Avainsana-arkisto: Novellimankeli

Kirjallisuus, Kulttuuri, Musiikki, Teatteri

Luettua ja kirjoitettua harmaina päivinä

Kommentoi

Lokakuun päivät on pinottu harmaina. Muutama enää jäljellä. Olen kirjoitellut novelleja, perjantaina kun oli Novellimankelin kuukausitapaaminen. Mutta vaikeaa on. Tästä harmaudesta on vaikea nostaa mitään.

Mutta onneksi pari meistä oli saanut aikaan aivan valmiilta tuntuvia uusia tekstejä. Aikovat vielä muokata, mutta hyvä teksti on pohjana. Itsellä näistä tämän viikon jutuista yksi neljästä on jotenkin kelvollinen. Muut kolme vaativat vielä paljon työtä. Sigh…

Novellimankelissa teimme aikataulutusta ja vuoden päästä aiomme julkaista. Kevät vielä aikaa kirjoittaa, sitten alkusyksyllä paino ym. juttuja ja marraskuussa julkkarit pääkirjastossa. Tervetuloo!

Nimeä mietimme, pituutta, novellien järjestystä, kansikuvaa… Novellimankelin  logo on jo tehty, kiitos Helinin Karin. Ja pitää tietty vielä kirjoittaa uusia ja hioa vanhoja. Meillä on ihana ryhmä! Siis Kari Helin, mä, Liisa Kastio, Virpi Pakkanen, Pirjo Salmela, Kerkko Vihava ja Maritta Västilä. Upea porukka!

Kulttuuria kylläkin olen nauttinut. Viikko sitten Metsämaan Kalliohovissa oli tupa täynnä, kun Heli Laaksonen kävi Aurinko -kierroksellaan kertomassa runoista. Aurinko. Porkkana. Vesi.

Laaksonen kertoili elämästään, runoista ja niiden taustoista ja tietenkin luki runoja. Moneen kertaan yleisö sai hörähtää nauruun. Laaksonen on taitava. Kannatti mennä. Ja oli ilo nähdä, että niin moni muukin oli tullut kuuntelemaan Laaksosen kotiseuturakasta ja myönteistä sanomaa.

Heli Laaksonen, iloinen nainen sai kirjoittaa omistuskirjoituksia pitkään

Loimaan teatterin tämän syksyn huipputapaus on Kopit -näytelmä, jonka Sari Äikää-Torkkeli on käsikirjoittanut Loimaan Lehden kopeista eli lukijoiden lähettämistä lyhyistä tekstiviesteistä.
Esitys oli aivan hulvaton! Tämä pitää jokaisen loimaalaisen nähdä. Kopit antavat kuvan loimaalaisesta sielunmaisemasta parilta viime vvuosikymmeneltä. Kerrassaan hieno kokonaisuus, jossa kaikki repliikit ovat aitoja koppeja. Osan muistin, osa oli aivan uusia minulle. Sari on tehnyt valtavan hienon työn kootessaan kopeista näin hyvän esityksen. Ammattilaisen työtä! Näyttelijätkin olivat hyviä ja mukana oli aivan uusia kasvoja entisten luottonäyttelijöiden lisäksi. Myös ikähaitari oli suuri, mikä on aina hieno asia.

Erityisen hieno oli Valituskuoro, joka on nähtävissä Youtubessa. Valmistaudu nauramaan!

Sunnuntaina oli teatterilla Johnny Cash -konsertti. Soittajina oli nuoria miehiä, jotka ovat Wilenin Hannelen siipien suojassa soitelleet monta vuotta ja nyt viimein soittivat meille muillekin Cashin kantria.

Kantria kantria!

Esityksiä oli kolme, olin viimeisessä. Yleisö poikkesi tavanomaisesta teatteriyleisöstä, koska suurin osa oli MIEHIÄ. Leveälieriset hatut päässä, palttoot niskassa, selät niin leveinä, ettei tällainen hento (?) naisihminen meinannut takaa nähdä mitään. (Lyhyt nyt ainakin.) Mutta musiikki kuului.

Nuoret miehet soittivat kantria Hannelen avustuksella

Oli niin mukava nähdä entisiä oppilaita. Muistan elävästi, kun ysiluokan joululoman jälkeen solisti Kauniston Janne tuli bilsan luokkaan pystypäin, pitkä palttoo helmat liehuen, buutsit kopisten ja rojahti kuninkaana takapenkkiin. Joululomalla oli tapahtunut muodonmuutos, ja kantrimusiikkiharrastuksesta kerrottiin paikallislehdessäkin. Kaksi muutakin solistia esiintyi ja heitä olisi kuunnellut enemmänkin.

