Pitkä horros ravistautui yltäni. Jäi se vielä, mutta tuli pienoinen rako. Siitä pujahdin, yllättävä tarmonpuuska. Aurinko paistoi. Iltapäivällä sataisi, olisipa hyvä. On niin kuivaa.
Pitkä horros ravistautui yltäni. Jäi se vielä, mutta tuli pienoinen rako. Siitä pujahdin, yllättävä tarmonpuuska. Aurinko paistoi. Iltapäivällä sataisi, olisipa hyvä. On niin kuivaa.
Toisen koronavuoden Jaakola-päivät uskallettiin järjestää syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna ulkotiloissa Patsaspuistossa. Maskeja ei pidetty, kun raitis kuulas hyvin vilpoinen syystuuli puhalteli ja vei mukanaan vähäisenkin lämmön ja virukset.
Perjantaina kuunneltiin taas kerran Pirkko Jaakolan koskettava kuunnelma Eksyssuon lapset. Patsaspuistossa sekin. Kun päiviä suunniteltiin, koronarajoitukset eivät mahdollistaneet bussikuljetusta ja niinpä kokoonnuttiin Patsaspuistoon. Esiintyi mielipiteitä, joiden mukaan koko idea vesittyi paikanvaihdosta, mutta nyt mukana oli ihmisiä, jotka eivät suolle olisi päässeet. Ehkä ensi vuonna koemme kuunnelman autenttisessa suoympäristössä.
Lauantaina järjestettiin Sarka-museolla Köyrimarkkinat ja iltapäivällä siis Jaakola-päivät perinteisesti Patsaspuistossa. Ilma oli tosi vilpoinen. Kuunnelmaa kuunneltaessa oli paleltu niin perusteellisesti, että nyt päällä oli melkeinpä talvivarustus ja hyvin selvittiin hanskat käsissä, välihousut jalassa, toppatakissa ja pipot päässä. Filtti koipien päälle ja niinpä pystyi keskittymään ohjelman antiin.
Ohjelma oli mielenkiintoinen. Erilainen kuin ennen. Aloin nimittäin miettiä taiteilijuutta. Mitä se on. Miksi sitä on. Miksi taiteilijoita syntyy tai oikeammin kehittyy jatkuvasti, luultavasti aikojen alusta asti. Mitä he tekevät. Miksi.
Kaksi eri taiteenalojen edustajaa kertoivat tuotannostaan, kuvataiteilija ja kirjailija. Juha Allan Ekholm istallaatiostaan ja Marjo Niemi kirjoittamastaan romaanista. Heitä kumpaakin yhdisti Alpo Jaakola. Kummankin esillä olleissa teoksissa Alpon taiteilijahenki on ollut vaikuttajana, inspiraation lähteenä ja sisällön ammentajana.
Marjo Niemi kertoi romaanistaan Kuuleminen. Kirjassa päähenkilö hyppää oravanpyörästä ja seuraavia vaiheita sävyttää Alpo ja Marja Jaakola ja Patsaspuisto. Kirjassa on lukuisia viitteitä Alpoon ja hänen tuotantoonsa.
Kirja on hyvin mielenkiintoista luettavaa näiden viitteiden vuoksi. Marjo pohti, miksi Alpo ujuttautui hänen mieleensä niin perusteellisesti, että kirja rakentui näiden viittausten ympärille. Mikä kirjassa on Marjoa ja mikä Alpoa? Onko sillä väliä?
Aion lukea kirjan uudelleen, koska ensilukemalla keskityin liikaa näihin viittauksiin ja varsinainen tarina jäi liikaa taka-alalle. Marjo oli hyvin sujuvasanainen ja hyvä esiintyjä. Todella mielenkiintoinen puheenvuoro.
Patsaspuiston kolmessa sisätilassa on tänä kesänä ollut nähtävillä Juha Allan Ekholmin installaatio Botanical Garden – New Era, Kasvitieteellinen puutarha – Uusi aikakausi. Teoksessa kasvit ovat arjen käyttöesineitä, jotka on valmistettu muovista ja sarjatuotantoa edustavasta teollisesta keramiikasta.
