Avainsana-arkisto: tomaatit

Sadon korjuuta

Onneksi tuli sadepäivä. Sen olisi voinut arvata heti herätessä, kun kello oli puoli yksitoista. Sateella nukuttaa. Niinpä voi hyvällä omallatunnolla tehdä näitä tietokonehommia.

Viikon aikana olen hyvästellyt kesää ja siirtynyt talvea kohti keräämällä satoa. Samalla olen miettinyt mennyttä kesää ja tähänastista vuotta. Tuntuma on, että merkityksiä kasaantuu. Satoa korjataan monella tasolla.

Yöpakkasia on jo ollut, eilen oli maa kuurassa. Onneksi illalla tyhjensin kasvihuoneesta tomaatit sisätiloihin, olisivat muuten paleltuneet. Pari yötä aikaisemmin paleltuivat kurkut ja kesäkurpitsa, ne ovat niin ohutlehtisiä ja herkkiä.

Keltainen tomaatti on paras, makoisin ja satoisin! Biolanin kasvusäkissä kasvaa parhaiten.

Sato oli taas omituinen. Pottuja tuli enemmän kuin aikoihin ja suuria möllyköitä. Yhdessä pottupenkissä oli varmaan viisi kiloa ruton ruhjomia, vaikka lajikkeen piti olla rutonkestävä. Ne  kiikutin roskikseen. Toisissa penkeissä ruttoa ei ollut. Puikulat kuihduttivat naattinsa jo aikaisin ja niitä olemme syöneet jo kuukauden.

Pottuja tuli varmaan yli 30 kiloa, tässä osa. Tarvittiin miesvoimaa kantamaan saalis kellariin.

Juurekset eivät itäneet, tai no yksi punajuuri tuli.

Ainut itänyt ja kasvanut punajuuri. Se pääsi juurespaistokseen.

Nauriit kylvin uudelleen heinäkuun alussa ja ovat nyt pari-kolme senttiä halkaisijaltaan. Palsternakoista ei näkynyt jälkeäkään edes toisella kerralla. Ne olivat samassa penkissä. Ihmettelin syytä. Etanat? Niitä on monen vuoden tauon jälkeen ollut taas ja uutena lehtokotilo, joka ilmestyi viime kesänä ja tänä kesänä runsaammin. Söivätkö ne kaikki pienet versot? Kesäkurpitsat ne ainakin söivät ja rei’ittivät nauriiden lehdet. Tai ehkä itämisvaiheessa olisi pitänyt kastella, olin silloin kesäkuussa Lapissa.

Porkkanat onnistuivat erinomaisesti. Niitä tuli paljon. Saapi nähdä, miten säilyvät kellarissa.

Purjot ovat hauskoja. Kylvin ne toukokuussa ja siirsin neulanpaksuiset taimet avomaalle. Siellä ne ovat vahvistuneet ja odottavat nostoa. Kuivaan ne kuivurilla ja ei kun ruokia maustamaan.

Mua kutsuttiin aikoinaan Pirjo Purjoksi… kun olin Pirkko Tilli. Tilli ei muuten itänyt tänäkään vuonna…

Kasvihuoneessa meni hyvin.  Tomaatit kylvin 2.3.2019, siirsin kasvihuoneeseen 25.4.2019 (8 vkoa kylvöstä) ja ensimmäiset syötiin 28.7.2019, 17 viikkoa kylvöstä eli yli neljä kuukautta siihen meni. Mutta kannatti, maku on niin superia, ettei kaupan standarditomaatit maistu yhtään miltään omiin verrattuina.

Tällaisia tomaattiannoksia olemme syöneet päivittän viime viikot. Etualalla on kasvihuonekurkku, joka on uutta lajiketta, tekee lyhyitä avomaankurkun – vasemmalla – kokoisia hedelmiä. Kasvatin ensi kertaa kasvihuonekurkun siemenestä, kannatti. Nam ja nam!

Keltaiset ovat kypsinä  kuin karkkeja, täynnä sokeria.

Tomaatteja parhaimmmillaan

Kaikkein  nopeimmista eli mustista luin, että ne ovat Black Beaty, kehittäjä Bradley Gates Kalifornian Napa-laaksossa. Hän risteytti Pink Berkeley Tie-Dyen ja Idigo Apple – nimiset lajikkeet. Syntyi musta tomaatti, jossa on erikoisen paljon antosyaniinia – ei syanidia – , kuten mustikoissakin.

