on mahdollista

Strout Elizabeth: Pikkukaupungin tyttö

Styron William: Sofien valinta

Sudenlehti Jussi. Melankolia

Sutinen Ville-Juhani. Likaista lunta

Säisä Eino. Viimeinen kesä

Swärd Anne. Vera

             Sivun alkuun

Takhar Helen Monks. Kaikki mitä halusit.

Tamminen Petri. Se sano: uohtumattomat lausahdukset

Tapper Harri. Pitkäsuisten suku

Tart Donna. Pieni ystävä

Tenetti Tuovi. Maria Garvolia – rikas elämä

 Tennilä Esko-Juhani. Jäämeri kutsuu

Tervo Kati. Sukupuu

Tervo Kati. Rapsuta mua

Tervo Jari. Ukko

Tey Josephine. Ajan tytär

Theorin Johan: Hämärän hetki

Theorin Johan: Viimeinen ranta

Tóibín Colm. Brooklyn

Tóibin Colm. Äitejä ja poikia

Tolstoi Leo. Aro ja muita novelleja

Tran Quynh. Varjo ja viileys

Tungal Leelo. Toveri lapsi.

Tuuri Hanna: Irlantilainen aamiainen – kertomuksia vihreältä saarelta

Tran Quynh. Varjo ja viileys

Tuominen Ilona: Huutoon vastaa kaiku vain

Tuppurainen Tytti. Hänen valtansa alla

Tuurna Marja-Leena. Eeva-Liisa Manner: matka yli vaihtelevien äärten

Törmänen Tarmo. Aika kultaa

                                Sivun alkuun

        Sivun alkuun

Vanhatalo Pauliina: Vastuulliset

Varis Helena. Nuorgamin vettä

Varis Tuula-Liina. Sattunut syntymään

Verronen Maarit. Matka Albaniaan

Verronen Maarit. Kulkureita  ja Unohtajia

Verronen Maarit. Vanhat kuviot

Westlake Donald E. Tappoaikaa

Westö Kjell. Rikinkeltainen taivas

Westö Kjell. Tritonus

Westö Kjell. Molly & Henry

Viikilä Jukka. Akvarelleja Engelin kaupungista

Viikilä Jukka. Taivaallinen vastaanotto

Väisänen Hannu. Esi-isät

Väänänen Kari, Alasalmi Päivi. Taivaan tulet, Punainen kukko

        Sivun alkuun

        Sivun alkuun

           Sivun alkuun

Zafón Carlos Ruiz. Enkelipeli

          Sivun alkuun

           Sivun alkuun

          Sivun alkuun

Österdahl Martin. Uudenvuodenjuhlat

Luen koko ajan, tai siis joka päivä. Turun sanomat ja Loimaan lehti pitää tilata ja onneksi on aikaa lukea lehdet kunnolla läpi. Menee siihen pari tuntia joka aamupäivä, sudokun ratkaisun kanssa.

Iltaisin sitten luen vuoteessa. En saa unta, ellen ole rauhoittanut mieltäni kirjan kanssa. Joskun nukahdan kirjan ääreen, mutta yleensä kun huomaan etten ole tajunnut mitään edellisestä sivusta, laitan kirjan pois ja rupean nukkumaan.

Illalla lukemisesta seuraa, että kirjan läpi kahlaaminen saattaa kestää pitkän aikaa, viikkoja. Joskus harvoin tulee eteen sellainen opus, joka pitää minut hereillä ja luen kirjan muutamassa illassa. Toinen haitta on, että kun lukeminen jää lyhyeksi, juoneen pääseminen ja ennen kaikkea henkilökavalkaadi ei tahdo jäsentyä. Olenkin ihmetellyt miksi henkilöiden nimet joissakin kirjoissa muistuttavat niin paljon toisiaan, että he sekoittuvat monenkymmenen sivun ajan. Onko tällä jokin tarkoitus? Että tehdään lukutuokio vaivalloiseksi ja tarkuutta vaativaksi? Vai onko vika minun lukutottumuksissani?