Leffassa kävin katsomassa Kari Tapiosta kertovan Olen suomalainen -elokuvan. Siinä vilahti Jaakolan Anttikin antamassa potkut nuorelle Kari Jalkaselle, tämä kun oli pitänyt lauluhommien takia rokulipäivän. Anttia nyt olisi katsellut enemmänkin.

Elokuva kertoi Kari Tapion elämäntarinan. Kuulin tuttavani kommentin, joka ei tykännyt viinan juonnin kuvauksesta, kai Kari Tapiossa muitakin elementtejä oli, ne jäivät nyt sivuun. Mutta aika oli sellainen. Viinan kanssa läträttiin eri tavalla kuin nykyään. Juicesta kertova elokuva sai samantyyppistä kommentointia, kun keskittyi Juicen alkoholismin kuvaukseen.

No, ne ovat käsikirjoittajan valitsemia näkökulmia. Mitä siihen nyt voi sanoa. Kari Tapio kuitenkin nousi vaimon vahvan persoonan ja perheen avulla ja elämän loppupuoli oli tasapainoinen – tämän käsityksen elokuvasta sai.

Onneksi aika on muuttunut alkoholin käytön suhteen.

Olen lueskellut Tóibínia ja Verrosta, katso Luettua.

Verannan ikkunalla ihastelen kauniita kasvun ihmeitä näin ennen pimeyttä ja talvilepoa. Ystävältäni saatu kaktus kukkii niin runsaasti, että henki salpautuu. Sen kanssa punaisia kukkia työntää jo ties monettako vuotta pikkusyklaami.

Rookley-pelargonia vielä kukkii, samoin kuin taustallä näkyvä Ruissalon puutarhasta hankittu samettilehtinen kukka, nimi on häipynyt syvälle melen sopukoihin.
Tässä tämä ihana samettilehtinen kukka, miten se tähän aikaan jaksaa kukkia työntää… Kukka muistuttaa soilikkia, mutta lehdet ovat aivan erilaiset.

 

Käynnit, vierailut, Kirjallisuus, Kulttuuri

Tuuli vinkuu syksyä nurkissa

Kommentoi

Pilvenhattarat purjehtivat taivaalla pohjoista kohti, kuin muumianimaatiossa. Tumma perhonen ylittää ikkunan nopeasti, ensin vasemmalta oikealle, sitten alhaalta ylös. Viuuh, tuuli vinguttaa viulua nurkassa.

Aamulla kaste kasteli kenkäni, kun tein kierroksen puutarhassa haettuani lehden. Aamiaispöytään salaattia, ruohosipulia, tomaattia, omenapuun alta pudonnut omena, sademittarin tarkastus. Ei vettä, mutta jäärä, autoin sen pois. Eläimet aktiivisina. Oravat melskasivat naapurin puiden rungoilla, iso rastasparvi pakeni tuomen uumeista, ruskosammakko oli mennyt kylpyyn vesisaaviin, ei päässyt ponnistamaan pois, vein sen sangossa jokeen. Meillä oli mukava katsekontakti. Talon päädyssä oli paljon mustia isoja sulkia. Joku oli päässyt hengestään, joku oli saanut syötävää.

Tuulen tuoma viileys muistuttaa lähenevästä syksystä. Tällainen kesäkö nyt oli, ohi, niin nopeasti, täynnä odottamatonta, monenlaista ajateltavaa, joka kypsyy vasta myöhemmin.

Olen lukenut novelleja. Kahdestakin syystä. Menen lukemaan Loimaan pääkirjastoon Novellikoukkuun 4.12.2019 ja sinne pitää valita luettavaa – aiheeltaan sopivaa ja sopivan pituista. Lisäksi opiskelen novelleja, koska me Novellimankelissa aiomme julkaista novellejamme ensi vuonna. Eli luin Katherine Mansfieldin novellikokoelman Kanarialintu. Katso Luettua -sivu.

Sunnuntaina olin Loimaan kotiseutumuseossa päivystäjänä. Kotiseutuyhdistys Loimaa-Seura r.y. ylläpitää museota. Viikolla siellä on kesäoppaat, mutta sunnuntaisin me hallituksen jäsenet kaksi kerrallaan yritämme opastaa katsojia parhaamme mukaan. Koen riittämättömyyttä, koska en ole Loimaalta kotoisin enkä tunne asioita vieläkään, vaikka olen asunut täällä jo 18 vuotta.