Ekholm oli vuosien varrella alkanut entistä enemmän kiinnittää huomiota joka paikassa rehoittaviin muovikukkiin ja alkanut kuvata niitä. Muovikukilla halutaan tuoda luonnon tunnelma sisätiloihin, mutta samalla oikea luonto hiipuu yhä kauemmas näkymättömiin. Mutta luonto ei katoa kokonaan. Siellä se odottaa ja valtaa lopulta kaiken. Kolmiosaisessa Patsaspuiston eri rakennuksissa esitetyssä teoksessa kukat olivat esillä myös valokuvina. Teos on omistettu kasvitieteen perustajalle Theofrastokselle (371-286 eaa), jolle oli rakennettu monumentti kahvioon.
Botanical Garden on installaatio, jota on esitetty useissa paikoissa, mutta aina erilaisena. Patsaspuistossa näyttelyn kertomukset oli rakennettu vuoropuheluun Alpon maailman kanssa. Alpo vaikutti teoksen muotoutumiseen niin voimakkaasti, että Ekholm sai unessa Alpolta luvan: Anna palaa!
Sekä Niemen että Ekholmin teoksissa taiteilijuus näkyy syvänä elämän pohdintana, johon linkittyy yhteyksiä ympäröivästä maailmasta ja historiasta, Alposta etenkin.
Onko se sitten herkkyyttä, jonka vuoksi ihminen uppoutuu etsimään merkityksiä ympäröivästä ja myös menneestä maailmasta? Miksi jotkut ihmiset tuntevat polttavaa tarvetta luoda oma tulkintansa mitä erilaisimmista asioista?
Onneksi on näitä ihmisiä – taiteilijoita ja heidän tekemisiään – taidetta. Niin me saamme laajentaa omaa näkökulmaamme, me jotka emme itse siihen pysty. Tai osaa.
Viime vuoden kesänä Patsaspuistossa esitetystä Todensanoja-teoksesta on valmistunut DVD, jossa on kuvaa ja Alpon puhetta. DVD on saatavilla 10 e omakustannushintaan mm. Taidetalolta.
Ihmeellisiä ovat joskus taiteen tiet. Kiemuraisia, pysähtyneitä, leveitä ja välillä kiidetään valtatiellä.
Alpo Jaakolan Patsaspuistossa on kuultavissa 15.8.-30.8.2020 sekä Jaakola-päivien yhteydessä 5.9.2020 ääniteos, jonka on ohjannut Laura Kilpiö. Tuottajina ovat Loimaan Jaakola-seura ry ja Loimaan kaupungin Kulttuuripalvelut.
”Eiks siel Loimaall ole ollu joku Alpo Jaakola?” näin kysyi kymmenisen vuotta sitten mieheni siskon mies, muusikko Esa Honkanen. Hän oli löytänyt syksyllä 2001 kirpputorilta Turvalasta, joka on omakotialue Kotkan ja Karhulan välissä, Alpon puhetta sisältäviä isoja Ylen kantanauhoja. Alun perin hän oli ollut ostamassa Juha Vainion äänitteitä ja videoita, mutta kauppias oli sanonut ”olis tollasii jonku Jaakolan nauhojakii, kiinnostaako?” Kulttuurimiehenä Honkanen oli ostanut myös nämä 7 nauhaa.
Kerroin Pirkko Jaakolalle nauhoista ja kului monta vuotta. Vähitellen selvisi, että nauhat olivat Mikael Siversin äänittämiä. Sivers oli tehnyt mm. nauhojen materiaalista Radioteatterille 2,5 tunnin ohjelman Alpo Jaakola – maalatessasi äänellä käytä ääntä, joka on henkilö- ja taiteilijakuva Alposta.
Alpo oli nauhoittanut vuosien varrella C-kaseteille ajatuksiaan ja tunnelmiaan ja antanut kasetit Siversille, joka oli siirtänyt puheen näille isoille Ylen kantanauhoille. Kun Jaakola-seura ilmaisi kiinnostuksensa nauhoista, digitointia yritettiin jo Kotkassa, mutta yksi nauha pääsi purkautumaan lattialle isoksi möykyksi ja digitoijakin sairastui vakavasti ja digitointi loppui alkuunsa.
Kesällä 2018 Loimaan Jaakola-seura päätti ostaa Honkaselta nauhat. Reni Vihava digitoi ne. Ongelmia oli, nauhat olivat tosi vanhaa magneettinauhaa eli entisajan vhs-nauhan tapaista. Piti hankki oikeanlainen laite ja tukea kelat, nauhat olivat nimittäin hyvin kapeita ja kela puoli metriä halkaisijaltaan. Mutta Reni onnistui, kuinkas muuten.