Joskus joudun lukemaan kirjan alun uusiksi, koska en millään muista mitä siinä tapahtui. Nämä voivat kylläkin olla minun rajoituksiani eikä kirjailijan taitamattomuutta.

Minulla on aina pino kirjastosta lainattuja kirjoja. Joudun lainoja uusimaan, koska lukutahti on parin kolmen kirjan kuukausivauhtia. Mutta kun käyn kirjastossa, kerään hartaudella pinon, jota sitten setvin monta kuukautta.

Työhuoneeni Lundia-hyllyssä on biologian, maantieteen, Lapin, sukututkimuksen ja monenmoisten käsillä tekemisien kirjoja. Lisäksi valokuva-albumit (onneksi tuli digikuvaus), käsityömateriaalit ym ym

Omassa kirjastossani on paljon kirjoja. Aloitin kirjojen keräämisen 1970 -luvulla hankkimalla peruskirjaston Vammalan kirjakellarista. Samoihin aikoihin hankin Lundian kirjahyllyn, jota siis aloin täyttää. Nyt romaanit, runokirjat, kaunokirjallisuus ym ovat uudessa seinään upotetussa hyllyssä ja Lundiassa on muutakin kuin kirjoja. Mutta kyllä kirjojen määrä lisääntyy koko ajan, joskus puoli metriä vuodessa, nytkin kirjamessuilta 15 cm.
Olen pitänyt ”uudelleenlukemisaikoja,” jolloin olen ottanut hyllystä aikaisemmin lukemiani kirjoja uudelleen. Jännää on, että tuttuuden tunne tulee, mutten kuitenkaan muista mitä on tapahtunut. Joskus kirjan loppu on täysin hämärä.

Niin, luenhan minä sitten vielä lastenkirjoja lapsenlapsilleni. Nautin lukemisesta yhtä paljon kuin he kuuntelusta. Omien lastenin kirjat ovat siirtyneet heille, samoin muilta sukulaislapsilta paljon kirjoja.
Tällä hetkellä suosikkeja ovat  Sven Nordqvistin  Viiru ja Pesonen -kirjat. En ymmärrä miksen niitä ole omille lapsilleni lukenut.
Kestosuosikkeja ovat Kirsi Kunnaksen suomentamat ja runoilemat kirjat, mm. Hanhiemon iloinen lipas  ja Hanhiemon satuaarre. Samoin jotkut kirjat, jotka samassa iässä ovat olleet sekä poikani että hänen poikansa mielikirjoja, joita pitää lukea aina vaan uudestaan ja uudestaan, esimerkiksi Herra Kuningas, joka sai aikonaan kuvituksestaan Rudolf Koivu -palkinnon. Hauska hetki oli, kun kaksivuotias rupesi ”lukemaan” minulle kirjaa, omasta päästään. Liikutuin!

Oma laatikkonsa on meidän sisarusten vanhoille koulukirjoille, joita en ole yrityksistä huolimatta pystynyt luovuttamaan Koulumuseoon. Kesäjuhlassa kummipoikani, vanhin serkuksista, ilmaisi kiinnostuksensa isänsä vanhoihin koulukirjoihin. Ehkä ensi kesänä vien ne nähtäväksi.                                                                        Sivun alkuun

Listaan alle kirjoja, joita olen lukenut. Viimeisin luettu on ensimmäisenä. Ylhäällä on pikalinkit kirjoihin.

Ann Cleevesin Varisloukku   on paljon syvempi sisällöllisesti kuin Rämön kirjat, vaikka edustaa samaa genreä.

Kannessa lukee Vera Stanhopen tutkimuksia, jolloin mieleen tulee televisiosarja ja Stanhopen hahmo. Kun kirjaa sitten lukee, saa huomata, että Stanhope tulee mukaan vasta kirjan puolivälissä. Alku siis on taustoitusta. Kolmella päähenkilöllä on omat lukunsa, joissa kerrotaan laveasti heidän elämästään ennen tapahtumia, joita selvittämään Stanhope tulee. Eli juuri sitä psykologista taustoitusta.

