Avainsana-arkisto: PYL

Sitä ihmistä en unohda

Hän oli silloin 22-vuotias, ja minä olin 14 vuotta, ja me vietimme kesän yhdessä. Kesä oli sellainen, kuin se Turun saaristossa on. Oli tuulisia päiviä, jolloin meri velloi tummanharmaana ja pelottavana, ja pilvenriekaleet kiitivät kovaa vauhtia yläilmoissa. Puut kumisivat kumeasti ja etäisesti, ja näinä päivinä me pysyttelimme sisällä talossa, joka tuntui myös hämärältä ja kostealta. Pelasimme korttia ja luimme, ja levysoitin soitti muutamia levyjä. Ja hän vaelteli huoneissa päällään venynyt villapusero.

Sitten oli sellaisia häikäisevän kirkkaita päiviä, jolloin meri välkehti sinisenä ja ystävällisenä, ja me juoksentelimme uimapuvuissa ja otimme aurinkoa. Minä muistan aina sen Suomen kesän, jossa me olimme ja jonka aikana opin tämän naisen tuntemaan ja muistamaan hänet koko elämäni.

Hän oli minua 8 vuotta vanhempi, mutta hänen mielensä ja tapansa olivat pysyneet nuorekkaina tai sitten minä olin vähän pikkuvanha. Hän oli minulle toveri, ystävätär, liittolainen. Me olimme koko kesän yhdessä. Me pelkäsimme yöllä kummituksia, iltaisin pimeän vaaroja ja päivisin myrskyävää merta, jonka yli meidän piti soutaa päästäksemme huvilalta. Me ihailimme yhdessä kuuta, joka kellitteli elokuun taivaalla kuin tuore juusto. Me kerroimme elämämme toisillemme, ja hän oli hyvä kuuntelija. Hän oli todella elänyt myrskyisästi. Hän oli neljän vuoden aikana saanut niin paljon aikaan, kuin joku muu ihminen koko elämänsä aikana. Nyt hän oli aivan rauhallisesti koko kesän. ”Ehkä minä tulen vanhaksi, kun ajattelee, 23 vuotta pian”, sanoi hän.

Joskus hän oli laiska kuin vanha kissa, joka haluaa vain maata lämpimässä paikassa ja litkiä kermaa. Hän tosin makasi suunnattomassa nojatuolissa ja luki romaania. Sitten hän yhtäkkiä saattoi saada tarmonpuuskan ja ruveta siivoamaan koko taloa. Aamuisin hän nukkui kauan, hänen ennätyksensä oli puoli yhteen asti. Ja vastapainoksi illalla valvoimme kahteen. Mutta loppukesällä hän alkoi nousta aikaisin ja saada tarmonpuuskia useammin kuin alkukesästä.

Hänellä oli ilmiömäinen tapa kadottaa tavaroita. Kerran hän etsi korvanappiaan lähteäkseen kaupunkiin. Ja kun sanoin sen olevan saunan takan päällä, hän katsoi minua epäluuloisesti ja meni hakemaan sen sieltä.

 Niin se kesä meni. Joka päivä toi mukanaan jotain yllättävää hänestä. Hänen makunsa, mielimusiikkinsa, hänen tapansa upposivat mieleeni ja muodostivat siellä uuden katsontatavan kaikkeen.

Päivä päivältä aloin pitää hänestä aina vain enemmän, ja elokuun lopussa hän oli minulle hyvin läheinen. Olin niin tottunut hänen läheisyyteensä, että ero hänestä alkoi mielessäni tuntua kauhealta. Mutta säälimätön syksy tuli, ja erosimme eräänä perjantai-iltapäivänä. Minä itkin, ja hän itki. Minusta tuntui, aivan kuin joku ruumiinosa olisi riistetty pois. Soudin aivan kuin unessa lahden yli, ja samalla tuttu niemi katosi silmistäni, samalla katosi kesä. Ja samalla tuntui katoavan koko elämä.

Elin koko syksyn kaivaen häntä, ja vasta jouluna näin hänet. Mutta ympärillämme oli paljon ihmisiä, emmekä voineet jutella. Mutta vaikka olisimme olleet kahden kesken, tuskin minkään olisi enää ollut samanlaista. Hän kuului siihen kesään.

Sitten seuraavana kesänä vietin hänen kanssaan viikonlopun maalla. Emme silloinkaan olleet aivan kahden, mutta tunnelma oli läheinen.

Aina kun näen hänet televisiossa, tulee mieleeni tuo kesä, jota en ikinä unohda. Ja vaikken koskaan enää tapaisi häntä, juttelisi hänen kanssaan niin kuin silloin, hän on mielessäni ja pysyy siellä.

Edellä oleva teksti kouluaineeni Pyllissä eli Puolalan yhteislyseossa Turussa keskikoulun viidennellä luokalla eli 15-vuotiaana.

Arvosana 7 ( ½ sutattu yli). Palaute punaisella kynällä: Ei tunnu mukavalta, kun jää henkilöllisyys aivan avoimeksi. Vaikket nimeä mainitsisi, olisi selvitettävä miten olitte tutut, miten jouduitte viettämään yhdessä kesää.
Opettaja oli sama kuin Rouva Muttisen alennusmyynti -aineessa.