Ostin muutama vuosi sitten Loimaan torilta mustan, keltaisen ja punaisen tomaatin taimet ja olen ottanut niistä siemenet seuraavan vuoden kasvatusta varten. Valitsin ensimmäiset ja parhaat tomaatit, joiden siemenet levitin kuivumaan talouspaperille. Ja niistä viiden kuukauden kuluttua taas kierros alkaa alusta.

Päärynöitä tuli eka kertaa useampi, noin 20 kappaletta. Ovat kiinteitä ja makeita. Valkeaa kuulasta ei tullut paljoa, muttei ole tarpeenkaan enemmät. Edellisten vuosien sosetta on vielä tallella. Muutama vuosi sitten istutettu perheomenapuu teki yhden hedelmän, mutta sitä maukkaamman.

Hammaslääketieteeseen erikoistunut ystäväni voi tästä tehdä päätelmiä hampaistostani 😉

Vietin alkuviikon lapsenlasteni kanssa. He auttoivat minua sadokorjuussa.

Nostin vaatehuoneen ylähyllyltä omat rakkaat nukkeni ja ilokseni jälkipolvi alkoi heitä heti hoitaa hellyydellä. Marianne pääsi monen kymmenen vuoden makaamisen jälkeen liikkeelle! <3

En saanut koskaan nukenvaunuja. Ne olivat suurin ja hartain toiveeni monta vuotta. Äiti teki nukeilleni kantokassin korvaukseksi vaunuista. Marianne makoilee oikealla.

Sunnuntaina lähdin sieneen. Metsään oli pakko päästä eikä se pettänyt nytkään. Yli kaksi tuntia haahuilin edestakaisin, kun aina yhtäkkiä havaitsin sienituppaita. Kanttarelleja löytyi yllättävän paljon. Nyt suppilovahverot kuivuvat kuivurissa. Puolukoita oli siellä täällä. Pariin ruokailuun sain kerätyksi.

Metsä, miten rakkaaksi oletkaan käynyt minulle vuosien varrella.

Pihaa piti myös valmistella talvea varten. Miten paljon tavaraa onkaan siroteltu sinne tänne. Kesäkukat kukoistavat vielä, niistä ei millään haluaisi luopua, kun nyt kukkivat toista kertaa. Mutta yöpakkaset pakottavat siirtämään sisälle. Kauniita kimppuja, viherkasvit takaisi ikkunalaudoille. Piha tyhjenee. Antaa talven tulla.

Punaiset ruusut runkoruususta, pinkki ruusupenkistä, valkoinen juhannusruususta. Siemenistä päätellen siellä on kukittu enemmänkin, mutta taisin silloin olla Lapissa, kun en ole kukkia nähnyt. Pelargoniat alkoivat kukkia toista kertaa. Ikkunalaudalla lahjaksi saamiani tekokukkia, jotka muuttivat suhtautumistani tekokukkiin – nämähän ilahduttavat minua vuosikausia, nämä ystäviltä saadut.

 

Helteinen kulttuurimatka Saloon

Vierailin lauantaina Salossa kulttuurimatkalla. Kävimme Veturitallissa katsomassa Stefan Bremerin retrospektiivisen valokuvanäyttelyn Keskeltä ja täysillä, Velocity, 1970-luvulta nykypäivään. Hänen isänsä Caj Bremer oli tuttu jo menneltä vuosilta enkä ennen ole nähnyt Stefanin kuvia.

Salon Veturitallin puitteet ovat hienot

Jotain samaa on isän ja pojan kuvissa. Kiteytyneitä hetkiä, välähdyksiä, joita kukaan muu ei ole nähnyt, paitsi nyt näkee isoina vedoksina. Rujoutta ja kauneutta. Isoissa kuvissa ihmiset katsovat kameraan. Avoimina, auki, silmissä selvää surua.

Rujoa kauneutta

Eniten minua kosketti pakolaisista tehdyissä kuvissa Mohammed Ahmedin katse. Pakolaiset näyttivät kännykästään heille tärkeää kuvaa. Tämän nuoren katse on niin täynnä surua, että meinasin pakahtua. Menetetty nuoruus, menetetyt kaverit, ehkä menetetty elämä.

Mohammed Ahmed ja kaverit

Toisessa kuvassa isä näyttää kuvaa itsestään lastensa kanssa ja oli näyttänyt Bremerille videon, jossa nuorin tytär tanssii. Tytär hukkui Välimereen pakomatkalla.

Kännykkä on pakolaisen tärkein tavara.  Se sisältää linkin menneisyyteen, kotiseutuun, läheisiin.

Kuvat inspiroivat minua. Aloin selata mielessäni vuosikymmenien varrella eri puolilla maailmaa ottamiani kuvia. Niistäkin saisi kokonaisuuksia, esimerkiksi auringonlaskuista (Bremerillä teema Horisontti), lukuisista ovista, kapeista kujista, teistä. Ihmisistäkin saisi jotain, mutta pitäisi kysyä lupa eikä se enää ole mahdollista.