Eli paljon paremmin laadittu tarina kuin Rämön verta ja vastenmielisiä raakuuksia tihkuvat kirjat. Ruumiita tulee, mutta kuolintavoilla ei mässäillä. Täytyy kuitenkin myöntää, että en muista miksi murhaaja murhat teki. Eli lopusta puuttui jotain tärkeää tai sitten itse luin lopun liian nopeasti.   Sivun alkuun

Satu Rämön Jakob on kolmas Islantiin sijoittuva Hildur-poliisin elämästä kertova kirja. Osa tapahtumista vie Suomeen Ylläkselle, jolloin kirjaan on saatu paikallisväriä, mikä miellyttää lukijoita.

Kirjassa tulee ruumiita roppakaupalla tai sitten vaan pahoinpitelyjä. En oikeastaan tykkää lukea sellaisista, etenkään kun kerrotaan tarkkaan yksityiskohtia ihmisten murhaamisesta. Yksikin tuollainen tapahtuma on läheisille niin valtavan musertava tapahtuma, joka ulottaa lonkeronsa pitkälle tulevaisuuteen, että niiden aiheuttamaa kärsimystä ei saisi arkipäiväistää. Mutta murhat kuuluvat tähän genreen.

Taitavuutta osoittaisi tarinan kertominen ilman näitä makaabereja yksityiskohtia. Pidän paljon enemmän psykologisia käänteitä sisältävistä tarinoista. Mutta niiden kehittely vaatiikin kirjailijalta aikaa ja etenkin lahjakkuutta.

Kustantaja ja Rämö vastaavat yleisön pyyntöihin eli jatkavat suosittua ja rahallisesti arvokkaaksi osoittautunutta sarjaa, neljäs kun on tekeillä. Suuri joukko lukijoita tykkää tämäntyyppisistä tarinoista.   Sivun alkuun

Satu Rämön Rosa ja Björk olen lukenut jo vuosi sitten enkä ole siitä kirjoittanut tänne mitään. Kummallista.

Rämö jatkaa Rosa ja Björk -kirjassa huippusuositun Hildurin tapahtumista. Vähän tuli mieleen rahastamisen maku, kun Hildur sai niin suuren suosion. No mikäs siinä.

En nyt pitänyt tätä Rosaa ja Björkiä niin kovin erikoisena. Kiva oli kuitenkin lukea islantilaisesta maailmasta kertovaa kirjaa ja kun Hildurin perhettä koskeva mysteerikin selvisi. Rämön kaunokirjallinen anti ei mielestäni ole kovin erikoinen. Ihan kelpo luettavaa kuitenkin.     Sivun alkuun

[/sta_anchor]

Martin österdahlin Uudenvuodenjuhlat jätin kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen. Alkuun lähdettiin ”ennennäkemättömän raa’an murhan” avulla. Sitten juonikuvio alkoi muistuttaa niin television brittipoliisisarjoja, että laitoin kirjan sivuun. No, Österdahl on televisiotuottaja.     Sivun alkuun

Johan Theorinin Hämärän hetki  on Theorinin Öölanti-sarjan ensimmäinen kirja vuodelta 2008. Sain sen käsiini Viimeisen rannan jälkeen. Edelleen ihmettelen tuota nimeä, parempi olisi ollut sumuinen hetki.