Loimaan kotiseutumuseo sijaitsee Kanta-Loimaan kirkon vieressä. Se on vuonna 1855 valmistunut entinen lainajyvästö, jonka Loimaan manttaalikunta luovutti Loimaa-Seuralle museotarkoitukseen 1955.

Museossa on perusnäyttelyn lisäksi joka vuosi vaihtuva teemanäyttely, mm. hääpuvut, kastemekot, nuket, sodan puhdetyöt, Ferraria ja tänä vuonna seudun meijeritoiminta.

Museo on rakennettu läheiseltä Suojastonmäeltä louhituista kivistä. Ne oli tarkoitettu ensin kirkkoon, mutta suunnitelmat muuttuivat ja näin lainajyvästö sai 1,5 m paksut seinät.

Ulkona satoi kaatamalla koko päivän. Vieraita kävi sateesta huolimatta mukavasti koko ajan. Osa oli muualta, osa oli tullut nimenomaan katsomaan meijeriasioita. Vieraiden  meijereihin liittyviä muistoja oli mukava kuunnella.

Alakerrassa on meijerinäyttely, mm. 20 min. powerpoint -esitys kaikista meijereistä.

Itselle oli yllätys meijereiden määrä. Niitä oli melkein joka kylällä. Meijereiden kukoituskausi oli yllättävän lyhyt, muutama 10 vuotta 1900-luvulla. Lopettamiseen vaikutti valtiovallan linjaus, jolla karjanhoito ja maidontuotanto keskitettiin Pohjois-Suomeen ja viljan tuotanto etelään. Alkoi olla myös maidon liikatuotantoa ja niinpä Loimaalla valmistettiin emmental-juustoa, joka oli niin hyvää, että sai palkintoja ympäri maailmaa kilpailuissa, mm. Sveitsissä, mikä nyt on varsinainen juustomaa, onhan siellä Emmenthal-maakuntakin. Kunpa saisi maistaa loimaalaista emmentaalia!

Nykyään komeat meijerirakennukset ovat muussa käytössä, yrityksillä ja asuinrakennuksina.

Muistatteko maitopussit! Ne vuotivat, kaatuilivat ja saivat aikaan monenmoista porua.

Itse aloin muistella erilaisia maidonsäilytysmuotoja. 1950- ja 1960 -luvuilla maitoa haettiin joka päivä maitokannullinen, kolme litraa, jonka myyjä  mittasi litran mitalla. Silloin ei ollut jääkaappeja, joten ostettiin sen verran kuin päivässä kului.

Tarmolassa Hakapellonkadulla oli 1960 -luvun alkupuolella automaatti, johon maito tuli maitohuoneesta, kannu alle ja painettiin nappia. Sotkua tuli silloinkin, jos painoi väärin ja kannu oli liian pieni. Tähän aikaan meille tuli jääkaappi, joka taisi olla todella mullistava kodinkone. Miten ihmeessä ennen ruokatavarat saatiin säilymään kesäisin?

Sitten maitoa alkoi saada ruskeissa litran pulloissa, sellainen on mulla muistona. Kerma oli pikkupulloissa.

Suomalainen erikoisuus on maitopussit. Ne tulivat käyttöön 1967 ja poistuivat onneksi 1972, sillä niin hankalia ne olivat käytössä. Ne vuotivat, kaatuilivat, vaativat oikeanlaisen kannun.

Suomalainen sodan ja pula-ajan kokenut perheenemäntä sitten säilytti maitopussit, pesi ne, leikkasi kuteeksi ja virkkasi lukemattomia muovimattoja. Eräs näyttelyn kävijä muisti, että virkkuukoukkua piti kastaa öljyyn, jotta virkkaaminen onnistui. Näitä mattoja on vieläkin mökeillä ja varastoissa ja ansaitsevat tulla säilytetyiksi muistona tästä rikkaasta vaiheesta.

Sen jälkeen sitten  onkin eletty pahvipakkausten kanssa.

Perjantaina oli Loimaa-Seuran ja seurakunnan järjestämä tapahtuma, jolloin pääsi kiipeämään Kanta-Loimaan kirkon torniin. Kiipeäminen tehtiin pienissä ryhmissä pienen luennon jälkeen. Illalla kuultiin tornista trumpetilla  soitettu iltasoitto.
Osallistuin viime vuonna. Laitan tähän kuvia viime vuodelta.