Illalla osallistuimme EtnoSalo -festivaaliin, jossa esiintyi Utsjoella asuvan Ulla Pirttijärven  Áššu -yhtye.  Aikaisemmin olin tutustunut Pirttijärven tyttärensä kanssa perustamaan Solju -yhtyeeseen, jonka musiikki on äärimmäisen kiehtovaa. Tai oikeastaan Pirttijärvi on tuttu jo monenkymmenen vuoden takaa, kun hän lauloi Angelin tytöissä. Ja Pirttijärvellä on bändejä enemmänkin, mm. Ulda.     Monipuolinen muusikko siis on kyseessä.

Ulla Pirttijärvi ja norjalaiset muusikot Olav Torget ja Harald Skullerud täydentävät ilmaisua kielisoittimilla ja lyömäsoittimilla

Áššun laulut olivat joikuja ihmisistä ja erilaisista tapahtumista, mm. kun mies hurjasteli porolla ja ajoi pahki puuhun. Erityisen hieno oli Ullan joiku tyttärelleen Hildalle.
Muusikot olivat norjalaisia, kitara ja lyömäsoittimet. Yleisön joukossa oli paljon afrikkalaista alkuperää olevia ihmisiä, jotka ihmettelivät musiikillisia yhteyksiä joikujen ja oman musiikkinsa välillä. Osan aikaa taustalla temppuili akrobaatteja, jotka tosin veivät osan huomiosta, jolloin musiikin tenho väheni.

Kaksi akrobaattiryhmää esiintyi

Lauantai oli täynnä tapahtumia ympäri Suomea, mutta kotiseuturetki Saloon kannatti.

Helle helli koko viikon. Kasvihuoneessa nähtiin taas kerran, että lämpö on oleellinen tekijä. Tomaatit alkoivat punertaa keskiviikkona ja lauantaina sain maistaa ensimmäisiä, tällä kertaa punaisia soikeita. Keltaiset ja mustat olivat saaneet jo väriä, mutta eivät vielä kypsiä.

Helli kypsytti tomaatit

Myös kasvihuonekurkut intoutuivat venyttämään hedelmiään. Tämän vuoden lajike kasvoi siemenestä asti ja on lyhyt, avomaankurkun mittainen. Myös avomaankurkut ovat kypsiä.

Lyhyitä kasvihuonekurkkuja tänä vuonna

Marjapensaisiin myös oli mentävä. Et varmaan arvaa, mitä tässä kuvassa on. Pieni marjasanko roikkuu vyötäröltäni. Hieno keksintö, eikö vaan, saa  molemmat kädet vapaaksi poimintaan. No, sanko kellahti maahan ja marjat jouduin poimimaan sitten kaksi kertaa. En taida vielä patentoida keksintöäni, vaatii kehittelyä ja viimeistelyä.

Punaiset viinimarjat ovat kypsiä

Aamukahvihetkeni keskeytyi joen toisella rannalla tapahtuneeseen mekkalaan. Harakkojen kiihkeää raakunaa, lentelyä edestakaisin ja sukeltamista pensaikkoon. Lähdin rantaan katsomaan  mistä oikein on kyse ja alkoi kuulua valittavaa ääntä, voi kauheaa. Oksat heiluivat, harakat syöksähtelivät niiden taakse, jotain ruskeaa vilahti. Sitten hiljeni ja linnut lensivät pois. Jokin luonnon tapahtuma, tragedia ihmisen näkökulmasta.

Kesäinen tragedianäyttämö
Kukkapenkin kauneutta

Naisten viikolla

Tiistai. Pitäisi sataa, ei sada. Pilvet kerääntyvät miellyttävästi taivaanrantaan, tummaa ja sadetta sisältävää. Valmistelen, kerään astioita, oikein päin pyydystämään pehmeää sadevettä kasvihuoneeseen, vastakylvetylle nurmelle (viemäröinnin aiheuttamien kaivausten jälkitöitä) ja janoisille kukkasille.

Vaan ei sada. Pilvet haihtuvat. Meidän peltoaukeaa sateet kiertävät. Ypäjällä sataa, Mellilässä sataa, kauppalassa sataa. Entinen Loimaan maalaiskunnan ja Loimaan kaupungin raja on todellinen raja, ei sattumalta kartalle vedetty. Monet  kerrat olen nähnyt, miten sateen raja on siinä. Kaupunki on saanut niskaansa sankokaupalla vettä, mutta Kauhanojan pellot kärvistelevät kuivuudessa.