Sinä kesänä, 14-vuotiaana
Tapaamisemme kolmen vuoden kuluttua

Rouva Muttinen ja alennusmyynnit

Rouva Muttinen on eräs aivan tavallinen naisihminen, joka pitää vaatteista ja tietysti setelien kahinasta. Joulun jälkeen alkavat aina alennusmyynnit, senhän tietää jokainen. Mutta tänä vuonna rouva Muttinen oli tehnyt päätöksen, sillä hän oli päättänyt olla menemättä alennusmyynteihin, ja hän ajatteli olla kaikki päivät kotona hoitamassa lapsiaan.
                         Mutta sitten sattui, että eräs tuttavarouva maalta pyysi, että rouva Muttinen ostaisi hänelle puseron alennusmyynnistä. Rouva Muttisen täytyi siis mennä alennusmyyntiin. Hän ajatteli, että kun hän menee aivan ennen kello viittä, niin hän ei yksinkertaisesti ehdi ostamaan mitään turhaa.
                      Niinpä rouvamme lähti Lahtisen tavarataloon alennusmyyntiin. Siellä oli aika paljon ihmisiä, ja rouva Muttinen sai käyttää kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen lähelle ostopöytää. Siellä oli kaksi rouvaa tappelemassa aivan ihastuttavasta ostoskassista. Rouvamme ehdotti kompromissiratkaisua, kun nämä kaksi rouvaa pyysivät häntä ratkaisemaan asian, ja rouva ratkaisi asian ottamalla laukun itse. Maksettuaan laukun hän lähti poispäin, mutta muisti sitten puseron, jota hän oli tullut ostamaan. Rouva Muttinen suunnisti vaateosastolle, ja siellä eräs myyjätär esitti hänelle puseroa, joka oli joulukiireessä likastunut edestä, ja se myytiin siksi alennuksella. Rouvamme osti sen ajattelematta, lähtisikö tahra pois. Rouvamme lähti edelleen ja näki erään myyntipöydän luona suuren naisjoukon, ja rouva Muttinen päätti ottaa selvää, mitä siellä myytiin. Siellä myytiin aitoja pukinnahkakäsineitä á 10 mk pari, ja rouvamme osti kaksi paria aikoen lahjoittaa niitä ystävilleen merkkipäivinä. Sitten hän näki puolihameita, joiden aikaisempi hinta oli ollut 45 mk ja alennettu hinta oli 15 mk, ja koska alennus oli 30 mk, päätti hän ostaa yhden. Sitten rouvamme osti vielä kengät, hartiahuivin ja sukat, syksyn muotiväriä.
                         Kotona rouva Muttinen tarkasteli tavaroitaan. Laukun hän oli saanut yhdeksällä markalla, entinen hinta oli 15 mk, joten voitto oli 6 mk. Tosin hän huomasi, että lukko oli rikki ja toinen sanka oli katkeamaisillaan. Puseron voitto oli 27 mk, ja sehän on paljon. Mutta pesussa puserossa ollut tahra ei lähtenyt, vaan levisi, ja pusero venyi joka suuntaan, mutta perheen teini-ikäinen tyttö hyväksyi sen ilomielin. Suurin pettymys oli pukinnahkakäsineiden kohdalla. Ne eivät mahtuneet kenenkään perheenjäsenen käteen, ja sormiosat olivat suhteettoman pienet. Mutta rouva Muttinen lohduttautui sillä, että voittoa oli 7 mk. Sekä hame että kengät olivat liian pienet rouvan mitoille, mutta tytär sanoi haluavansa ne, sillä hän sanoi menevänsä niillä naamiaisiin. Ja sukat olivat ainoat sopivat, vaikka ne olivat syksyn 1961 muotia. Herra Muttinen hakkasi kyllä päätään seinään kuultuaan ostoksista, mutta rouva Muttinen lohdutti häntä sillä, että  oltiinhan koko asiassa voitettu lähes 50 mk.

Tämä on keskikouluaineeni neljänneltä luokalta syksyllä 1964, koulu oli Pylli eli Puolalan yhteislyseo Turussa. Olin silloin 14-vuotias.
Arvosana aineesta oli 7-, ja huomautus tuli pilkkusäännöistä. Ne tuntuvat olleen kaikkea muuta tärkeämpiä asioita. Minun mielestäni aine on kekseliäästi ja humoristisesti kirjoitettu, mutta sisältö on kait ollut toisarvoinen asia. Tai ehkä olen vaan puolueellinen.

Kansakoulussa sai kolme arvosanaa: sisältö, oikeinkirjoitus ja puhtaaksikirjoitus, aine kun kirjoitettiin musteella korjattuna puhtaaksi. Se arvostelu tuntuu oikeudenmukaisemmalta. Huom. käytössä oli arvostelu, vasta 1970-luvun lopulla siirryttiin arviointiin. Olin silloin jo itse opettajana.

Omakuva 8-vuotiaana