Kaksi ryhmää tuli aivan täyteen ja osa halukkaista jäi odottamaan ensi vuotta. Tämä kuva on viime vuodelta.
Suntiot olivat tehneet hyvää työtä turvallisuuden eteen. Huonojalkaisella ja huimaukseen taipuvalla ei torniin ollut asiaa, no meninhän sinne minäkin ja selvisin hengissä.
Kirkon sivutorni hohti uudessa peltivaipassaan
Maisemahan on kuin Välimeren maista!
Auringonkukat alkavat levittää isoja kukintojaan
Kirjallisuus, Luonto, Mitä nyt

Takatalvi tuli

Kommentoi

Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä.  Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.

Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.

Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää  kohti menemme.

Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.
Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.
Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.
Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!
Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.
Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.
Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.

Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja  kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista  mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.

Kari Helin teki Novellimankelille oman logon
Kirjallisuus, Luonto

Näinä harmaista harmaimpina maaliskuun päivinä

Kommentoi

Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.

Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.

Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.

Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.

Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.

Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!

Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla.  Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.

Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.

Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.

Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin  kävijöitä?

Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?

Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…

Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!

Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!

Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.

Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?

Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?

Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁

Kirjallisuus, Kudontaa ja neulomista, Matkat kauemmas

Kevätkö se siellä kolkuttelee

Kommentoi

Lapin lumiset valkoiset talvipäivät taittuivat viikko sitten yhtäkkiä ruskeiksi tienvierushangiksi. Likaa, likaa, mitä kaikkea liikenteestä voikaan irrota ojanreunustoille!

Vesi alkoi liristä. Peltikatolta rymähtivät lumet sellaisella voimalla, että koko mökki tärähti ja minä säikähdin, kun olin parvella. Ja taas rymähdys. Seitakeron isot hirret taipuivat, rytisivät ja paukahtivat entisiin mittoihinsa. Aikaisempi huopakatto piti lumet yllään pitkään, sulamisvedet vain tekivät metrisiä jääpuikkoja riviin räystäälle. Nyt lumet lensivät peltikaton liukumäessä monen metrin päähän ja iskivät lapsenlapsen nikkaroiman lintulaudan päreiksi. Katsotaan lumien sulettua voiko sitä enää korjata.Lapin käynti oli lyhyt, mutta yhtä antoisa kuin aina. Ladulle menin joka päivä, paitsi kun kävimme Kemijärvellä kahtena päivänä. Yhtenä päivänä oli kova pakkanen. Ensin paleli sormia ja kun veri alkoi viimein kiertää sormissa, alkoi palella takapuolta ja takareisiä. Muutoin oli niin mukava hiihdellä omaa vauhtia.

Kulttuurikämpällä tapasin Hillan koulun lauluillassa entisen työkaverini Sarin. Emme ole tavanneet varmaan yli 10 vuoteen, satunnaisesti olemme olleet yhteydessä facebookissa. Niinpä oli antoisaa muistella yhteisiä työvuosia ja niiden tapahtumia. Päätimme, että kesällä tapaamme oikein kunnolla paremmalla ajalla. Näin vuosien välimatkan jälkeen ymmärtää monia asioita, joita silloin tapahtui.

Sari ja Pirkko, koulutoimistoajan työkaverit 1990-luvulta

Kotimatkalla vietin monta tuntia pohjoisessa asuvien lapsiemme kanssa. Nyyh! Lapsia on aina ikävä. Minne ne yhteiset vuodet vierivät, niin nopeaan…

Mirri ja Pöpö – viehkot kissaeläimet, joiden korvia ei tahdo saada kuvaan mukaan

Perjantaina kokoontui Novellimankeli. Meitä on nyt seitsemän innokasta mankeloijaa, Sirkka jäi pois.

Kolme tuntia hioimme käytäntöjä – tietotekniikan ihmeet ovat niin IHMEITÄ – luimme tekstejämme ja annoimme ja saimme hyviä kommentteja. Mankelointia, vertaispalautetta, vinkkejä, lukijapalautetta. Etenemme rauhallisesti ilman tiukkoja aikarajoja. Teemme mitä teemme, miltä tuntuu, mitä jaksamme ja ehdimme. Mutta jo näin alkuvaiheessa on syntynyt niin hyviä tekstejä, että kyllä tästä hyvä tulee. Ja niin erilaisia olemme, erilaisia tekstejä teemme – erilaisille lukijoille.