Aurinko paistaa. Hiki on kuivunut sisälle tultuani. Oli kiva iltapäivä. Tähän aikaan kaupat haluavat päästä eroon kesäkukista ja niinpä hankin – pelastin – pelargonioita, sinisen patiohortensian ja valtavan ison pikkupetunia-amppelin.

Hortensia saa mieleeni muistumaan mammani, äidin äitini. Hänellä oli pöydällä Säkylässä äitienpäiväkukka, hortensia. Se oli niin komea ja sai pikkutytön mykistymään.

Vaaleanpunainen näyttää olevan kesän 2019 väri meidän pihalla. Voi  miten nautin kasvien kanssa puuhailusta.

He nostivat heti kukintonsa pystyyn päästyään yhdessä uuteen purkkiin.
Verannan ikkunan alla on uudet muratit ja pelargoniat. Monet vuodet jaksoivat Pansiosta roskiksesta pelastettu maahumala ja  Kauppilan puutarhasta ostetut Mårbackan pelargoniat nousta keväisin yhä uudelleen kukoistamaan, mutta nyt kasvuvoima ehtyi ja tuli uudet kukat. Olen mummoiässä ja pelargoniat sopivat niin hyvin minulle.

Välillä istahdin ja katselin miltä ne oikein näyttävät. Olivat pörhistyneet jo heti, mehän tässä riemastumme. Keskustelimme -kukat ja minä – hetken aikaa siitä, miten vielä on kesää ja kasvukautta jäljellä. Hyvällä onnella he selviävät talven yli ja  ilostuttavat minua taas ensi kesänä.

Rookley-pelargonia, vanha pelargonia. Ostin viime syksynä Loimaa Seuran Luoteis-Loimaan reissulla nuoren naisen puutarhasta, en nyt millään muista nimeä, P:ltä alkoi. Kaksi muuta kirjavalehtistä eivät kestäneet talven yli, mutta tämä Rookley on kukkinut jo kaksi kuukautta.

Kastelin nurmikonsiemeniä, kukkapenkkejä, avomaankurkkuja, kesäkurpitsaa ja kurpitsaa. Pesin lintupöntöt.

Toisessa pihan pöntössä oli ikävä yllätys. Kurkkasin sinne viime viikolla ja siellä oli liikkumaton tiaisen poikanen. Arvelin sen pelkäävän ja suljin katon. Nyt se oli jo mätänemisen vaiheessa. Mitä sen emolle olikaan tapahtunut. Naapurien kissatko asialla vai viime viikolla joka päivä pihan yläpuolella lennellyt tuulihaukka? Olin tuulihaukasta niin iloinen ja etenkin, kun isossa kuusessa istui toinen, huusi kutsuhuutoa ja toinen tuli sen luo. Voi kun olisivatkin pesineet meidän kuuseen – en tosin tiedä mihin tuulihaukat pesivät. Olen kuullut, että ne ovat lisääntyneet Saviseudulla ja monet tilalliset tekevät niille pesiä latojen seinustoille. Vuotoskirjassakin on muuten tuulihaukka, joka ilmestyi Saarelle ja mökkimme pihalle ihan oikestikin.

No. Sehän on luonnon laki. Syö tai tule syödyksi. Pari kesää sitten pöntöstä kuului taukoamaton siritys ja syksyllä sieltä löytyi päällimmäisenä kolme munaa ja alapuolelta kaksi kuollutta sinitiaisen poikasta. Ne olivat huutaneet silloin heinäkuussa. Ihmettelin, etteivät olleet tulleet ulos, koska sulat olivat aika kehittyneet jo. Surullisuus häivähtää ihmisen mielessä. Millainen on linnun suru, onko sitä? Onko vaan  pakahduttava tuska, joka yhtäkkiä häviää ja unohtuu.

Festiva lente, kiirehdi hitaasti, Arvo Pärtin sävellys loppui juuri Faunin iltapäivässä. Miten sekin sattui niin hyvin tähän hetkeen.

Keskiviikko. Illalla jyrähti ja alkoi ukkossade. Vettä tuli kohisemalla, 25 milliä peräti. Suljin ikkunat, pyyhin ikkunalaudat. Katselin joen pintaa, johon pisarat solahtivat viskoen renkaita toisia renkaita vasten. Koko joen vedenpinta oli täynnä pyörylöitä toistensa lomassa.

Aamulla sitten selvisi, että taas oli tullut vettä kellarin lattialle. Nostelin vettyneitä tavaroita, kuivasin niitä ja lattiaa ja vein vettyneet matot ulos. Nyt asiantuntija selvittää mistä oikein on kysymys. Liittyneekö jotenkin uuteen viemäröitiin?

