Avainsana-arkisto: tomaatit

Tanssiaskeleet löytyneet

Näinä helmikuun päivinä Neon ja Jeffin tarina Kolmas tanssi -käsikirjoituksessa on syventynyt. Ja vähän yllättäen melko helposti. Kahdeksan vuoden kypsyttely on tuottanut hedelmää.

Sivuja on kirjoitettuina tällä hetkellä 104 A-nelosta, 28 000 sanaa. Toinen mokoma pitää vielä kirjoittaa. Juoni on koossa, punainen lanka kulkee tekstissä mutkitellen. Vielä  eri henkilölinjojen syventämistä ja niitä rauhallisia suvantovaiheita lisää. Muutoin lukija tukahtuu tapahtumiin. Mutta ensin piti saada tarinan pääpiirteet luoduksi, sehän on  tärkeintä. Nyt lisää yksityiskohtia – minkä väriseltä  lautaselta syödään, sataako lunta vai vettä, onko hyvä päivä vai vähän huonompi. Sen sellaista tunnelmaa luomaan.

Perjantaina Kolmannen tanssin tekstiä käsiteltiin Mankelissa. Sain palautetta ja jotta kaikki ehtivät tutustua vielä paremmin tekstiin, palaamme asiaan maaliskuun tapaamisessa. Mutta hyvää palautetta tuli: ”haluan lukea tämän kirjana”. Niinpä niin. Kiitos.

Nyt sitten vaan joka päivä pari kolme tuntia täällä vintillä Neon ja Jeffin  ja kyläläisten parissa ja eiköhän loppu ala häämöttää.

Tähän on tultu, vettä ja vettä. Tänä talvena ei hiihdetty joen jäällä.

Matin päivänä talvi kääntyy kevääseen. Jos on plussan puolella, tulee pitkä kesä. Ja niinhän oli eilen kolme astetta lämmintä, lumet sulivat, jäätikköä ja sulamisvettä joka paikassa. Illalla sitten satoi räntää oikein kunnolla. Kolmisenttinen loska oli siinä mielessä hyvä, että se sulatti alleen jäänyttä jäätikköä eikä enää ole niin liukasta.

Puutarhan lumet sulaneet metsikön vierestä. Oikaisin lumisen kohdan kautta tielle ja kävelylle. Hanki oli vielä kolkyssenttistä. Ei mennyt saappaan varresta sisään.

Harmaa on päivien väri. Mutta kohta on vihreää, sillä laitoin torstaina tomaatinsiemenet itämään. Nyt se taas alkaa, yli puolen vuoden tomaattikausi. Uutuutena tänä vuonna norjalainen Adore-pikkutomaatti elokuun reissulta ja keltaviiruinen tomaatti, jonka siemenet sain ystävältä.

Muisto viime kesältä. Valtava hevoskastanjan lehti. Onko nuo pyöreät rusakon papanoita?
Tulppaaniaika parhaimmillaan

Olen lukenut:

Ann Cleeves: Varisloukku

Satu Rämö: Jakob

Satu Rämö: Rosa ja Björk

Martin Österdahl: Uudenvuoden juhlat

Katso Luettua-sivu, josta voit lukea mitä mieltä kirjoista olen.

Kesä 2022 pakettiin

Lokakuun lopulla hän alkoi tehdä yhteenvetoa menneestä kesästä. Eipä hän paljoa muistanut, kesän alkavat muistuttaa toisiaan tässä iässä. No sää. Kuivaa oli ollut. Onneksi oli joen vesi, jota pumppu toimitti kasveille. Muuten ei olisi satoa tullut edes tämän vertaa.

Mitä pidemmälle kesä eteni, sitä selvemmin puutarha muodostui kaikenmaailman ötököiden paratiisiksi. Syötävää oli ollut tarjolla ilmeisesti tarpeeksi. Luonnonmukaiset ryteikköt olivat suosiossa, koska hyönteishotellin huoneista vaan kolme oli varattu.

Mutta tarkempi tarkastelu näytti, että melkein kaikissa kasvilajeissa oli jos jonkinmoisia vioituksia. Tässä kuvakavalkaadi.

Viinimarja
Tämä salaatti ei jaksanut kasvaa koko kesänä. Puutarhapenkissä sitä vastoin kasvoi hyvin.
Ruusu. Kukintakin oli varjo entisestään.
Raparperi
Päärynä. Alimpien oksien lehdet olivat tällaisia. Hän karsi oksia rankalla kädellä.
Perunarutto. Siitä huolimatta tuli hyvä sato, suurempia kooltaan koskaan.
Mansikka
Maissi. Joku siellä on luikertanut lehden sisässä.
Jalava. Puuparka, jo kerran koko puu kuoli näiden käsittelyssä, mutta onneksi kannosta lähti uusi verso. Mutta ötökät jäivät.
Basilika. Yksi lehti oli syöntikelpoinen.
Mansikalla tällaisiakin veijareita.
Tammi. Ensi kertaa tammessa vioituksia.
Syreeni
Palsternakka. Mukulat kasvoivat ohuina ja niin pitkiksi, että piti lapiolla kaivaa ylös, kun ei vetämällä saanut paitsi katkaistua.
Nauris oli ollut erityisen makoisa. Kaikki vihreä nautittu. Mukulat sitten jäivät sormenpään kokoisiksi.
Kehäkukka ja viherluteet.
Marjaluteet auringonkukan varrella.
Rapsikuoriainen, niitä oli PALJON.
Niittykirvari auringonkukassa. Kaunis!
Kimalainen auringonkukalla.
Hernetarhayökkönen. Herneen siemenistä iti vaan yksi! Niinpä tämä haki syötävää muualta.
Omenarutto ja lisäksi  omenat täynnä joidenkin toukkien käytäviä.
Tuomi oli täynnä harmaita seittimöykkyjä. Oliko tuo kuoriainen odottelemassa toukkia vai mitä?

Kuitenkin satoa tuli, oikeastaan yllättävän paljon ottaen huomioon nuo kaikenlaiset syöpöt.

Kasvimaalla kasvoi jotain kuitenkin, kaikesta huolimatta. Etualalla minttu jatkaa valloitustaan.
Porkkanoita tuli ennätyssato eikä yhtään syöty käytäviä porkkanoihin.
Tomaattien kasvatus onnistui. Joskin satoa ei tullut aivan yhtä paljon kuin yleensä. Ensi vuonna enemmän keltaisia, ne ovat parhaita, makeita kuin karkit. Perinneportugalilaiset häränsydäntomaatit jäivät pieniksi. Ovatko hiipumassa kokonaan?
Tyrnin sato paras vuosikausiin. Hän poimi 1,4 kg, josta tuli 6 dl mehua ja 8 pussillista siemen-marjamassaa sämpylätaikinoihin. Puihin jäi vielä linnuille. Marjat pääsivät liian kypsiksi, poimimisyritys rikkoo marjan ja mehu valuu pitkin rannetta.
Rocklin-pelargonialla ennätyskukinta. Hän on perinnepelargoni.

Puutarhan tuottama ilo oli suunnaton. Kasvun tutkiskelu, seuraaminen, kastelut, hoitotoimenpiteet ja hiljaiset supatukset kasvien kanssa toivat hänen kesäänsä koko mielen täyttävää onnea. Päivittäin hän istui koivun alla, antoi katseensa leijua puutarhassa ja korvien rekisteröidä lintujen kirskutuksia.