Syksyllä 2018 Loimaan kaupunki tuki digitointihanketta kohdeavustuksella (350 e). Nauhojen työstöä suunniteltiin sitten seuraava talvi. Nauhojen käyttöoikeuksia mietittiin. Siversin perikunta oli myynyt ne kirpputorille ja pyydettiin heiltä lupa nauhojen käyttöön ja lupa saatiin. Ylellä ei ollut nauhojen kanssa tekemistä, nauhat kun olivat raakamateriaalia.
Kesällä 2019 Jaakola-seura päätti, että nauhoista pyritään valmistamaan poikkitaiteellinen esitys. Laura Kilpiöltä kysyttiin kiinnostusta ja hän niinpä sovittiin, että hän alkaa valmistaa esitystä vuoden 2020 puolella. Loimaan kaupunki tuki esityksen valmistusta edelleen kohdeavustuksella (700 e).
Melkein 20 vuotta on kulunut nauhojen ostosta kirpputorilta. Monen mutkan kautta on kuljettu tähän pisteeseen. Nauhat on analysoitu ja Laura valmistanut ääniteoksen. Nauhoilla oleva Alpo Jaakolan puhe on siirtynyt kuunneltavaksemme.
TODENSANOJA – Alpo Jaakolan ajatuksia kaikuu hänen rakkaassa Patsaspuistossaan hänen teostensa äärellä sekä sisällä että ulkona. Käykää kuuntelemassa Alpoa vuosikymmenien takaa. Kulkekaa hiljaisuudessa koko kierros, pitäkää turvavälit, antakaa TODENSANOJEN vaikuttaa. Osa teksteistä on kirjoitettu näkyviin. Kierroksen jälkeen vaihtakaa kommentteja. Vaikuttukaa.
Mitähän Alpo sanoisi tähän!
Alpo Jaakolan juhlavuoden kunniaksi Loimaan taidetalolla esitellään Jaakolan 1980 -luvun taidetta, joka ennennäkemättömällä tavalla tuo esille taiteilijan monipuolista ilmaisua. Näyttely on osa Loimaan kaupungin 50 -vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Näyttelyn teokset on kerätty suurelta yleisöltä ja kaupungin taidekokoelmasta. Näin on saatu aikaan hyvin monipuolinen ja virkistävä kokoelma Alpon töistä. Näyttelyn on koonnut Markku Haanpää.
Jaakola tunnetaan suurikokoisista veistoksistaan, taidegrafiikastaan ja öljyvärimaalauksistaan. 1980 -lukua leimaa kuitenkin uusien materiaalien haluunotto, lasi ja aplikaatiot, akvarellit.
Jaakolan ilmaisua on kuvailtu tai yritetty kuvailla moninaisin termein: surrealisti, ekspressionisti, naivisti, koloristi, mystikko, Loimaan shamaani, jopa jaakolismi. Alpo itse on tiivistänyt asian:
”Taidesuunnat eivät ole tärkeitä. Tuulensuunnat ovat.”
Alpon syntymän 90-vuotisjuhlavuotta vietetään monin tavoin. Loimaan Jaakola -seura kävi Alpon haudalla Patsaspuistossa, joka on näkyvin Alpon aikaansaannoksista.
Loimaan taidetalossa avattiin 1.4.2019 Alpo Jaakolan 1980 -luvun taidetta esittelevä näyttely Järki sulkee pois paljon kauneutta – ja paljon kärsimystä.
Seuraavassa Alpon lyhyt elämänkerta
Alpo Jaakola syntyi 1.4.1929 Loimaalla Karhulan kylässä. Alpo oli perheen toiseksi vanhin lapsi. Loimaan kauppalaan perhe muutti 1936. Kouluaikoina 1940 -luvun alussa Alpo teki lyijykynä-, hiili-, liitu- ja vesiväritöitä. Ensimmäiset öljyvärityöt syntyivät 1947. Taidehistoria alkoi myös kiinnostaa.