Kolmas tanssi -romaanini etenee koko ajan mukana. Luen kirjallisuutta, etsin tietoja. Olen ollut yhteydessä Kirkenesin Pikene på Broen -kulttuuriyhteisöön. Menen kesällä heidän residenssiinsä, tarkkaa aikaa ei ole vielä sovittu, tapaamaan heitä ja keskustelemaan yli rajojen tehtävästä kulttuuriyhteistyöstä ja  kirjoittamaan. Olen ollut myös yhteydessä Neidenin eli Njauddâmin Äʹvv -kolttamuseon johtajaan Honna Hovakseen, joka antoi hyviä vinkkejä kolttasaduista.

Kolttien talvikyläsäätiön sivuilla kerrotaan, että Katri Rauanjoki alkaa kirjoittaa kolttasaamelaisista kertovaa romaania. Ensin ajattelin, että no sitten minun ei tarvitsekaan kirjoittaa, mutta kun tutustuin hänen hankkeeseensa tarkemmin, voin todeta, että minulla on aivan erilainen juonihahmotelma. Otan yhteyttä Rauanjokeen ja kerron omasta hankkeestani. Tuskin nämä kilpailevat keskenään. Tämä vain osoittaa, että saamelaisuus kiinnostaa tänä päivänä suurta yleisöä.

Pian alan kirjoittaa.

Kudoin joutessani lapaset. Rintalan Annen valkoinen ja ruskea 100 % luomulampaan villalanka on ihanan pehmoista. Mallin olen kopsannut Väinö Tannerin Ihmismaantieteellisiä tutkimuksia Petsamon seudulta, I Kolttalappalaiset -kirjan kannessa olevasta kuvasta. Kuvio tehdään yleensä valkoisten lapasten ranteeseen, mutta venytin kuviota koko lapasen mittaan, jotta tulee lämpimämmät.

Matleena Fofanoffin mallin mukaan tehdyt lapaset

Kylvin tomaatinsiemenet, viime kesän omista tomaateista otetut pyöreät keltaiset, mustat ja punaiset. Pitkulaiset punaiset eivät viime kesänä olleet hyviä. Niinpä otin siemeniä kaupasta ostetuista mahdottoman hyvistä pitkulaisista. Viime vuonna keltaiset itivät kuudessa päivässä, mustat kuukaudessa. Saapi nähdä miten tänä vuonna käy. Olivat muuten istuttaneet keskiviikkona perunaa Rymättylässä, päivää aikaisemmin kuin viime vuonna… Kevät tulee taas, tänäkin vuonna.

Tulppaaniaika tuo hitaasti hiipivän lupauksen lisääntyvästä valosta ja lähestyvästä keväästä

Ja kevät vai. Ulkona pyryttää oikein kunnolla. Naapurin koivun latvassa istuu harakka pitkä pyrstö keinuen. Nyt se levitti siipensä ja lensi pois. Minne harakka menee lumisadetta pitämään? Entä yöksi nukkumaan? Lintulaudan yläpuolella olevasta lintupöntöstä tuli pikkuvarpunen. Sillä on oma talviasunto.

Elokuvat, Kirjallisuus

Novellimankeli alkanut

Kommentoi

Tammikuu on taittunut helmikuuksi. Onneksi, sillä kasvavan lumimäärän lisäksi kasaantui kaikenlaista harmia ja ikävää näiden pimeiden päivien täytteeksi. Elämä on joskus sellaista. Pitkään menee hyvin, melkein tapahtumattomat päivät seuraavat toisiaan. Ja sitten rysähtää oikein kunnolla monelta taholta ja alkaa pelätä seuraavaa päivää.

Nyt on sitten alkanut helmikuu. Lunta ennustavat lisää huomenissa, mutta jo eilen sain hyviä uutisia. Jospa tammikuussa olivat kaikki tämän vuoden surut ja pelot.

Helmikuu alkoi eilen kirjallisuuden merkeissä.

Runotuulen mankeloimaa -antologian kirjoittajat ovat siirtyneet pidemmän tekstin kirjoittamiseen ja perustaneet Novellimankelin. Porukka on sama, mutta on saatu kaksi uutta henkilöä mukaan. The more – the merrier!

Novellimankeliin kuuluvat – aakkosjärjestyksessä –  Kari Helin, Pirkko Hyvönen, Anna-Liisa Kastio, Sirkka Lukka, Pirjo Salmela, Virpi Pakkanen, Kerkko Vihava ja Maritta Västilä. Maritta on Kaarinasta ja me muut Loimaalta.

Tavoitteena on kirjoittaa novelleja sekä lähiympäristöön sijoittuen että vähän kauemmaksikin. Katto on korkealla ja seinät leveällä. Innokkaina odotamme mitä ryhmässä syntyy. Eilisen ensimmäisen tapaamisen jälkeen näyttää, että mielenkiintoisia kaaria on kehittymässä. Kun meitä on kahdeksan, on myös kahdeksanlaisia näkökulmia tämän maailman kummallisuuksiin.