Elokuun satoa. Nam!
Myöhäissatoa. Neulamaiset purjontaimet kasvoivat aivan kohtuullisiksi, tuoreena 700 g ja kuivattuna 100 g. Niitä on hyvä ropotella suoraan ruokiin. Turkista tuodut maissinsiemenet ehtivät tehdä pieniä maisseja. Voissa paistettuina ne veivät kielen mennessään.
Marjaomenapuun tielle kurkottaneesta oksasta tuli kranssi.
Keijunmekko. Ajatusten rientäessä seuraavaan kasvukauteen hän otti siemeniä talteen, josko erinomainen yksikö jatkaisi elämäänsä ensi kesänä.
Hän aloitti metsikön siivouksen eli oksat risuaidaksi. On vielä kesken. Näkösuojaa jo antaa tämäkin ja projekti jatkuu syksyllä lumen tuloon asti ja ensi kesänä.
Viherkaulussieni. Tällainen kaunotar löytyi metsiköstä risujen joukosta.

PS. Kasvitaudit ja tuholaiset pilaavat maailmassa 20-40 % sadosta. Kasvitautien aiheuttajia ovat virukset, bakteerit ja sienet. Ne alentavat kasveista saatavan sadon laatua ja määrää eivätkä tartu ihmisiin. Lisäksi sitten elävät ötökät, jotka ovat usein erikoistuneet tiettyihin kasveihin.

Huhtikuu kuukausista julmin

Huhtikuu kuukausista julmin, kieppui hänen päässään. Sanat pulpahtelivat esiin, vaikka hän yritti keskittyä muuhun, puuhastella, siivota keittiötä, katsella tomaatintaimia, jotka olivat nyt alkaneet kasvaa kohisten. Hän ei enää aamulla ensimmäiseksi katsonut kännykästä, oliko Zelenskyi vielä elossa.

Hän lähti ulos. Pyöri päättämättömänä pihalla, kulki sinne, palasi tänne, meni metsikköön. Siellä oli lunta vähemmän kuin muualla. Puut kai olivat pidättäneet lumet latvoihinsa, mistä enenevä päivittäinen auringonpaiste oli ne sulattanut.  Hän pysähtyi.

Tuulen lakaisemaa. Vaikea uskoa, että kahden kuukauden päästä tässä on vihreää.

Kuului toitotusta. Voi, pellon yllä lensi kolme joutsenauraa. Ne toitottivat hänelle, tässä me palaamme kevään tullen, kuten runoilija rukoili ja pyysi yli sata vuotta sitten. Joutsenpariskunta sitten käveli joen jäällä ja virutteli räpylöitään jään päällä lilluvassa vedessä.

Synkkää on, mutta täältä tullaan.

Hän lähti kylätielle kävelemään. Yön aikana oli joelle kertynyt paljon vettä. Oliko jää siellä alla sulanut, sitä hän mietti.

Loimijoen mutka. Ehkä satojen vuosien aikana tuohon syntyy makkarajärvi, kun joki purkaa uuden väylän puiden taakse ja mutkasta tulee järvi. Näin kertoo maantieteelinen teoria.

Parin päivän päästä pohjoisesta saapui talvimyrsky. Se vinkui yöllä nurkissa. Talo valitteli outoa tuulensuuntaa, rapisteli ja kopisteli. Aamulla pohjoispuolen ikkunat oli pitsitetty. Voi miten kaunista, hän ihasteli.

Pohjoistuulen virkkaamaa.

Koko päivän satoi rankasti lunta. Ei tarvinnut mennä minnekään, hän sai viettää pirttipäivää hyvällä omallatunnolla. Lunta tuli 30 cm,  niin paljon, että tarvittiin kolme kolaussessiota.

Naapurin kuuset taivuttivat oksansa.

Tänään perjantaina suora videoyhteys Ukrainan ja Suomen eduskunnan välillä näytti väsyneen Ukrainan presidentin. Oikeastaan ensi kertaa sodan alkamisen jälkeen hän oli näkevinään presidentillä tummat silmänaluset. Aamupäivällä Kramatorskissa tapahtunut juna-aseman ja junaa odottavien pakolaisten pommitus kymmenine kuolonuhreineen oli lyönyt mielet entistä alemmaksi.  Kansanedustajat olivat selvästi liikuttuneita. Hänkin nieleskeli. Sklava Ukraini, päätti Zelenskyi tapaamisen.

Miten suunnaton onkaan venäläisen ja eurooppalaisen – läntisen kulttuurin – elämänarvojen ero. Sitä ei pysty ymmärtämään. Tämä arvostuksien eroavaisuus ei lupaa hyvää rauhalle.

Hän yritti etsiä pienestä elämästään ilon aiheita. Usein hän löysi itseensä tomaatintaimien äärestä. Suihkuttelua, puhaltelua – hiilidioksidia yhteyttämiseen – ja pohdintaa, milloin juuria alkaa tunkea ruukuista. Ehkä ensi viikolla suurempiin purkkeihin suurin osa.

Punaiset pyöreät tomaatinsiemenet itivät nopeimmin ja kasvavat nopeimmin. Sirkkalehdet kohta ovat työnsä tehneet, saaneet kasvun alkuun ja nyt on kasvulehtien vuoro. Neljä näkyy jo. Kasvu kiihtyy, kun juuristo on kehittynyt. Viisi viikkoa kylvöstä.
Hän kukkii taas ja ilahduttaa suunnattomasti tässä apeudessa.

Olen lukenut Anni Kytömäen Kivitaskun ja Katri Rauanjoen Kesämerkit. Katso Luettua-sivu.

Runomankelista Novellimankelin kautta Kirjamankeliksi

Mankelilaiset ovat olleet kirjoittamisen merkeissä yhdessä jo viisi ja puoli vuotta, totesimme vähän hämmästyneinä ja teimme tarkastuslaskentoja.  Vuoden 2016-17 Runomankeli muuttui 2018-20 Novellimankeliksi ja nyt ollaan Kirjamankelissa. Yhteistä julkaisua mankelista ei enää tule, vaan toivottavasti mankelilaisilta  syntyy pitkää tekstiä,  kokonaisia romaaneja. Meillä kaikilla on niin erilainen tyyli, että lukemista tullee olemaan moneen makuun.   🙂

Kuoriutumisia-novellikokoelman julkaisun jälkeen  me mankelilaiset olemme huilanneet  puolitoista vuotta kirjoittamisista, tavanneet kylläkin ja pitäneet yhteyttä kuukausittain. Nyt totesimme, että tavoitteita on asetettava, jotta jotain alkaa syntyä. Tosin Maritta on ainoana saanut tekstiä aikaan. Olemme hieman jo päässeet mankeloimaankin sitä.

Niinpä nyt listasimme mankelilaisten orastavat aiheet ja ensi tapaamiseen kuukauden päästä tuomme synopsiksen valitsemistamme aiheista.

No mikä on synopsis. Google kertoo:

Synopsis on tiivistelmä tai yleiskuvaus esimerkiksi kuvallisesta tai kirjallisesta teoksesta. Synopsis pyrkii kuvailemaan teoksen sisältöä ja sen tuotantoa vastaamalla muun muassa kysymyksiin miksi, mitä, kenelle ja miten. Synopsis tulee kreikan kielen sanoista συν (syn, ”yhdessä”) ja οψις (opsis, ”näkeminen”).

