Avainsana-arkisto: tanssi

Joulukuinen Pähkinänsärkijä

Joulukuisena harmaana päivänä suunnistimme Helsinkiin. Tapasimme sukulaisia ja vietimme muutaman rattoisan iltapäivän tunnin heidän kanssaan. Illalla vierailun päätapahtuma alkoi Suomen kansallisbaletissa.

Pimeässä illassa vaelsimme Kansallisbaletin Töölönlahden puoleisen sisäänkäynnin luo.

Jouluinen Pähkinänsärkijä. Alminsalissa, balettioppilaitoksen kaikkien vuosikurssien opiskelijoiden esittämänä.  Isolla näyttämöllä esitetään pidempi versio, mutta me siis menimme katsomaan lapsenlapsen tanssia tässä opiskelijoiden esityksessä.

Paikalla oli paljon kaikenikäisiä lapsia, vanhempia ja isovanhempia. Katsomo oli aivan täynnä, kuten muissakin esityksissä. Esitys oli lyhennetty alkuperäisestä, mutta juoni oli näkyvissä.

Tanssit seurasivat toisiaan.  Pienen pienet tanssijat esittivät taidolla tanssinsa, miten he muistivatkaan kaikki kuviot. Eri vuosiluokilla oli omat tanssinumeronsa: espajalainen, arabialainen, kiinalainen, venäläinen tanssi. Pääosien esittäjien lisäksi hiiriä, sotilaita, enkeleitä, makeisia, kukkia ja lumihiutaleita.

Baletin edetessä alkoi nousta ihmetys. Miten suuri produktio olikaan kyseessä. Laskin myöhemmin esitteestä 150 nimeä. Koko oppilaitoksessa on 180 opiskelijaa, ala-asteikäisistä ammatillisen koulutuksen opiskelijoihin. Osa oli ikävä kyllä sairastunut. Ihmetys vaan lisääntyi.  Miten he saavatkaan kaikki asiat sovitetuksi yhteen noin sujuvaksi esitykseksi! Miten paljon työtä ja tanssitunteja onkaan tarvittu esityksen aikaan saamiseksi! Lapsenlapsi kertoi, että he olivat kaksi kuukautta harjoitelleet,  hänellä oli kaksi tanssia, jotka vuorottelevat tilanteen mukaan eri esityksissä. Lisäksi puvusto, lavastus, tekniikka…

Mutta ihmetys hiipui jonnekin pois. Tilalle tuli tanssien kauneuden aikaansaama hyvä olo. Tanssijoiden iloiset kasvot lähettivät lämmintä hehkuaan meille katsojille. Mielestä karisi ulkopuolinen maailma kaikkine ikävine asioineen. Pois hävisi korona, ilmastonmuutos, kansanvaellukset, kireä poliittinen tilanne, ihmisten välinen vastakkainasettelu, joka kirvoittaa rumia sanoja, tekoja ja saa unohtamaan yksinkertaiset kohteliaisuustavat ja toisten ihmisten huomioon ottamisen.

Leijuin hyvässä olossa. Kohosin tanssijoiden hyppyjen mukana. Hymyilin onnellisena, keskittyneenä vain tähän hetkeen. Olin yhtä kaunis kuin tanssijat, yhtä nuori, yhtä sutjakka, yhtä täynnä tanssin euforiaa.

Taide saa unohtamaan muun maailman ja luo uusia kauneuden maailmoja. Taide pelastaa maailman, kun yhä useammat ihmiset tyynnyttävät mielensä muiden ihmisten kassa taiteen äärellä, keskellä, mukana.

Otsakekuva on Pähkinänsärkijän esitteestä, näytöksessä kun ei saanut ottaa kuvia. Tuossa lumihiutaleiden tanssissa esityksen lopussa esiintyi lapsenlapseni.

Balettitossuja. Niitä kuluu tanssijalla monet vuodessa.

 

 

Kauneutta kauneutta kauneutta

Onpas ollut hoppuita aikaa tämä loppusyksy. Tietokoneen ääreen en ole juuri ehtinyt, kun olen viilettänyt ympäri Etelä-Suomea. Mutta nyt kerron mitä olen kokenut,

Pyhäinpäivän viikonloppu alkoi suuren kauneuden merkeissä. Lauantaina vierailin ensi kerran Helsingin Oopperatalossa. Se on ollut olemassa jo vuodesta 1993, mutta jostain kummasta syystä en ole siellä käynyt, vaikka tänä aikana oopperoita ja baletteja olen nähnytkin muualla.