Etenemme ilman paineita tai tiukkoja raameja, laveasti antaen luovuuden kukkia. Karkea tavoite on vuoden 2020 syksy. Jospa silloin voimme tarjota luettavaa pimenevän syksyn iltoihin.

Mankelointi muuten tarkoittaa sitä, että ryhmässä paneudumme toistemme teksteihin, annamme palautetta ja mankeloimme sanoja sekä virkkeitä paremmiksi, lyhyemmiksi, uusiksikin. Vertaispalautetta siis. Tietenkin kukin kirjoittaja päättää itse ottaako palautteen käyttöön vai ei.

Novellimankeli aloittamistunnelmissa 1.2.2019: Kerkko, Maritta, Kari, Pirkko, Virpi, Liisa ja Pirjo. Kuvasta puuttuu Sirkka

Sain luetuksi joululahjaksi saamani Yuval Noah Hararin 21 oppituntia maailman tilasta. Luettua -sivulla on kokemukseni kirjasta.

Elokuvakerhokin alkaa odotuksen jälkeen!
L-KINO (LOIMAA) OHJELMISTO KEVÄT 2019
Viimein alkaa L-kino tänä keväänä, tai talvihan vielä on. Elokuvakerhon kausikortti (sis. kaikki viisi elokuvaa) aikuisilta 20 €, opiskelijoilta ja työttömiltä 15 €. Kertalippu 7,5  € .  Kerhon ikäraja on 15 vuotta.
Esitykset maanantaisin klo 19.00.

MA 18.2. Shoplifters-perhesalaisuuksia 2h 01min
MA 4.3. The Rider 1h 44min
MA 18.3. Kohti valoa 1h 44min
MA 1.4. Suojelijat 2h 15min
MA 15.4. Fantastinen nainen 1h 44min

Kirjaston ympäriltä aiottiin kaataa 70 puuta. Kansalaiset kirjoittivat yleisönosastoon ja koppeihin niin runsaasti mielipiteitään kaatosuunnitelmista, että kaupunki pyörsi päätöksensä. Niinpä tämä puu sai jatkaa elämäänsä ja ihastuttaa graafisilla muodoillaan meitä vieläkin.
Mitä nyt

Vuodesta 2018 vuoteen 2019

Kommentoi

Vuodelle 2018 on käynyt kuten noille tulppaaneille – aikansa kukoistettiin, levitettiin iloa ja kauneutta ympäristöön, mutta viimein kaikki loppuu. Tosin kuihtunutkin voi olla  kaunis.

Syksy huipentui jouluun, joka on nyt ohi. Tänään vietämme vanhan vuoden loppumista ja uuden alkamista.

Mieli palaa menneeseen vuoteen. Se oli hyvä. Ehdoton huipennus oli keväinen Toinen -näytelmä Loimaan teatterissa. Oli sanomattoman tyydyttävää nähdä kirjoittamansa tarina näyttämöllä niin hyvin oivallettuna ja esitettynä. En voi koskaan olla tarpeeksi kiitollinen koko Toinen -työryhmälle. He kaikki antautuivat täysillä tarinan esittämiseen. Vielä kerran kiitos heille! Rakastan heitä! Ja rakastan myös yleisöä, kaikki näytökset olivat loppuunmyytyjä ja jotkut kävivät katsomassa kaksi kertaa tai tulivat toiselta puolelta Suomea tai ulkomailtakin. Love you!

Samalla ilmestyi Toinen -tarina kirjana. Kirjassa tarina on kerrottu laajempana. Kannattaa lukea. Kirjakin on tämän vuoden huippujuttuja.

Muita huippuja oli Mylly -kuunnelman taltiointi ja esitys Alastaron vehnämyllyllä ja Norjan vierailu.

Vuosi 2018 oli lisäksi varsinainen rakkauden vuosi. Lähipiirini osallistui seitsemään häätapahtumaan!  Kaksi vauvaakin syntyi sukuihin.

Paljon muutakin hyvää tapahtui. En nyt luettele aivan kaikkea, mutta tämä oli hyvä vuosi, tämä 2018.