Itselläni on kolme aihetta, joista nyt pitää valita yksi, jota alan työstää. Ehkäpä se on Toinen-kirjan ja näytelmän jatko. Juoni on valmiina, tehty yhdessä hyvän ystävän kanssa, saman, jonka kanssa Valman/Welman tarina alunperinkin syntyi.

Pitää vaan alkaa kirjoittaa. Se onkin melkein vaikeinta. On niin helppo värkätä kaikenlaista muuta ja hups, niinpä ne päivät kuluvat ja on taas jo ilta. Rutiinit auttavat, kun ne on saanut sovitetuksi päiväjärjestykseen.

Vaikka emme saane aikaan maailmankirjallisuutta, kirjoittamisen prosessit ovat tuoneet elämäämme ystävyyttä, mielekkyyttä ja kirjoittamisen nautintoa. Kirjoittaminen on hyvä harrastus. Siihen liittyy myös kirjallisuuden seuraaminen, lukeminen ja keskustelu kirjoista, niiden kiinnostavuudesta ja kirjailijoiden tavoista  käsitellä aiheitaan.

Kevät etenee hiljalleen. Kesäaikaan siirryttiin taas, harmi vaan. Kannatan luonnonmukaista aikakäsitystä, eli päivällä kello 12 aurinko on zeniitissä eli korkeimmillaan. Niin on talviajassa. Kesäajassa aurinko on zeniitissä tuntia liian myöhään eli kello 13.

Lumet sulavat hiljalleen. Jopa tämän talven erikoisuus, paksu jää, sulaa pikku hiljaa. Nurmikkoa on näkyvissä, pihatiekin melkein vapaa jäästä. Pihakengissä on vielä liukuesteet. En halua kaatua.

Miten suuren ilon aiheuttikaan tämä ensimmäinen pieni posliinihyasintin kukkanuppu talon eteläseinustalla. Vieressä puolimetrinen lumikinos.

Innolla seuraan taas tomaatintaimien kasvua. On se kuitenkin niin hidasta näin alussa. Kylvin omista viimevuotisista tomaateista otetut ja kuivatetut siemenet 2.3.22 eli neljä viikkoa sitten. Valitsin 45 parasta 2,5 viikon kuluttua. Niissä oli sirkkalehdet, parissa pienet kasvulehtien nystyt. Nyt neljän viikon päästä kehittyneimmissä on  kaksi lehteä ja melkein kaikissa näkyy jo se kasvulehtien alku.

Nopeimpia ovat punaiset pyöreät. Niiden koko on vuosien varrella kasvanut ja olivat viime kesänä kaupan tomaattien kokoisia, vaikka alkuperäisessä kasvissa oli sormenpään kokoiset tomaatit. Saa nähdä miten on maun kanssa. Viime kesänä makeimpia olivat keltaiset, aikaisemmin mustat, yhtenä vuonna punaiset pitkulaiset.

Suurimmat eli portugalilaiset häränsydäntomaatit aiheuttavat jännitystä, koska vain kaksi iti, toisessa on nyt kaksi pientä kasvulehteä ja toisessa voi suurennuslasilla erottaa kasvulehden nystyn. Toivottavasti edes toinen tuottaa hedelmää.

Punainen pyöreä on tänä vuonna nopein. Onko myös makein?
Haavankeltajäkälä, Xanthoria parietina, Terijoen salavan oksia koristamassa. Sainpa käyttää melkein 50 vuotta sitten hankkimaani Jäkäläkasviota!
Talvi on ollut leuto eikä komposti ole jäätynyt koko talvena. Nyt se on lähtenyt hommiin ja höyry sen kun nousee. Otan muuten yleensä nuo oikealla näkyvät kompostointipussit pois.
Perunanarsissi, voimakas tuoksuja ja niin kaunis.

Ukrainan tilanne väijyy taustalla. On se kauheaa, miten kaikkeen tottuu. Tunnemyrsky laimenee ja laantuu. Ihmisten kärsimys ja elämien loppuminen eivät enää kosketa niin kuin sodan alussa.

Ehkä se on itsesuojeluvaistoa. Oma jaksaminen on taattava tunteiden vaimenemisen avulla. Ei se myötätuntoa kuitenkaan poista.

Onneksi meillä on kevät.

 

Takatalven kourissa

Kyllä sen arvasin mutten ottanut todesta enkä varautunut siihen. Kasvihuonekauden aloittaminen huhtikuun puolivälissä on aikamoista riskinottoa. Mutta niin tyypillistä itselleni. Innostun ja sitten mennään!

Loimaa perjantaiaamuna 23. huhtikuuta. Lunta on 10 senttiä.

Oli vielä melkein pakollinen lähtö aamulla Paimioon. Pakollinen ja pakollinen.  Olisihan sen voinut perua, mutta lähdin ajamaan, kesärenkailla. Kylätie oli itse asiassa kaikkein hankalin, kun oli kolmet renkaanjäljet  eli vastaan tulleen auton takia oli ajettava tien reunaan sohjoon, jolloin oli  pahin tilanne ja meinattiin mennä ojaan. Iso tie olikin parempi ajaa. Niinpä jatkoin matkaa ja pääsin ehjänä perille. Kolme autoa oli 10-tien poskessa. Onneksi ei henkilövahinkoja.

Luonto oli myös hullaantunut lämpimistä päivistä ja työntänyt esiin lehdenalkuja. Mutta karaistunut on viinimarjapensas, ei ollut moksiskaan.

Siitä alkoi takatalvi. Öisin oltiin pakkasen puolella ja päivällä vaan muutama lämpöaste. Kasvihuoneessa pidin taimia harsoröykkiöiden alla, mutta sitten vappuyönä oli viisi astetta pakkasta ja kylmä pääsi harsojen alle huonosti peitetystä nurkasta. Niinpä 17 tainta paleltui. Herkimpiä olivat portugalilaiset häränsydäntomaatit. Eivät ole tottuneet tällaiseen kylmään. Onneksi taimia oli kaikkiaan niin paljon. Ylimääräisiä riitti kuitenkin ”vakioasiakkaille”.

Mieli askarteli lämpöeristyksen kanssa. Googlailin aikani ja kun itselläkin oli kuplamuovia purkkien reunoilla, löysin erityisesti kasvihuoneiden lämpöeristykseen tarkoitettua kuplamuovia, jossa on isommat ja paksummat kuplat kuin tavallisessa pakkausmateriaalissa. Luvattiin hyvää 40 % eristystä ja valosta 80 % pääsee läpi.

Mutta. Paikallisista kaupoista ei isoa kuplamuovia ollut saatavilla. Kaksi nettikauppaa löysin. Hintaero 10 m x 1,5 m rullalle oli 20 e. Päätin parin päivän miettimisen jälkeen tilata halvemmasta kaksi rullaa kiinnikkeineen. Mutta rahti, 99 euroa! Enemmän kuin koko tilaus, yhteensä melkein 200 euroa. Ainoa mahdollisuus oli kotiinkuljetus viikolla 20 eli kahden viikon päästä. Ajattelin sitten, että rakkaan harrastukseni vuoksi voin sen maksaa. Mutta kohtalo astui peliin. Firman nettikauppa ei toiminut, vaikka yritin monta  kertaa.

