Olen harrastanut käsillä tekemistä aina. Kutomaan opettelin tikkukaramellin pyöreillä tikuilla kuusivuotiaana, kun olin sairastelun jälkeen toipilaana ja pyysin äitiä opettamaan. Äiti antoi oikeat puikot käsiini ja opetti miten kutominen sujuu. Ensimmäinen kutomani tekele oli keltainen pikkunuken peitto. Se on tallella vieläkin.
Koulussa ensimmäisellä luokalla tehtiin kanavakankaalle reunasta alkaen erilaisia kuvioita. Minun pikku pöytäliinani tuli melkein täyteen ja näyttelyssä ekaluokan loppuessa se oli keskellä ja muiden oppilaiden työt ympärillä. Se oli minulle yllätys, mitään kehumista en muista.
Sitten kaikkea mahdollista vuosien varrella. Nuken vaatteita, jotka äiti heitti roskiin. Itkin ja äiti etsi niitä roskiksesta muttei niitä enää löytynyt. Muistan erikoisesti nuken keltaisen kellohameen, johon tein myös alushameen. Olisi niitä kiva nyt katsella. On jotain säilynytkin. Pikkuruisia pikkunuken vaatteita.
Kudottuja sukkia ja lapasia iso korillinen. Pitänee mennä myymään niitä jonnekin markkinoille tai antaa hyväntekeväisyyteen. Lähipiiri kun on sukkien suhteen kylläistä.
Viime talvena päätin, etten enää hanki uusia lankoja. Niinpä aloin tehdä lopuista langoista vaikka minkälaisia kudelmia. Itse asiassa se oli tosi mukavaa, suunnitella, mittailla lankojen menekkiä, kun tein kuitenkin samannäköiset kummastakin. Aivan pienet pätkätkin säästin, aion solmia ne yhteen ja tehdä jonkin hassun jutun. Solmukohtein langanpätkät voivat olla tehosteena pinnassa tai sisäpuolella lämmittämässä, esim. pipossa.
Huovutettuja tossuja, tauluja, pikkuruisia kirjoja, isompiakin (tuplakantinen koptilaissidos oli monivaiheisin), räsymattoja…
Jotain täytyy koko ajan tehdä. Nyt kutominen on tauolla ja iltaisin väritän värityskirjoja. Käsillä tekemistä sekin. Jotkut kuviot vievät yli kaksi tuntia. Ja lisää haluttaa tehdä.