Vaikka maailmantilanne on sekava… On tullut mieleen, että olenko saanut elää poikkeuksellisen pitkän rauhan kauden. Mutta sitten muistan että kaikki on sinikäyrää – alas, ylös, alas, ylös. Kaikki muuttuu koko ajan. Uskon kuitenkin, että ihmiskunta kokonaisuutena on mennyt ja menossa parempaan suuntaan. Nykyinen reaaliaikainen tiedonvälitys koko maapallon tapahtumista luo jonkinlaisen suurennoksen tapahtumista. Ehkä kaikelle tälle pahalle tulee vastaisku – pysyvämpää hyvää.

Kesä oli kuuma, lunta saatiin ennen joulua niin, ettei parempaa joulumaisemaa voi toivoa. Syksyllä ihmiset heräsivät ilmastonmuutokseen ihan tosissaan. Itse olen siitä kuullut jo 1970 -luvulla luennoilla. Siellä ennustetut asiat ovat ikävä kyllä alkaneet toteutua. Säätilat alkoivat mielestäni muuttua 1980 -luvulla siten, että ääripäät lisääntyivät ja muutokset nopeutuivat.

Tämä vuosi jää mieleen myös siitä, että viimein sain nämä kotisivut julkaisukuntoon. On mukavaa kirjoittaa. Ja on mukavaa kun sanojani luetaan.

Kolmas tanssi -romaani on kitisten lähtenyt liikkeelle. Ensi askelia tapaillaan, vartalo huojuu heikosti, kädet liikahtelevat. Odotan ryöpsähdystä, se tapahtunee ensi vuonna, kun teksti alkaa vyöryä ja tarina syventyä.

Lisäpotkua haen kesällä Koillis-Lapista ja Varangista. Sitä atmosfääriä aion mennä aistimaan taas.

Ensi vuonna on tiedossa myös Novellimankeli. Alamme tutun porukan kanssa kirjoittaa novelleja. Pari uutta kirjoittajaa tulee mukaan. On Loimaan kaupungin juhlavuosi. Jospa saamme syksyllä antologian valmiiksi… Kiirettä emme pidä, ellei ensi syksynä niin sitten sitä seuraavana.

Paljon on tänä vuonna tapahtunut ja paljon tapahtunee ensi vuonna. Vielä kuusi ja puoli tuntia tätä vuotta. Kiitän kaikkia lukijoita tästä vuodesta. Tavataan – ja luetaan – ensi vuonna! Olkoon se hyvä meille kaikille!

Hyvää uutta vuotta!

 

 

Käynnit, Kirjallisuus, Kudontaa ja neulomista, Luonto

Jouluvalmisteluja

Kommentoi

Puikot ovat suihkineet, lahjat kääriytyneet paperiin, nauhat kiharrettu. Ihmisiä tavattu ja tapaamisista nautittu.

Joulukortit lähtivät punaisessa kuoressa maaimalle. Samalla koin nostalgisia hetkiä, kun järjestelin korttipinoa. Monenlaisia kortteja olen tehnyt vuosien varrella, viimeksi oppilaideni kanssa kun  keräsimme rahoitusta Pyhän leirikouluun. Loimaan vanhasta kirjakaupasta torin varrelta keräsin aikoinaan nostalgisen kokoelman ikivanhoja joulukortteja, joita en tosin raaski lähettää kenellekään. Olen niitä kuitenkin joinakin jouluina skannannut ja tulostanut. Ovat ne niin ihania!

Keskiviikkona kävin Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa lukemassa kaksi novellia. Paikalla oli yli 20 kuulijaa, puikot suihkivat, laskeutuivat välillä syliin kun tarinoiden kuuntelu vei kaiken huomion ja jatkoivat taas. Kudelmia vietiin perjantaina Kartanonmäen vanhuksille joululahjaksi.

Luin Novellikoukussa Tuuve Aron novellit Elsa ja Suojatie. Tykkään itse etenkin Elsasta. Siinä on kuvattu hienosti Elsan elämän käännekohtaa ottaen mukaan  nyansseja koko elämästä. Suojatie kuvaa myös käännekohtaa monen ihmisen elämässä. Loppu on arvoituksellinen. Jokainen lukija/kuulija saa itse vetää johtopäätökset. Hienoja novelleja. Muut Lihanleikkaaja -novellikokoelman tekstit ovat niin roiseja, etten niitä olisi voinut lukea…

Toisena lukijana oli entinen oppilaani vuosien takaa. Hän oli valinnut Maarit Verrosen ajankohtaisen novellin siitä, miten kohtaamme kanssaihmisemme. Minuunkin kolahti vastaavanlainen kohtaaminen erään ihmisen kanssa.  Lisäksi Katriina luki Jukka Viikilän aivan toisenlaisia novelleja, nimittäin aivan lyhyitä. Nekin ovat novelleja, vaikka lähestyvät runoa tai aforismia. Ne ovat niin moniselitteisiä, että pitäisi lukea moneen kertaan ja makustella sanoja.