Sisäkasvit kesäsiirtolassa ison kuusen alla. Kaksi amaryllistä ja aralia innostuivat kukkimaan. Ilahduttivat ne nytkin, vaikka joulunaika olisi tietenkin tunteikkaampi. Suihkutin vettä niiden päälle, jotta lintujen valkoiset jätökset liukenivat pois lehdistä.

Viime perjantaina oli Kertunmäen kesäteatterin tämän kesän näytelmän ensi-ilta. Tavallista myöhempään, jotta oli saatu katos ympäristöineen valmiiksi. Loimaallahan on kaksi kesäteatteria aika lähellä toisiaan Niinijoen kylässä, Krekilän myllyn kesäteatteri ja Kertunmäen kesäteatteri. Kumpaankin riittää katsojia.

Olin käynyt katoksen talkoissa muutaman kerran ja vajaassa vuodessa kaikki on saatu valmiiksi. Hyvä kertunmäkiläiset!

Tilaisuus oli ainutlaatuinen. Avauksen suorittivat Loimaan Seudun teatteriyhdistys ry:n puheenjohtaja Jani Hägg ja Loimaan Miina Ulla Kaskiluoto, toinen edustaa nykyteatteria ja toinen sitä mennyttä, kun on ollut mukana  jo kesäteatterin alkuvuosina.

Näytelmänä tänä kesänä on Ja Jumala loi naisen. Se oli täysosuma. Kaikki oli hyvää: käsikirjoitus, dramatisointi, ohjaus, näyttelijätyö ja taustatyö. Näyttelijät aivan selvästi tykkäsivät näytellä, ilmassa oli selvää innostusta. Myös yleisön puolella. Ensi-illassa olivat kutsuvieraina ne, jotka olivat tukeneet katoshanketta hankkimalla oman istuimen. Oli laitettu jopa nimikyltti minun penkkini kohdalle 🙂

Tässä he ovat, tämän kesän kertunmäkeläiset näyttelijät, jotka ovat todella hyviä. Huomaa yläreunassa katos!

Kävin metsässä. Kanttarelleja oli, uusissa paikoissa. Sain noin  kaksi annosta. Mustikoita jaksoin poimia noin 600 g, suoraan purkkeihin puhtaina. Kansissa on viime vuosien päivämääriä. Mustikat eivät olleet joka paikassa vielä kypsiä. Katsotaan uudelleen näiden helteiden jälkeen.

Kesän ensimmäinen saalis.

Mansikoiden kanssa kävi hassusti. Keväällä uusin kasvustoja, laitoin multaa ja lannoitetta. Mutta se sato. Jotain outoa on tapahtunut, kun marjat ovat pieniä ja käppyräisiä. Onkohan joku hyönteinen vahingoittanut niitä? Satoa on parhaimmillaan tullut melkein 10 kg, nyt muutama sata grammaa. Pitääkö uusia koko kasvusto? No, katson ensi vuoden vielä.

Pieniä ovat. Hyvän makuisia silti.

Kasvihuoneessa tomaatit ovat kasvaneet hurjasti kasvusäkeissä. Muissa purkeissa kasvu on ollut honteloa, vain kaksi kukkaterttua. Kasvusäkkien taimet olen jo latvonut ja alkanut poistaa alalehtiä. Odotan toiveikkaasti, että  nämä ennustetut helteet alkavat kypsyttää tomaatteja. Mutta ensi kuukauden puolelle menee.

Aamuisin olen nauttinut lämmenneestä ilmanalasta aamiaisella pihalla. Samalla olen kuunnellut luonnon ääniä. Erikoisia ovat olleet tuulihaukan huudot ja näiden vekkulien seurustelu. Todella kova kiista oli menossa.

Ympäri runkoa niin nopeasti, ettei hidas aamiaisen nauttija pysy perässä. Perheriita? :/

Sain eräältä tutulta kaksi kirjaa, hän konmaritti kirjahyllyään. Toinen oli Kari Väänäsen Taivaan tulet, jota en ole vielä lukenut ja toinen Sidney Sheldonin Sydänyön tuolla puolen. Jälkimmäiseen tartuin vähän ennakkoluuloisesti, kirja kun on Suuren Suomalaisen kirjakerhon julkaisu vuodelta 1977. Luepa Luettua -sivulta, mitä Sheldonin kirjasta ajattelen.

Näinä harmaista harmaimpina maaliskuun päivinä

Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.

Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.

Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.

Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.

Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.

Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!

Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla.  Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.

Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.

Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.

Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin  kävijöitä?

Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?

Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…

Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!

Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!

Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.

Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?

Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?

Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁

Lenkkejä hyvässä seurassa

Eilen piti tänne  kirjoitella, mutta kävin silmälääkärissä ja laitettiin mykiötä laajentavia tippoja silmiin. Niinpä en nähnyt mitään koko iltapäivänä. Aurinkolasit piti laittaa päähän, kun valoa tulvi verkkokalvolle niin paljon. Enkä pystynyt muuta kuin tekemään kävelylenkin. Huomasin, että päivittäiset tekemiseni ovat melkein kokonaan silmiä tarvitsevia: lukeminen, käsityöt, tietotekniikan käyttö. Otin sitten pitkästä aikaa kunnon päikkärit.

Hienoiselle päänsärylle tuli selitys. Etenkin vasemman silmän taitto-ominaisuudet olivat muuttuneet yli numeroa paremmiksi. Ällistyttävää on, että vielä 10 vuotta sitten silmissä oli viisi numeroa huonompi näkö. Nyt pärjään hyvin ilman lasejakin. Vanhenemisesta jotain hyötyä sittenkin, terveyden suhteen.

Kävin taas Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on kestosuosikkini. Siellä olen viettänyt satoja tunteja, etenkin opiskeluaikaan, kun kesällä 1974 luin ulkopuutarhatenttiin – kaikki ulkona kasvavat kasvit, nimet, latinalaiset nimet, paikat systematiikassa ja kasvupaikat sekä syksyllä sitten kasvihuoneiden kasvit. Ne tuntuivat helpommilta. Kasvihuoneet on sen jälkeen uusittu nykytekniikan mukaisiksi.

Kasvihuoneissa oli sammakkonäyttely. Terraarioissa oli mitä kummallisempia sammakoita. Kirkkaan keltaisen bongasimme heti, mutta muutamien lajien suojaväritys oli niin hyvä, että emme niitä löytäneet.

Kultanuolimyrkkysammakko on heimonsa ja samalla kaikkien selkärankaisten myrkyllisin eläin. Yhden sammakon myrkky riittää tappaamaan 10-20 aikuista ihmistä. Onneksi keltainen väri varoittaa muita tulemasta lähelle. Luulin ensin, että muoviahan se on, mutta se liikkui tuohon eteen poseeraamaan. Se elää luonnonvaraisena vain Kolumbian Cauca -laaksossa, Tyynenmeren rannalla. Elinympäristön muuttuminen uhkaa tätä pientä sammakkoa ja sen olemassaolo on vaarantunut.

Puutarhassa käynnin jälkeen ajoimme Saaronniemeen ja teimme kävelylenkin. Yllättäen meri oli vapaana jääkahleista. Laiturin luona isot jäälautat olivat tönineet toisiaan pyöreiksi. Laituri odotti kesäisiä veneitä ja  veneilijöitä, hiekkaranta auringonottajia ja harmaa merivesi uimareita. Heitä kyllä käy rannan saunasta pulahtelemassa ympäri vuoden. Sinisorsia oli ruokailemassa rannan tuntumassa. Ihmetytti, mitä syötävää ne oikein jäiden joukosta löysivät.

Luontoelämyksiä tällä viikolla on riittänyt. Kävin joen jäällä hiihtämässä ja yllätys yllätys, siellä oli myös loikkinut saukko! Olen nähnyt aikaisemminkin saukon jälkiä, mutta tämä oli aivan lähellä meidän rantaa. Yritin katsoa, minne se oikein oli mennyt, mutta en rohjennut seurata sen jälkiä keskelle jokea, joka aina jäätyy viimeisenä ja sulaa ensimmäisenä. Superkivaa, että saukko viihtyy näin lähellä meitä!

Loimijoen jäällä

Muuttolintuja on saapunut Saviseudulle viikontakaisen lämpöaallon houkuttelemina. Joutsenia on nähty monella suunnalla, pulmunen, huuhkaja ainaskin.

Maaliskuun toisena päivänä kylvin tomaatin siemeniä. Omista kasvatetuista (pyöreitä keltaisia, punaisia ja mustia) otin viime kesänä parhaita tomaatteja, levitin siemenet käsipaperin päälle, kuvasin ja säilytin ilmavassa laatikossa. Kun pitkulaiset olivat viime vuonna aivan mauttomia, ostin nyt Iisakssonin hyvin maukkaita pikkutomaatteja ja otin niistä siemeniä.

Nyt kylvin siis 2.3.2019 ja jo viiden päivän päästä ne olivat itäneet pannuhuoneessa. Parhaat alut oli punaisissa pyöreissä ja toisin  kuin viime vuonna, mustat olivat hyvin itäneet.