Siksi katsoin toista kauppiasta. Rullan hinta oli kyllä 20 e enemmän, mutta: toimitus 9,9 e! Ja toimitus heti. Niinpä tiistaina iltapäivällä tilasin kaksi rullaa kiinnikkeineen ja nettosin 50 euroa. Kaiken huippu oli, että seuraavana aamuna tuli sähköposti, että paketti on postissa ja eilen eli seuraavana päivänä se oli Loimaan postissa. Melkein käsittämätöntä. Paketti tuli Pietarsaaresta yhdessä päivässä, kun viime syksynä kirje Kemiönsaarelta Loimaalle kesti yli viikon. Kannattaa varmaan jatkossa lähettää kirjeetkin pakettina.

Innoissani sitten aloin laittaa muovia kasvihuoneeseen. Olin miettinyt, miten se kannattaa asetella, jotta tulee vähiten saumoja, niistä kun kylmä pääsee läpi. Parin tunnin aherruksen jälkeen kasvihuone oli paketoitu, tosin sisältä päin. Lämmön lisääntyminen tuntui heti, piti takki heittää päältä. Lämpömittari kertoi, että ero ulkoilmaan oli viisi astetta. Se riittänee näihin kevätkylmiin. Laitoin kuitenkin yli jäänyttä kuplamuovia taimien päälle teltaksi.

Kasvihuone paketissa. Oikeastaan on hyvä, että valoa menee sisään vähän vähemmän, sillä kesällä huoneeseen tulee liian kuuma huolimatta avonaisesta ovesta ja tuuletusaukosta. Yhteyttäminen kun loppuu jo +27 asteessa, kun lehtien alapinnan ilmaraot sulkeutuvat, jotta haihtuminen vähenee. Samojen ilmarakojen kautta kasvi ottaa hiilidioksidia yhteyttämiseen.
Sisällä vielä kuplateltta. Pysyvät elossa!

Nyt odotan hartaana ensi viikolle luvattua lämpöä. Nämä sateet – vetenä, räntänä ja rakeina – tekevät hyvää. Kylmästä huolimatta ruoho ja pellot ovat alkaneet vihertää. Puiden lehdet odottavat silmujen alla aukeamistaan. Niiden esiintulo on yksi luonnon kiehtovimmista näytelmistä. Pienet ruttuiset lehdet, oikenevat, suurenevat, alkavat yhteyttää. Aaah!

Uusia lehtiä odotellessa löysin maasta viimevuotisen lehden, joka esittelee suoniverkostoaan. Miten kaunista, säännöllistä, tarkoituksenmukaista! Noita pieniä putkia pitkin kulkevat vesi ja yhteyttämistuote eli sokeri.

Teiden varsilla kukkivat edelleen keltaisenaan leskenlehdet. Samaan aikaan kukkivat sinivuokot ja valkovuokot. Hmm. Kukkivatko ne yleensä samaan aikaan? Otsakekuvan valkovuokot on kuvattu Paimiossa silloin lumisadepäivänä. Silloin ei Turun tienoilla ollut lunta juuri ollenkaan.

Läheisen koulun metsikössä leviää sinivuokkokasvusto. Olivat kaataneet koulun seinän suuntaiset suuret puut. Miksi? Toivottavasti tämä pieni metsikkö saa kasvaa ja ilahduttaa minua ja muitakin ohikulkijoita – olen nähnyt kuvaajia.

Olen lukenut sinnillä Roberto Bolañon tiiliskiviromaania 2666. Vastoin tapojani jätin sen kesken. Luepa Luettua-sivulta miksi.

PS. Viime kerralla kirjoitin mietteistäni Kolmannen tanssin jatkamisesta. Asia kirvoitti sitten yksityisviestiketjun ystävättäreni kanssa. Ehkä tanssi ei olekaan vielä hiipunut.

 

Putken päässä, valossa – näkyy – multaa

Perjantaisen rokotuksen jälkeen oli lauantaina niin vetämätön olo, että makoilin ja tarkastelin telkkarin iltapäiväohjelmistoa. Enpä kylläkään muista mitä sieltä tuli vaikka katsottua tuli. Päikkärien välillä.

Tässä elämänvaiheessa on niiiiin ihanaa, ettei ole pakko tehdä mitään mitä ei nyt huvita tehdä tai minkä voi siirtää huomiselle. Tai mitä kolotukset ja lisääntyvät fyysiset kankeudet rajoittavat.

Välillä mieleen tupsahtaa niitä toimeliaita vuosia, jolloin koko ajan oli kuumenemassa monta rautaa. Jos joskus ehti kellahtaa sohvalle viideksi minuutiksi ruoanlaittosouvin ja illan työkokouksen välissä, oli aivan onnellinen. Mutta ylös oli vääntäydyttävä. Ja jätettävä lapset muiden huostaan.

Nyt näyttää siltä, että joka toinen päivä on väsymystä ja lihassärkyä. Mutta se siitä.

Olen viettänyt vuodenkulun ehkä parhaan päivän, kun kasvihuoneessa siirsin sisältä tuodut tomaatintaimet isompiin purkkeihin ja lajittelin eri lajikkeita eteenpäin annettavaksi. Koskaan aikaisemmin en ole näin aikaisin vienyt taimia kasvihuoneeseen, mutta nämä lämpimät päivät saivat aikaan vahvan kesätunnelman. Lämpötila huiteli yli 15 asteessa, mittari näytti jopa 18 astetta hetkittäin.

Harsojen suojassa öisin, mutta päivisin levittävät lehtensä, ryhdistäytyvät ja kärkien kasvupisteissä kiihkeässä solunjakautumisessa ryhmittäydytään pikkuruisten lehtien solukoiksi

Olin aivan onnellinen. Kädet mullassa. Hellästi siirsin taimet pieniksi  käyneistä purkeista isompiin.  Lajikkeen kertova lappu tarkasti mukaan, vaikka luulen kylläkin, että vähän sekoilin. En millään henno heittää roskiin hitaimmin kehittyneitä. Heitin kyllä, mutta kuitenkin kertyi 68 tainta. Itse käytän 12, joten uudet kodit on hankittava 56 taimelle. Uusia koteja onkin tiedossa.
Neljä tuntia vierähti kuin hetki vaan.

Biolanin kasvusäkit ovat osoitttautuneet vahvoiksi sadon takaajiksi, mukana kun on kasvukauden lannoitteetkin.  Alla  on kastelulaatikko, johon mahtuu viikon ja pidemmänkin ajan vesiannos. Kaikkia lajeja kasvaa kahdessa säkissä: punaisia pyöreitä ja pitkulaisia, keltaisia, mustia ja häränsydäntomaatteja. Viimeksi mainittuja kaksin kappalein, kun ne tekevät niin isoja makoisia sydämenmuotoisia tomaatteja. Viime vuonna kävi supi varastamassa yhden ison tomaatin. Löysin sen puutarhavajan takaa, vain osaksi syötynä. Ei maistunutkaan supille.

Peittelin taimet yöksi moninkertaiseen harsopilveen. Aamulla lehdenhakureissulla otan taimet esiin lämpenevään kasvihuoneilmaan.

Talon eteläseinällä kukkivat nämä posliinihyasintit joka vuosi yhä runsaampina. En ole niitä maahan laittanut, jostain ovat tulleet. Ne leviävät siemenistä, joten joko eläimet tai ruohonleikkaaja toimivat elinkyvyn takaajina. Luonnon salaperäiset kulkutiet! Ei voi kuin olla iloinen.