Alpo oli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1951-52, jolloin teoksia oli ensi kertaa näytteillä. Opettaja Otto Mäkilä totesi varhain ettei koululla ole Jaakolalle mitään annettavaa eikä Alpon omintakeinen ilmaisu hyötyisi koulun antamista opeista. Niinpä Alpo keskeytti koulun.
Isältään Alpo osti metsätontin Karhulan kylästä nykyisen patsaspuiston alueelta ja rakensi sinne Metsämökin 1953. Turuntie kulki silloin monen kilometrin päästä.
Hän osallistui aktiivisesti Turun Taiteilijaseuran ja Turun Taideyhdistyksen näyttelyihin vuodesta 1956. Useissa Nuorten näyttelyissä oli myös teoksia vuodesta 1957.
Alpo perusti Pro Arte ryhmän yhdessä Olavi Vaarulan, Max Salmen, Raimo Viitalan, Antti Lampisuon, Antti Niemisen ja Helge Sténinkanssa 1957 Otto Mäkilän muistonäyttelyn yhteydessä. Ryhmä järjesti näyttelyitä ympäri Suomea 1957-59 ja Helsingin Taidehallissaa 1961 ja 1965.
Loimaan työväenopiston taideopettajana Alpo toimi yhden lukukauden vuonna 1959. Verottaja iski 1960 ja vei kymmenittäin Alpon töitä.
Varsinainen läpimurto tapahtui 1963 Helsingissä Maariankadulla Jyrki ja Helena Kalkkeen kotinäyttelyn yhteydessä.
Ensimmäinen ympäristöveistos syntyi 1964. Samana vuonna valmistui ateljeerakennus, Metsämökkiin tuli sähköt ja seuraavana vuonna lisäsiipi, jossa hitsaus- ja kaasulaitteet. Ensimmäiset isot rautaveistokset nousivat tulevaan patsaspuistoon 1968-69. Puiden istutus jatkui koko 1970 -luvun.
Sarjakuvakirja Ruusuruoska ilmestyi 1967. Syksyllä 2019 Teatteri Takomo esittää Helsingissä teatteriesityksen kirjan pohjalta. Loimaan Jaakola -seura järjestää 28.9.2019 matkan katsomaan esitystä. Seuraa tiedotusta ja tule mukaan!
Vuonna 1971 Alpo osti Eksyssuolta viisi hehtaaria metsää, koska uuden 9 -tien meteli häiritsi elämistä Metsämökissä. Suomökki valmistui. Metsää kuitenkin hakattiin kummankin kodin ympäristöstä.
Vuonna 1979 Alpo muutti Torkkalan vanhaan kansakouluun ja Metsämökin vanha tontti saadaan luonnonsuojelualueeksi. Torkvillessä oli paljon näyttelyitä etenkin kesällä ja vieraita kävi eri puolilta Suomea.
Osan vuodesta Alpo työskenteli Gran Canarian Arucasissa, myös Marokossa ja Samoksella.
Loimaan kaupungille Alpo lahjoitti Loimaan leipätyttö -patsaan 1982.
Alpo oli hyvin monipuolinen. Hän sanoitti sarjakuvia ja teki hienon laulun Lulusta, säveltäjänä oli Jukka Alihanka. Tuula Amberla lauloi 1984 Lulun kaikkien tuntemaksi lauluksi. Kirjojen kuvituksia ovat mm. Timo K. Mukan Kyyhky ja unikko kuvitus, Kaarina Helakisan Olena ja Vassuska, Anu Kaipaisen Magdalena ja maailman lapset.
Alposta tehtiin myös useita ohjelmia radioon ja televisioon. Piina on Eeli Aallon ohjaama Jussi-palkittu televisioelokuva vuodelta 1977. Elokuvassa tutustutaan Alpo Jaakolan ajatuksiin ja taiteeseen sekä patsaspuistoon. Piinasta on valmistumassa teatteriesitys, joka nähtäneen syksyllä.
Patsaspuisto avattiin yleisölle 1992.
Alpo Jaakola nukkui pois 27.2.1997. Hänet on haudattu patsaspuistoon. Hänen puolisonsa Marjan hauta on vieressä.
Palkintoja ja tunnustuksia:
Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970
Pro Finlandia 1979
Varsinais-Suomen liiton Aurora -mitalli 1981
Professorin arvonimi 1985
Suosituin loimaalainen yleisöäänestyksen perusteella