Perjantaina nostin ne verannan ikkunalaudalle ja jo seuraavana päivänä pienet sirkkalehdet olivat vihertyneet ja  kurottautuivat valoa kohti.  Odotan vielä pari päivää, jotta juuristot kehittyvät ja koulin ne omiin ruukkuihinsa. Miten tämä onkin joka kevät niin valtavan innostavaa! Ne kaikki lukijat, jotka haluavat sitten toukokuussa tomaatintaimia, voitte jo ilmoittautua.

Tässä taimia juuri pannuhuoneesta tuotuina. Seuraana päivänä yhä useammat siemenet olivat itäneet ja sirkkalehdet auenneet ja saaneet vihreää. Vasemmalla punaisia pyöreitä, jotka olivat tanakampia kuin muut – niiden koko oli muuten viime kesänä suurentunut, ei enää kirsikan kokoisia. Oikealla mustia, jotka olivat edelliskesänä hyvin maukkaita. Sisältävät muuten antosyanideja, samoja väriaineita kuin mustikoissa. Eli superterveellisiä.

Vielä täytyy  kertoa, että Kolmas tanssi -romaaniprojekti on edellyt roimasti. Mutta kerron siitä ensi kerralla lisää! 😉

Luin ensi kertaa Heidi Köngäksen romaanin, Dora Dora. Katso Luettua -sivu.

Nyt pääsin viimein L-kinoon, ensimmäinen elokuva kun näytettiin meidän Lapin matkan aikana. Elokuva oli The Rider. Katso Elokuvat -sivulta, mitä koin.

Echeveria kukassa

 

Sadonkorjuuta

Näin syyskuun alussa kasvihuoneessa on aikamoista viidakkoa. Vihreää kasvustoa on niin paljon, ettei meinaa tomaatteja löytyä.

Tomaattiviidakkoa

Niinpä poistin edelleen ”varkaita”, lehtihankaan ilmestyneitä uusia kasvuversoja, joita oli tullut myös lehtien ruoteihin nippuina. Tuntuu, että varkaat kasvavat aivan silmissä ja minne tahansa katsoo, niitä löytyy. Ne vievät turhaan kasvuvoimaa hedelmiltä, joilla alkaa olla kiire saada väriä ja kypsyä.

Kasvihuoneen ovea voi pitää auki koko ajan siihen asti, kun kylmät yöt tulevat.  Kosteus haihtuu eikä tule hometta. Kastellakin täytyy edelleen.

Kerran viikossa olen poistanut elokuun alusta lähtien lehtiä alhaalta. Lopuksi onkin jäljellä melkein pelkkää rankaa ja kypsyviä hedelmiä. Myös vioittuneet lehdet olen poistanut.

Keltaiset tomaatit ovat makeita kuin karkit. Keltaiset itivät parhaiten, alle viikossa ja olivat koko ajan edellä muita muotoja. Ensimmäiset keltaiset kypsyivät jo kesäkuun 30 pv, mikä on ennätys (16 vkoa kylvöstä). Raakileista kypsiin meni neljä viikkoa (12 vkoa kylvöstä), kukista raakileisiin kaksi viikkoa (10 vkoa kylvöstä). Kasvulehdet tulivat viisi viikkoa kylvöstä, joka oli maaliskuun kuudentena.
Pitkulainen tomaatti on kasvanut vuosi vuodelta pituutta. Olen ottanut siemenet muutama vuosi sitten kaupan tomaateista, jotka olivat erikoisen hyviä, mutta pieniä, 3-4 cm.  Nyt koko on kaksinkertainen, mutta maku ei ole kovin mehevä.
Musta tomaatti oli viime vuonna parhaan makuinen, mutta nyt ei pärjää keltaiselle maussa,  on kuitenkin maukkaampi kuin punaiset.

Pyöreät tomaatintaimet ostin viime vuonna torilta nuorelta naismyyjältä.  Otin niiden parhaista yksilöistä siemeniä talteen (levittelin keittiöpaperille, kuivatin ja säilytin sisällä). Ensimmäisenä vuonna olivat tosiaan mustat parhaan makuisia ja nyt keltaiset. Jos ensi vuonna punaisten maku edelleen hiipuu, kannattanee hankkia uudet siemenet.