Mutta nyt oli hyvä syy. Tyttären tytär esiintyy Lumikuningatar -baletissa lumihiutaleena. Hän on balettiuransa alussa ja tämä oli ensimmäinen esiintyminen Kansallisbaletissa. Tulevaisuudessa tulen vierailemaan siellä monta kertaa, seuraavan kerran joulukuussa Pähkinänsärkijää katsomaan. Lukuningattaressa esiintyy myös kaukainen sukulainen eli balettitanssijoita on ollut useampia jo aikaisemminkin suvussa.

Kaunis oopperarakennus

Pimenevässä illassa lähestyimme valkoista isoa rakennusta.

Sali tuntui jotenkin intiimiltä. Katsojat olivat jotenkin lähellä toisiaan, kun permannon reunoja kiersi kolme parvekekerrosta. Meidän paikat olivat hyvät, aivan permannon etuosassa.

Lumikuningatar perustuu tanskalaisen satusetä Hans Christian Andersenin pitkään ja merkittävään satuun ja se julkaistiin ensi kerran vuonna 1844. Jääkylmän sydämen omaavan Lumikuningattaren esikuvana on arveltu olleen ruotsalainen oopperalaulaja Jenny Lind, johon Andersen oli ollut ihastunut saamatta vastakaikua. Näin ne kirjailijoiden elämänkokemukset siirtyvät ikuisiksi tarinoiksi.

Kansallisoopperan Lumikuningatar on suunnattu lapsille. Aikuistakin auttoi kertojan osuus, nimittäin juonta vietiin tanssien lomassa eteenpäin isoäidin kertojahahmon avulla. Tämä ratkaisu oli paljon helpompi kuin katon ylärajassa liukuvat tekstit, joita esimerkiksi oopperoissa joutuu tiiraamaan. Eikä tarvinnut aktiivisesti tulkita, mitä tansseilla haluttiin kuvata. Yleisössä olikin lapsia paljon. Se on ilahduttavaa, samoin kuin se, että kaikki 11 esitystä ovat loppuunmyytyjä.

Lumikuningatar liukui hoviväkensä kanssa väliajalla lämpiön läpi. Siellä hän on, rakas lapsenlapseni.

Väliajan alussa lumikuningatar kulki lumihiutaleiden, maahisten ja jääkarhun kanssa kulkueena lämpiön läpi. Lapset saattoivat nähdä hahmot läheltä ja huomata, ettei niissä ollut mitään pelättävää. Ensimmäisessä  näytöksessä nimittäin seurueemme pienin, kuusivuotias, turvautui äidin syliin ja peitti silmänsä aika ajoin. Väliajan jälkeen hän istui omalla penkillään. Jännittävintä oli kahdeksanvuotiaan mielestä peilin särkyminen. Se olikin aikamoinen rysäys. Hän seurasi hyvin tarkkaan näyttämön tapahtumia ja muistaa tämän esityksen varmasti koko ikänsä. Hän sanoikin, että tänne voisi kyllä tulla uudelleenkin.

Lapset saivat myös osallistua esitykseen ja saivat taikasauvat kotiin vietäviksi. Hieno oivallus!

Hyvä taide on hyvää sekä lapsille että aikuisille. Kiinnitetään huomiota eri asioihin, mutta nautitaan. Hienoimmat tanssit olivat mielestäni ennen väliaikaa esitetty kohtaus, jossa oli paljon lumihiutaleita ja toisella jaksolla saunakohtaus, missä parikymmentä miestä tanssi voimakkaasti. On niin nautinnollista katsoa, kun iso joukko tanssii yhtä tahtia!

Esiintyjissä oli myös paljon lapsia, jotka harrastavat balettia. He näyttivät nauttivan esiiintymisestä ja olivat tosi ihania. Samoin Balettioppilaitoksen oppilaat esiintyvät eri kokoonpanoissa noin kolmessa näytöksessä, tytöt lumihiutaleina ja pojat maahisina. Hienoa, että he saavat kosketuksen Kansallisbalettiin jo ensimmäisenä opiskelusyksynä, jota on kulunut vasta kaksi kuukautta. Kun näiden lasten ja nuorten tukijoukot tulevat katsomaan esityksiä, baletin katsojajoukko laajenee.

Seuraava vierailu onkin sitten joulukuussa, kun Balettioppilaitos esittää Pähkinänsärkijän, kuten jo taisin mainitakin.

Seuraavana päivänä nautin Helsingin runsaasta kuvataidetarjonnasta, nimittäin vierailin HAMissa ja Ateneumissa.

HAM oli uusi kokemus, Tennispalatsissa. Menimme alunperin katsomaan Ellen Thesleffin Minä maalaan kuin jumala -näyttelyä, mutta kyllä mielenkiintoisempi oli Mieliala – Helsinki 1939-1945 -näyttely, joka tarjosi uutta. Olen Thesleffin maalauksia nähnyt aikaisemminkin Turun taidemuseossa useaan.