Sama kummallinen outo ja harvinainen onnellisuuden tila valtasi minut tänään aamiaispöydän äärellä verannalla. Aurinko paistoi minuun, ulkona näytti kesäiseltä ja niin vaan kaikki harmit liukenivat kirkkaaseen kevätilmaan ja nautin kevyestä nostattavasta tulevaisuuden odotuksesta.

Valkoinen posliinihyasintti ja idänsinililja  ovat valinneet meidän pihan kodikseen – onneksi! Idänsinililjojen sipulit olen itse laittanut maahan, mutta aivan muualle!

Sitten alkoi sataa. Joen pinta täyttyi pyöreistä renkaista. Pihakivetys täplittyi ja syvensi värinsä tummaksi täplien yhdistyessä. Tunnelma muuttui, se euforinen tila haihtui, mutta elämän pysyvät ikävyydet eivät valloittaneet mieltäni. Nyt on hyvä syy istua vintillä tietokoneella, kun ulkona sataa. Puutarhan keväthommia jatkan, kun sateet loppuvat.

Nyt sitten tietokoneella sukututkimusta edelleen tämän päivityksen jälkeen. Siinä riittää hommaa, ei tule koskaan valmiiksi. Mielen pohjalla välkky omien muistojen muistiin kirjoittaminen. Olisiko siinä seuraava kirjoitusprojekti? Kuitenkin Kolmas tanssi läikkyy mielen reunoilla. Tekisi mieli saattaa tarina päätökseen, kun loppuratkaisukin on selkiintynyt. Mutta mutta. Mikä on oikeuteni käyttää saamelaiskulttuurien mytologiaa tarinassani?

Kevään odotetuin kukka – sinivuokko. Miten se voikaan olla niin kaunis.

Lukemiseni on juuttunut Roberto Bolañon tuhatsivuiseen jättiläiseen 2666. Se on niin verratonta unilääkettä, että päivittäinen eteneminen on vain muutama sivu. Eli kestää kestää kestää.

Kesään valmistautumista – vuosi koronaa

Koko viikon on ollut kylmä, K- ja I-Suomessa paikoin  30 astetta ja enemmäinkin. Meilläkin öisin toistakymmentä astetta. Olen palellut koko viikon. Onneksi on villaa jalkoihin ja päälle. Kova tuuli, lunta tuiskutti vaakasuorassa. Helsingin ympäristössä autoilijat olivat pulassa. Kaikilla ulosmenoteillä oli ketjukolareita, Turun väylällä 89 autoa rutussa. Onneksi kukaan ei kuollut. Ja onneksi ei tarvinnut lähteä minnekään.

Olen uppoutunut sukujeni menneisyyteen, ja syvälle! Sukututkimus etenee. Joka päivä löytyy uusia nimiä ja perheitä. Lapsuudessa kuulemani nimet ovat saaneet syvyyttä. Olen kaukaista sukua heille. Menneisyytemme on ollut yhteinen. Se antaa jotenkin aivan ennen kokemattoman tunteen. Tunnen vahvistuneeni. Olen osa isoa kokonaisuutta.

Ja kadun, etten alkanut tähän hommaan aikaisemmin, jotta olisin voinut kysyä vielä elossa olevilta asioita. Nyt se on myöhäistä, kun olen itse vanhimmasta päästä. Kyselkää, kirjoittakaa muistiin!

Pakottauduin ulos. Siellä oli suojan puolella, hyvä kävellä. Tuuli sen verran, etten saanut kuvaa pajunkissoista, oksat kun heiluivat edestakaisin niin, ettei pystynyt tarkentamaan.

Pikkupojat tulivat pulisten iloisesti pyörillä vastaan. Toinen nostatti etupyörää ja vilkaisi minua ylpeänä. Hieno nosto.

Pupun kanssa olemme käyneet kävelyllä. Hän tosin yöllä.

Suurella ilolla ostin lisää kylvömultaa (sain hakea kahdesta kaupasta, kun oli loppu ensimmäisestä ja toisesta otin viimeiset pussit) ja poimin varovasti nelivuotiaan kanssa kylvetyt pienoiset tomaatintaimien alut omiin purkkeihinsa.  Kesä tulee joka tapauksessa tänäkin vuonna, tämänkin talven jälkeen, tämänkin kevään jälkeen. Vuodenaikojen vaihtelu on suuri ilo.

Kuudentena päivänä ne olivat työntyneet mullasta esiin. Peite pois ja niinpä ne kurkottautuivat valoa kohti, viherhiukkaset alkoivat lisääntyä ja yhteyttää.
Yksitoista päivää kylvöstä ja kolme päivää itämisestä – kaikki lajit koulittiin omiin purkkeihinsa. Eniten punaisia pitkulaisia, sitten pyöreitä punaisia, mustia ja vain pari keltaista. Häränsydäntomaatteja myös vaan muutama.

Sitten pakollinen koronapäivitys.

Tasan vuosi sitten 13.3.2020 Suomessa oli kaikkiaan 155  koronatartuntaa. Nyt tartuntoja tulee päivittäin yli viisinkertainen määrä. Maailmalla oli alle 200 000 tartuntaa, nyt 2,65 miljoonaa. Suomen asiantuntijat sanoivat, että ollaan lähellä epidemian kynnystä. Eipä olisi uskonut, että tämä näin kauan kestää. Jos olisi pandemian ennustanut, pessimistiksi olisi sanottu.

Vuosi sitten kukaan ei vielä Suomessa ollut kuollut koronaan, ensimmäinen uhri 20.3.2020. Maailmalla oli silloin kuollut noin 7000 ihmistä.  Nyt koronaan kuolleita on Suomessa 786. Vertailun vuoksi voi todeta, että Ruotsissa on kuolleita yli 13 000…

Saan muuten varata maanantaina ajan rokotukseen. Rokotteita on 300, saapi nähdä ehdinkö saada ajan ensimmäiseen 70-79-vuotiaiden satsiin.

Meinasin ostaa tulppaaneja, mutta sitten näin nämä kauniit krysanteemin isot kukat. Kestävät ja ilostuttavat pitempään.

Olen lukenut Sofi Oksasen Koirapuisto. Katso Luettua-sivu.

Elokuun alkua sateessa

Taivaalta vihmoo harmaita rihmoja. Tämän päivän sateet alkoivat pari tuntia sitten. Pistäydyin ulkona sateessa ja kummallista oli, että en juuri kastunut.

Kypsyminen on alkanut. Viinimarjat kerätty, mustikoitakin, tilliä kuivattu, salaattia ja sipulia syöty, omalta maalta.

Tomaatit ovat saaneet väriä, viimeksi keltaiset. Punaiset pitkulaiset ovat kasvattaneet  kokoaan, ovat kooltaan moninkertaisia kaupassa myytäviin pitkulaisiin verrattuina.

Pitkulaiset punaiset ovat suuria, 3-5 cm pitkiä. Malto on kiinteä, ei paljoa vettä. Maku mitä parhain.

Mustat tomaatit ovat tosi makeita. Punaiset pyöreät eivät vielä ole kypsyneet. Vuosi on taas erilainen kuin edelliset. Kasvien salainen elämä.

Ensimmäinen kypsynyt häränsydäntomaatti. Se teki ollessaan pitkään vihreässä vaiheessa kummallisia ulokkeita alapuolelle. Ne eivät punastuneet. Malto on kiinteä, maku ei kovin erikoinen. Aikaisemmin en ole näin suuria saanut kypsäksi asti. Kypsymistä odottaa yksi tosi iso, nyrkinkokoinen möykky ja paljon aivan sydämenmuotoisia tomaatteja.