Tarina on mielenkiintoisesti kerrottu. Aihe on tavattoman raastava, kun on kyse lapsesta. Vanhemman pahin pelkohan on, että lapsi katoaa. Itsekin muistan muutamat kerrat, kun lapsi on kadonnut, se etsiminen, kauhu, pelko on sanoinkuvaamattoman kamalaa. (Kerrankin poika suuttui jostain ja meni metsään piiloon.) Mutta Theorin kertoo hyvin, miten lapsen katoamisen aiheuttama trauma saattaa suistaa läheisen elämän täysin raiteiltaan. Ja ne omantunnon kolkutukseet! Miksen tehnyt niin, miksen tehnyt näin, miksen ollut tekemättä…

Kun olin lukenut Theorinin Viimeisen rannan aikaisemmin, huomasin että Theorin toistaa joitakin tiettyjä juttuja kummassakin. Se jotenkin mietitytti. Kummassakin kirjassa on tunnekylmä lapsi, joka saa aikaan koko elämänsä aikana tragedioita. Saa nähdä, miten on muissa Theorinin kirjoissa, jotka aion lukea. Sivun alkuun

Johan Theorinin Viimeinen ranta osui käteeni kirjastosta ja sitten selvisi, että tämä on Theorinin Öölanti-sarjan toiseksi viimeinen kirja.

No luin kirjan kuitenkin ja olipa mielenkiintoinen dekkari. Ihmettelin, ettei ollut aikaisemmin kuullut Theorinista mitään, kirjoja kun on Öölanti-sarjassa kuusi.

Tarina on mielenkiintoinen ja Theorin kirjoittaa se hienosti. Vihjeitä annetaan niukasti mutta kuitenkin koko ajan uusia. Tilanne ei ole todellakaan selvillä heti kirjan alussa. Eli Theorin on hyvä kirjoittaja.

Kirjan nimeä tosin ihmettelen, mihin se oikein liittyy? Suosittelen. Sivun alkuun

 

Annie Ernauxin kirjan Nuori mies olin unohtanut lukeneeni. No, kirja on tosi isolla fontilla levitetty 40 sivuiseksi ohueksi kirjaseksi. Ja seksistä siinä puhutaan, kun päähenkilö seukkaa monta kymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Eipä tämä tarina kiinnostanut.

Taas kerran mietin niitä kriteereitä, joilla kustantajat kirjoja julkaisevat. Nuori mies on ilmestynyt viime vuonna eli elokuussa 2023, joten tulee mieleen, että Ernauxin vuonna 2022 saama Nobelin kirjallisuuspalkinto on asiaan vaikuttanut. Enpä minä olisi moista tekelettä saanut kustantajille myytyä.   Sivun alkuun

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia voitti Finlandia-palkinnon syksyllä 2023. Palkinnon valitsi Jorma Uotinen.

Olen aivan samaa mieltä perusteluista, joita Uotinen käytti. Minullakin meni yöunet ja useampana yönä peräkkäin. Kähkönen kuvasi niin hyvin perheiden ilmapiiriä 1920-luvulta alkaen, että löysin yhtymäkohtia omaan historiaani. Emme nykyään muista, millaisia vaikeuksia Suomessa oli itsenäistymisen jälkeen ja miten ne vaikuttivat kanssaihmisten kohteluun ja kohtaloihin, perheisiin ja etenkin lapsiin. Traumat kulkeutuivat sitten sukupolvelta seuraavalle, kunnes vasta Sirpa Kähkösen sukupolvi pystyy katkaisemaan katkeruuden jatkumon.

Lapsiin kohdistuva vähättely, tunnekylmyys, ymmärtämättömyys ja ankaruus aiheuttivat lapsille peruuttamattomia alemmuudentunteita, ahdistusta ja vaikeutta paljastaa tunteitaan, jotka sitten siirtyivät seuraavalle sukupolvelle. Kunnes kouluttautumaan päässyt sukupolvi pystyi kierteen katkaisemaan.

Ei se katkaisu helppoa ollut Sirpa Kähkösellekään. Koko kirja on ryöppy, vaikuttaa tajunnanvirralta, jossa puretaan vuosikymmenien ja menneiden sukupolvien traumat yhteen pötköön. Kieli on tavattoman kuvailevaa, rikasta, yllättävää. Mielestäni Kähkösen paras kirja.

Toivottavasti Sirpa Kähkönen on tämän kirjan kautta saanut ”levon”. Kiitos Sirpa kirjasta.     Sivun alkuun