Katsoin muistiinpanoistani miten tämä kuuma kesä 2018 kasvuun on vaikuttanut: Tomaatit kypsyivät noin neljä viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Kuitenkin  kylvöajankohta vaikuttaa. Viime vuonna kylvin 19.3.2017, nyt 6.3.2018 ja hedelmiä tuli 9.8. 2017 (20 vkoa kylvöstä) ja 30.6. 2018 (16 vkoa kylvöstä).
Kun katsoo noita viikkomääriä – 5 kk ja 4 kk, tuntuu että ”mitä se kannattee…”   Täytyy sanoa, että mitä nyt yleesä mitään kannattaa – maun vuoksi ja kivan puuhastelun vuoksi! 😉

Olen käyttänyt pikkutomaatteja, koska monien isojen tomaattien kasvukokeilujen jälkeen täytyy todeta, etteivät ne ehdi kypsyä. Paprikaa olen myös kokeillut ja tuloksena  on ollut pari kolme hedelmää, jotka ovat jääneet osin vihreiksi.

Kasvihuonekurkku kasvoi tänä vuonna hyvin. Ostin taimen torilta metsämaalaiselta nuorelta naiselta ja täytyy sanoa, että olipa erinomainen taimi verrattuna aikaisempien vuosien kauppaketjujen ostoksiin. Mahdottoman makoisia kurkkuja on kypsynyt pitkään.

Kasvimaaltakin on satoa saanut jo monta viikkoa.

Kesäkurpitsan taimi on samalta metsämaalaiselta kasvattajalta kuin kasvihuonekurkku. Kurpitsoja ei kylläkään ole kovin paljoa tullut, mutta ehkä syynä on ollut kuivuus. Kastella olisi varmaan pitänyt enemmän. Kesäkurpitsan vieressä on kasvanut avomaan kurkkuja, itse siemenestä kasvatettuja ja muutama ostettu. Kurkkuja on tullut kilokaupalla tuoreena tai pikasäilykkeenä syötäväksi ja kellarissa tekeytyy viipaleita ja kurkku-sipulisalaattia. Keltainen kurpitsa on myös  tuottanut vähän hedelmiä, vain kaksi, joista toinen kuihtui pois. Ehkä saan yhden keiton.

Puikulapottuja kylvin kolmesta kaupasta ostetusta pussista, joista oli syöty osa (irtomyynnistä ostettuja, valmiiksi pakattuja). En tiedä mihin perustuu käsitys, ettei puikula täällä etelässä kasva, koska maasta on paljastunut aivan syötäviä perunoita. Viime vuonna tosin ne kellarissa pilaantuivat nopeasti, eli kannattanee syödä heti.

Sunnuntairuokailun aineksia. Saan suurta nautintoa, kun voin valmistaa ruuan itse kasvatetuista kasviksista!

Porkkanat onnistuivat viimein monen vuoden tauon jälkeen. Olen tiennyt, että ne pitäisi olla peitettyinä  harson alla heinäkuun alkuun asti, jottei tule tuholaisia, mutta en ole viitsinyt peittää vaan olen toivonut vieressä kasvavien sipuleiden estävän tuholaiset. Niinpä porkkanat ovat olleet täynnä porkkanakärpäsen toukkien tekemiä käytäviä ja porkkanakempit sykkeröittivät lehdet, jolloin yhteyttäminen hidastui ja tuli  pieniä porkkanoita . Nyt laitoin harson kaaritukien päälle ja pidin heinäkuun alkupuolelle asti. Ja harso esti tuholaiset, nyt on ensiluokkaisia porkkanoita! Yhdessä porkkanassa oli käytävää jyrsitty. Vaihdan kasvupaikkaa joka vuosi, on nelikierto.

Tänä kesänä on puutarhassa tapahtunut kummallisia asioita. Juurespenkissä punajuuret itivät, tosin hyvin hitaasti alkukesän kuivuuden vuoksi. Palsternakka ja nauris eivät itäneet ollenkaan, ei yhtä ainutta tainta. Heinäkuun alussa kylvin uudelleen naurista ja ne ovat nyt kasvaneet niin, että sieltä varmaan jotain saan. Yritin muuten kylvää nauriita kuten Liisa K. runossaan esitti, mutta pienen pienet siemet tarttuivat poskiiini enkä saanut nitä maahan kuin klimppeinä…

Sipuleita tuli vähän ja pieniä. Härkäpapua ja hernettä jonkin verran. Salaattia haen joka aamu lehdenhakukierroksella aamiaisleivän päälle, ruohosipuliakin muistaessani. Kierros puutarhassa isoiksi kasvaneiden puiden välistä, kasvihuoneen kasvien aamumoikkaus, sademittarin lukeman tarkastus – kyllä kesä on ihana vuodenaika!

Kerropa omista viljelyksistäsi. Jaoin tomaatintaimia moniin koteihin, miten siellä on kasvettu? Entä muu kasvu?