Ihmettelen myös marjapensaita. Punainen pensas on veljeltäni ja on takuuvarma. Marjoja tulee joka vuosi. Mustia ja vihreitä viinimarjoja ei ollut kuin noin 30 kappaletta kumpaakin lajia. Lehdet olivat kummallisia, jotenkin paksuuntuneita ja reunoilta käpristyneitä. En nähnyt niissä  mitään elukoita tai hometta. Netistä yritin etsiä mahdollista kasvitautia, en löytänyt vastaavaa. Joko ne ovat saastuneet tai sitten pitävät välivuotta. Kummallista. Olin antanut syyslannoitetta ja keväällä kalkkia ja kanankakkaa ja peittänyt pensaiden asustat silppuamallani oksasilpulla. Olinko hoitanut liikaa? Kirsikkapuusta en löytänyt yhtä ainoaa kirsikkaa. Vuoden 2012 suuren sadon jälkeen puu ei ole juuri mitään tuottanut. Mikähän siihen sitten on syynä.

Omena- ja päärynäpuissa näkyy raakileita. Jännää nähdä mikä on laatu. Viimeksi omenat kun olivat aivan toukkien syömiä.

Näitä lehtokotilo-veijareita ilmestyi puutarhaan pari vuotta sitten. Olen kerännyt niitä pois sitä mukaa kun olen löytänyt. Peltoetanoita on myös tullut lisää. Salaattien ulommaiset lehdet ovat yhtä pitsiä.

Ei se nyt niin kauheaa ole, ettei satoa tule joka vuosi runsaasti. Menekki kun on kutistunut. Kellarissa on purnukoita monen vuoden ajalta, vaikka syön niitä jatkuvasti. Pakastimessakin on jotain viime vuodelta.

Huokaus. Luopumista. Totuus näkyy yhä selvemmin. Mitä se kannattee. Pois turhat rönsyt. Tee sitä mitä haluat. Jos sitten ei haluta mitään, entä sitten. Syö sen verran kuin maistuu. Tai niin paljon kuin haluttaa. Säilö sen verran kuin huvittaa.

Askel askelelta vauhti hidastuu. Juoksu, mitä se on, laahustaminen on päivän sana. Pysähtyminen. Kuntopyörä katsoo moittivasti kun menen verannalle. No, okei, poljen hetken. Päivän hyvä työ.

Olen meidän sisarusparven vanhin ja serkkuparven toiseksi vanhin. Vääjäämättä sillä on vaikutuksensa. Nuorta polvea on vuosi vuodelta enemmän. Katson pikkuisia. Mitä he näistä tapaamisista muistavat?

Mieleni vierii vuosikymmenien taakse. Mitä itse muistan elämästäni alle viisivuotiaana? Äiti ja isä olivat silloin  nuoria, monta vuotta nuorempia kuin nämä nykyisät ja -äidit. Miten vanhempani kokivat lapsiperheen arjen sodanjälkeisessä maailmassa? Köyhää, pulaa kaikesta, selviytymistä päivästä päivään. Ei ollut jääkaappia, pyykkikonetta, tiskikonetta. Pienet ahtaat kylmät asunnot.

Telkkari ja puhelin vähän päälle kolmekymppisenä, samoin kuin lämmin vesi ja kylpyhuone. Sisävessa ja juokseva vesi vähän aikaisemmin. Muistan, kun isällä oli pikkuveli sylissä ja hän laski hanasta vettä. Katso. Ei tarvitse kantaa ulkoa. Mikä ihanuus olikaan  mennä sisävessaan. Iso puuhella purettiin pois ja tilalle kaasuhella. Suunnaton helpotus sekin. Kun pikkuveli oli vauva, vesi tuli talon päätyyn, ulos. Vuokrakasarmeissa oli yhdellä naisella pulsaattorikone. Hän lainasi sitä muille naisille. Mutta pyykit huuhdeltiin ulkona sen seinässä olevan vesihanan alla. Talvipakkasellakin.
Ensimmäinen ulkomaanmatka tehtiin alle viisikymppisenä. Silloin elämä oli helpottunut monessa suhteessa.

Käsittämätön ponnistus heiltä on ollut kolmen lapsen kouluttaminen, kun ei ollut peruskoulua vaan vanhempien piti maksaa kaikki, lukukausimaksuista ruokamaksuihin, kirjoihin ja matkalippuihin. Millaista elämäni olisikaan, jos he eivät olisi tähän sitoutuneet? En varmaan tässä kirjoittelisi.

Muistan lapsuuteni vanhemmat hahmoina. Muistan joitakin tapahtumia, joista en tiedä, muistanko oikeasti vai minulle kerrottujen juttujen tai valokuvien perusteella. Kirjoita niitä ylös, veljeni sanovat. He kun ovat  nuorempia eivätkä muista. Pitäisi kirjoittaa, niin kauan kuin yleensä mitään muistaa. Siinäkin on yksi todellisuus, jota pitää pohtia ja joka pitää hyväksyä. Ettei muista, ettei pysty. Jos tapahtuu jotain niin kauheaa, ettei pysty enää kirjoittamaan. Tai onko se vanheneminen nyt sitten niin kauheaa. Kaikille se tulee eteen. Jos vaan lipuu sellaiseen tilaan, että sanat jäävät jonnekin eivätkä enää asetu  peräkkäin sellaiseen muotoon, joka tuottaa nautintoa. Jos kaikki on joskus kirjoitettu, tullut valmiiksi.

Jokavuotiset kesäjuhlat minun sekä veljien ja heidän jälkikasvujensa kanssa täyttävät joka sopukkani hyvällä ololla. Veljien hymyt, heidän vaimojensa kanssa nauretut raikuvat naurut, serkusten ja heidän vaimojensa ilon pilkahdukset, lasten kirkkaat äänet, vilahdukset vaan, kun juostaan edestakaisin.  Mummit pois tieltä! Voi mitä onnea. Tätä se on, täydellinen onni. Kun syntyy jotain sellaista, joka kantaa meitä kaikkia vuosikymmeniä eteenpäin.

Synttärikakku kälyn ja minun valitettavan joskin vääjäämättömän vanhenemisen juhlistamiseksi. PS. Marjat omasta puutarhasta, mustikat ”minun metsästä”
Aurinko laskee, meri tyyntyy, hyttyset hyrisevät nurkissa, varjot piirtyvät tummina Haapaluodon illassa

Olen lukenut J. Pekka Mäkelän Hunan -kirjan. Katso Luettua-sivu.

Sadepäivän puutarhapäivitys

Melkein kahden viikon mökkiloman jälkeen palasimme kotiin. Helle oli hellinyt ja onneksi kotona oli ollut puutarhan kastelija. Miten olisikaan ilman hänen vesipäivityksiään käynyt.

Kaikki oli kasvanut ja rehevöitynyt valtavasti. Vihreää kasvustoa tuntui ryöppyävän kaikkialta.

Ensiksi kävin tarkastamassa kasvihuoneen. Kasvusäkkeissä kasvaneet makasivat lattialla suurena vihreänä mylläkkänä. Aloin selvittää möykkyä varoen katkaisemasta varsia.

Tässä tomaatit on siivottu ylimääräisistä varkaista ja sidottu pystyyn.