Kovasti ilahdutti suuri kuuntelijamäärä ja vuorovaikutus heidän kanssaan. Tuli todella hyvä olo!

Loimaan pääkirjaston Novellikoukussa 12.12.2018 luettiin, kuunneltiin ja kudottiin. Eläköön kirjallisuus! Kuvassa vasemmalta Katja toivotti tervetulleeksi ja kiitti kuluneesta syksystä, sitten Katriina ja kuuntelijoita rivikaupalla

Novellikoukkua varten luin Katja Ketun novellikokoelman Piippuhylly. Ei niitä voinut lukea Novellikoukussa. Luepa Luettua– sivulta, miksei.

Perjantaina vietimme pikkujoulua Runomankelilaisten kanssa. Paikalla olivat kaikki: Liisa, Virpi ja kaikki K-ihmiset: Kari, Kerkko, Pirkko ja Sirkka. Ihmettelimme, että on jo kaksi vuotta siitä, kun runoilimme hiki hatussa runoja antologiaamme Runotuulen mankeloimaa.

Söimme jouluherkkuja, päivitimme syksyn tekemisiämme ja ehdimme lukea kirjoittamiamme tekstinpätkiä.

Mankelilaisten herkkuja

Ja teimme ison päätöksen: Perustimme Novellimankelin! Eli aiomme julkaista novelliantologian, joko vuoden päästä tai kahden vuoden päästä. Meillä on niin valtavan hyvä porukka ja olemme tutustuneet toisiimme. Lisäksi yhteistyö sujuu niin luonnikkaasti, että tätä yhteyttä ei kannata heittää romukoppaan. Päätimme lisäksi pyytää paria muuta henkilöä mukaan, jos he vaan haluavat. Mirkka-opemme ei ole nyt mukana vaan yritämme omin voimin,  tosin Mirkkalta saaduin opein. Kiitos hänelle!

Onpa mukava, että ensi vuodelle on taas tiedossa kiinnostavaa luovaa tekemistä, mistä saa NIIIIN suuren nautinnon!

Viikonloppuna oli Heimolinnassa Wanhanajan joulumarkkinat, jonne menimme mankeliporukalla toista kertaa. Tosin saimme pöydän vain sunnuntaiksi. Tänä vuonna myimme loimaalaista kirjallista tuotantoa sekä minun pitkin vuotta värkkäämiäni kudonnaisia eli lapasia, sukkia, pipoja jne jne. Kannatti mennä, vaikka tuntui, että väkeä oli liikkeellä vähemmän kuin viime vuonna. Villakasat pienenivät ja pari kirjaakin kulkeutui uusiin koteihin ja uusiin mieliin.

Villaa ja paperia

Mutta kaikkein mukavinta oli  jutella ihmisten kanssa. Voi miten siitä tuleekin hyvä olo! Tapasin ihmisiä, joita en ollut pitkään aikaan näynyt ja saimme päivitettyä kuulumiset.

Mankelilaisten iskujoukko Wanhanajan joulumarkkinoilla. Kerkko ja Pirkko

Talvi tulee hiipien. Nollan kieppeillä on pyöritty monta viikkoa. Pakkaset, paukkusellaiset, odottavat vielä. On pimeää. Jouluvalot tuovat ilonpilkahduksia. Luonto on hiljaa, taitaa nukkua.  Pienet ruohonkorret tekevät tuttavuutta ilman kosteuden kanssa. Kyllä se varmaan lämmittää.

Aamulla lehteä hakiessani katselen alkavan päivän näkymiä. Joinakin aamuina pitää hakea kamera, kun luonnolla on niin paljon uutta kerrottavaa. Facebookista olen nähnyt, että ympäri maata on ollut hienoja auringon laskuja ja nousuja. On se siellä, se aurinko. Lämpöä ei meille nyt tule, mutta valoa kuitenkin.

Talven törröttäjät muistelevat hetken horroksesta herättyään kesää. Yksittäinen lintu tulee sieppaamaan siemenen.

Viikon päästä on joulupäivä. Tämä loppuviikko mennee jouluvalmistelujen kanssa. Sitä perinteistä: siivousta, järjestelyä, ruokia – teen laatikot äitini ohjeilla. Poikia tulee miniöineen joulun viettoon. On se mukavaa. Nyt on tänä vuonna aikuisten joulu.