Lähinnä ovea häränsydäntomaatti oli kasvanut eniten. Hedelmät olivat aivan oven pielessä ja nyrkin kokoisia. Mutta vielä vihreitä. Oven pielessä on aikaisempinakin kesinä kasvanut parhaiten.

Portugalilainen häränsydäntomaatti oli suuri ja kasvattanut kummallisia sormimaisia ulokkeita. 🙂

Vajaassa parissa viikossa oli kasvanut puolimetrisiä varkaita eli lehtihangoista uusia versoja, joiden päässä oli jo kukinnot. Ne ovat ”vesiversoja”, jotka vievät kasvuvoimaa, jota tarvittaisiin raakileiden makeuttamiseen ja kypsyttämiseen. Niinpä poistin varkaat. Raakileita ja kukkia oli niin paljon, että latvoin taimet viidennen kukkatertun yläpuolelta. Eli melkein kaikki. Parhaina kesinä kypsiä on saanut syödä heinäkuun toisella viikolla eli viikon päästä, huonoimpana vasta elokuun puolivälissä. Saapi nähdä millaiset ovat seuraavien viikkojen säät.

Kasvihuonekurkun olin ostanut, kun kylvämäni neljä pienoiskasvihuonekurkkua eivät edes itäneet. Ja ensimmäinen ostettu oli kuollut heti. Nyt sain ylisuureksi kasvaneen kurkun, joka piti ottaa syötäväksi jo ennen juhannusta, mutta unohdin. Lisääkin on tulossa, vesi kielellä odotan kasvamista vähän suuremmaksi.

Ulkonakin oli avomaankurkuissa viiden sentin hedelmiä tulossa. Ne ovat itse kylvetyistä siemenistä. Tänä vuonna onnistui, viime vuonna joku kävi syömässä kaikki pienet taimet, jotka istutin ennen Norjan reissua. Ostotaimista sain sitten jonkinverran kurkkuja.

Pienet kurkunalut

Kasvimaalla oltiin ryöpsähdetty kasvuun oikein kunnolla. Perunantaimet olivat puolimetsisiä. Sipulinvarret olivat taipuneet kaikki samaan suuntaan. Niitä saa jo kohta ottaa syötäväksi. Taas kävi niin, että maahan oli jäänyt viime syksynä perunoita, jotka olivat selvinneet leudon talven yli ja olivat nyt kasvattaneet versoja, sipulipenkissä.

Pottua, sipulia, maa-artisokkaa

Toisessa reunassa olivat keräsalaatit valtavan suuria. Keräsalaatti on uusi kasvatettava. Muutaman kasvatin siemenestä taimeksi kasvihuoneessa ja ne ovat nyt suurimpia. Tavallinen salaattikin oli korjuukunnossa. Monen vuoden tauon jälkeen tilli oli itänyt. Herneet kurkottivat kärhiään verkkoa kohti. Taustalla marjapensaat vauhdissa. Mustikka (saatu työkavereilta läksiäislahjaksi), musta viinimarja, punainen ja toinen musta. Taaempana vadelma ja vihreää viinimarjaa. Tyrnit ovat kasvaneet puiden mittoihin eivätkä pinnassa olevat juuret enää pidä niitä kunnolla pystyssä. Olenkin katkaissut niitä.

Salaattia, tilliä, hernettä, punasipulia

Tarkempi kierros ihmetytti. Punaisessa, veljeltä saadussa, oli kunnon marjatertut, mutta mustissa ei näkynyt kummassakaan marjan marjaa. Vihreässä oli muutama rypäs. Mitä ihmettä? Olin antanut syyslannoitetta, kalkkia ja kanankakkaa. Juurelta olin ottanut rikkaruohot pois ja levittänyt oksasilppua. Pitävätkö taukoa vai onko joku tauti?

Mustassa viinimarjassa ei ole yhtään marjoja…?

Mansikoissa näkyi jo punaista. Ja punaista oli myös käytävillä. Joku elukka siellä oli käynyt mellastamassa. Mansikkamaan ympärille on rakennettu kananverkkosta huone, kun olin kokeillut kaikkea rastaiden takia. Verkot olivat ilkeitä. Oli inhottavaa irrottaa verkkoon takertunutta lintua. Laitoin myös huminalankoja ristiin rastiin mansikoiden päälle. Mutta vaikutus oli lyhytaikainen. Niinpä mies keksi mansikkatalon ja rakensi sen.

Viime talvena satoi kaksi kertaa  lunta. Toinen kerta oli märkää räntää, jota tuli paljon. Olin lähdössä Paimioon ja katsoin, että mansikkatalon katolla oli 20 senttiä lunta ja verkot olivat jo taipuneet alaspäin. Olisi pitänyt mennä puistelemaan lumi pois, nimittäin kun tulin kotiin (elämäni vaikeimman  ja pelottavimman ajomatkan jälkeen – ei ollut aurattu teitä, kolme kolaria näin), mansikkatalo oli romahtanut.

Talon rakenteet korjattiin ennen juhannusta, mutta en tarkastanut verkkoja. Niinpä sinne oli jäänyt aukkoja, joista rastaat olivat menneet sisään. Ja olivat osanneet mennä myös pois. Tosin, kun aamulla lehteä hakiessani näin kaksi rastasta mansikoiden kimpussa, ne eivät osanneet mennä ulos vaan lentelivät seiniä päin. Avoin oven ja hätistin ne pois. Niinpä meni yksi päivä aukkojen paikaamiseen. Nyt on hieno mansikkatalo. Rastaat lentelevät ympärillä, varmaan harmissaan.

Mansikkatalo. Edustalla kukkivat palavat rakkaudet, kuten aina meidän hääpäivän aikaan. Ensi vuonna tulee muuten 40 vuotta… Palavat rakkaudet ovat itse kulkeutuneet tähän. Varsinainen niiden penkki on 50 metrin päässä talon toisella puolella. Miten kulkeutuminen on tapahtunut? Onko kasveilla sittenkin jalat?

Kierrellessä pihalla silmään pistävät isot angervot. Valkoisen olen tuonut Kemijärveltä. Siellä se kasvoi talon kulmalla. Olin saanut taimen mummolasta Kiuaskorventieltä. Täällä se on riehaantunut leviämään niin, että on pitänyt rajoittaa kasvustoa, mikä tuntuu aina jotenkin vaikealta.

Mummolan ja Järvisen Irjan angervot kukkivat vierekkäin

Kasvimaa on rikkaruohon vallassa. Rikkaruohoja kuskasin eilen kaksi kottikärryllistä kompostiin. Ainakin toinen mokoma odottaa vielä. Kasvimaan hoidon jälkeen ovat vuorossa kukkapenkit. Talon etupuolen kukkapenkki on pahuutensa vallassa. Eivät kasvit pysy siinä missä haluaisin, vaan vaeltelevat sinne sun tänne. Ja se juolavehnä. Kadehdittavaa elinvoimaa!

Kaikkea on ja liikaakin

Tänä vuonna en ole ostanut kuin kolme neilikkaa ruukkuihin. Viimevuotiset pelargoniat talvehtivat vintissä vähän viileämmässä lämpötilassa. Myös muratti meni tosi hyvin talven yli.

Rocklin-pelargonian ostin kaksi vuotta sitten ja se talven jäljiltä alkaa rehevöityä. Kukat ovat vaalean punaisia ja niissä on punaisia viiruja. Taustalla sisäkasvit ovat kesäsiirtolassa.

Minullakin amaryllis alkaa kukkia nyt. Valkoinen on työntänyt komean nupun.

Pelargonia toipuu talvesta ja amaryllis on saanut sopivat kasvuolosuhteet – kukkaa pukkaa.

Kierros on tehty. Päädyn joen rantaan. Sade kuvioittaa pinnan. Leviävät ympyrät tönivät voisiaan ja katoavat. Uusia syntyy.

Poimin päivänkakkaran. Rakastaa, ei rakasta… Miten lukemattomia kertoja etsin nuorena neitona tulevaisuudesta rakastettua…

Rakastaa, ei rakasta, kyllä rakastaa!

Olen lukenut kirjoja, joita kaikkia en edes muista, mutta muutaman muistan. Dekkarit ovat loman huttulukemista, joista ei muista edes murhaajaa, saati sitten nimeä tai kirjoittajaa.  Katso Luettua -sivu.

Ei mitään uutta – tai ehkä sittenkin

Viime viikot olen puurtanut joka päivä monta tuntia Novellimankelin Kuoriutumisia -novellikokoelman taiton parissa. Onneksi ulkona on ollut viileää, tuulta ja välillä tullut sankasti rakeita tai räntää tai sitten silkkaa vettä. Juuri sopivaa säätä sisällä oleiluun hyvällä omallatunnolla. Vappukin meni siinä sivussa ja koronaeristyksessä.

Olen oppinut paljon Wordista ja kirjan laadinnasta.  Internet on korvaamaton. Sieltä löytyy vastaus melkein joka ongelmaan, jos sitten vaan ymmärtää lukemansa. Onneksi löytyy ihan suomenkielistä neuvoa, englanniksi tietokoneslangi on niin oma maailmansa. Oma maailmansa on myös kirjojen kustantaminen, markkinointi ja rahoitus. Pelkkä kirjoittamisen riemu ja nautinto ei riitä, vaan samanmoinen ponnistus tarvitaan siihen, että teksti välittyy lukijoille.

Kuoriutumisia -novellikokoelman julkistaminen on siis jo sovittu, lauantaina 10.10.2020 kello 13 Loimaan pääkirjastossa. Nyt näyttää hyvältä, että voimme tilaisuuden siellä pitää ihan yleisön kanssa. Tervetuloa jo nyt!

Kulttuuria oli tarjolla edellissunnuntaina. Veden varasta -lausunta-musiikkiesitys lähetettiin striimattuna Loimaan taidetalolta. Tämä oli minulle ensimmäinen tällainen kulttuurikokemus, jonka tarjoilivat Iina Wahlström, Laura Kilpiö ja Pekka Suhonen.

Alkuun en meinannut löytää oikeaa esitystä, jolloin kulttuurisihteeri Moona Antikaisen esittely jäi vajaaksi. Mutta esitys sitten sujui teknisesti hyvin. Samalla näkyi, montako henkilöä parhaillaan katsoi esitystä ja pystyi kommentoimaan esitystä ja lukemaan muiden kommentteja. Se oli uutta ja kivaa, mutta täytyy tunnustaa, että keskittymien ei ollut yhtä intensiivinen kuin olisi ollut paikan päällä. Nyt huomio kiinnittyi näihin  muihin juttuihin ja ohitti sanat. Se oli harmillista. Esityksen voi myös katsoa uudelleen   ja sen tein paremmalla keskittymisellä. Kuulin myös Moonan hienon esittelyn.

Taidetalon salin seinällä oli sopivasti merta esittäviä tauluja. Yhden taulun oli maalannut Adolf Bock (1890-1968). Merenkulkuneuvos John Nurminen (1877-1951) ja Bock olivat ystäviä, ja Bock oli maalaustelineineen usein nähty vieras Nurmisten kesähuvilalla.
Nykyään John Nurmisen säätiö tekee arvokasta työtä Itämeren pelastamiseksi. Konsertin  katsojat voivatkin tukea meren suojelua. #meidänmeri

Kävin ennen vappua kierroksen Paimiossa ja Turussa. Osa tomaatintaimista sai uudet kodit ja uusi Gigi -pupu mattoja, joita pitkin se uskaltaa liikkua. Lattia kun muutoin luistaa sen tassujan alla ikävästi. Olimme melkein kolme tuntia ulkona, juuri sellaisessa säässä  kuin ylhäällä kuvasin. Kun aurinko paistoi, piti kuoria auki takkia, fleeseä ja kiepaista kaulaliina pois. Hetken aikaa oli muistutus lämmöstä, jota toivottavasi saamme seuraavien kuukausien aikana kokea. Sitten pimeni, iso pilvi auringon eteen ja heittämään rakeita ropisemaan katoksen kattoon. Vetoketjut äkkiä kiinni,  kaulaliina tiukkaan ja hanskat käteen.

Lapset opettelivat hyppäämään narua ja minäkin yritin, kunnes muistin, ettei näillä uusilla polvilla saa tehdä tömähtäviä liikkeitä, ei enää koskaan. Voi proteesi irrota, voi kauheaa. Monet hauskat hyppynaruleikit palautuivat mieleen. Siinä kymmenen vuoden kieppeillä kun hypättiin kaikki välitunnit ja iltapäivät narua ja osattiin jos monenmoista kuviota. Pihan hiekkaan tuli kuoppa siihen kohtaan, johon aina hypättiin tekemään kuvioita pitkässä jonossa vuorotellen.

Viikonloppuna lämpeni sen verran, että uskalsin viedä tomaatintaimet kasvihuoneeseen. Ne olivat verannan ikkunalla kasvaneet hyvin, mutta venahtaneet hyvin honteloiksi. Korkeutta oli suurimmilla puoli metriä. Nyt vaan toivomaan, ettei tule yöpakkasia. Kyllähän niitä tulee, täytyy sitten peitellä harsolla. Parhaiten ovat  kasvaneet häränsydäntomaatit, joissa on jo pieniä kukkanuppuja! Tulisipa lämmin kesäkuu, niin heinäkuussa saisi jo syötävää.

Verannalla saamme valoa paljon, mutta on kurkottauduttava ja niinpä venahdamme pituutta
Kasvusäkit antavat hyvät edellytykset kasvuun koko kesäksi. Sitten syksyllä mullan voi kipata kasvimaalle

Lämpöä on nyt jatkunut neljättä päivää. Tuomessa on kolmen sentin lehdet sojottamassa ja keskellä kukkatertun alut. Myös marjaomenapuussa on vihreää ja muissa puissa isoja paisuneita silmuja. On taas tulossa tämä aivan ihana aika, kun maisema vihertyy heleän vihreäksi.

Pitääkö koronasta jotain sanoa. Hallitus päätti rajoitusten osittaisesta poistamisesta. Pääsee kirjastoon lainauksia hakemaan, perusopetus jatkuu kaksi viikkoa 14.5.20 alkaen ja kesäkuun alusta saa kokoontua yli 10 henkilön joukolla turvallisuus huomioiden museoissa, teattereissa, ravintoloissa, kahviloissa, liikuntatapahtumissa jne. Onko kaikki sitten ohi, se jää  nähtäväksi. Toivottavasti emme sairastu.

Hiljainen musiikki hiipii torvesta, kuuntele henkeäsi pidättäen keijujen kevätkonserttia

Olen lukenut Lauri Akolan Johannes ja Leelo Tungalin Toveri lapsi.

Katso Luettua -sivu.