Ellen Thesleff: Huuto

Mutta ne sodan aikaiset mielialat! En ole esimerkiksi tiennyt, että ihmisten mielialoja vakoiltiin aivan tarkoituksellisesti, mm. kuuntelemalla, mitä raitsikoissa, toreilla ja kaupoissa puhuttiin. Siis Suomessa! Aikaisemmin olen yhdistänyt tällaisen toiminnan aivan muihin maihin. Näin yritettiin saada selville mielialat, jotka mm. kirjeiden välityksellä sitten kulkeutuivat rintamalle ja vaikuttivat taistelutahtoon ja -kuntoon.  Arkistot poltettiin 1944 Kalliossa ja osa haudattiin maahan Mäntyharjussa. Pelastuneista arkistoista on nyt laadittu tämä näyttely, ideoijana Anna Kortelainen.

Valokuvaesityksiä oli monta eri aiheista. Niistä näkyi, että huolimatta sodasta istuttiin juhannuksena Esplanadilla Kappelissa juhlimassa. Juhlimiskuvia oli muitakin, ravintoloista ja tanssisaleista. Ei eletty täydessä synkkyydessä vaan nautittiin elämästä, joka saattoi katketa koska tahansa pommituksiin tai rintamalla. Lasten kuvat koskettivat erityisesti.

Projisoidut kuvat olivat suuria, monta vierekkäin imemässä katsojien katseet vanhempiemme ja isovanhempiemme kokemaan traagiseen aikaan. Kerta kaikkiaan hieno kokonaisuus.

HAMissa oli myös Tove Janssonin taideteoksia. Hänhän on oikeastaan ollut kuuluisampi taidemaalari aikoinaan kuin muumien luoja. Nähtävillä oli kaksi isoa freskoa. Valtavan hienoja. Lapsille oli oma nurkkaus, jossa muumihahmot juoksivat iloisina. Olen muuten nähnyt Kasnäsissä näyttelyn, jossa olivat alkuperäiset muumit piirrettynä Janssonien kesämökin vessan seinien pinkopahville. Pitäisi kaivaa ne kuvat jostain esille.
Ateneumiin menin katsomaan Olli Lyytikäisen näyttelyä. Lyytikäinen oli samaa ikäluokkaa kuin minä, mutta kuoli vuonna 1987. Liian nuorena. Hänellä olisi ollut vielä paljon sanottavaa ja kuvattavaa.

Sitten näin taas kerran suomalaisuuden ikonit, kultakauden taideteokset, jotka varmaan jokainen suomalainen tuntee.  Teemana on Suomen taiteen tarina. Aina on mieltä hivelevää  nähdä nämä teokset.

Eero Järnefeltin Kaskenpolttajat vuodelta 1893 muistuttaa, miten kovan työn takana leipä on ennen ollut. Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot vuodelta 1886 on koristanut erilaisina jäljennöksinä monen suomalaisen kodin seiniä vuosikymmenien aikana.
Hugo Simberg; Haavoittunut enkeli, Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto v. 1879, aina yhtä pysäyttävä
Oikealla ylhäällä yksi mielitauluistani, Albert Edelfeltin Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, v. 1888
Eikä tämä tähän lopu. Kävin myös Salossa Veturitallissa, missä on aina mielenkiintoisia näyttelyjä. Nyt sain itse osallistua kahden eri teoksen tekoon. Tällaista lisää! Vähän aikaisemmin oli käynyt päiväkotiryhmä, jonka taiteen tekoa olisi ollut ilo katsella. Mutta oli ilo osallistua itsekin.

Alexander Reichstein  asuu Suomessa. Hän oli pyytänyt yleisöltä kirjoja ja laatinut niistä ison labyrintin. Kiertelin sitä yhä sisemmäs, lueskentelin kirjojen nimiä, bongailin tuttuja kirjoja. Kirjat muuten jaetaan yleisölle näyttelyn loputtua.

Kirjalabyrintti

Spectrumit ovat minullakin kirjahyllyssä. Tietosanakirjat ovat tällä hetkellä arvostukseltaan kuopassa, kun google kertoo kaiken. Mutta olen myös kuullut muunlaisia mielipiteitä, joiden mukaan niiden arvo tulee vielä nousemaan, kun google räjähtää tai sähkö loppuu tai tapahtuu jotain muuta. Sitäpaitsi googlen sisältämä tieto on pintatietoa. Tosin tietosanakirjoissa tieto voi vanhentua, mutta on siellä paljon ikuista asiaa.

Miten kauniita kirjat ovatkaan. Niiden sivut sisältävät kirjoittajan mielen tuottamat lauseet, virkkeet, ajatukset, satojen tuntien rankan aivotyön tulokset.

Tämän patsaan tein itse!

Viimeisessä huoneessa oli installaatio, johon näyttelyvieraat saivat tehdä oman syntymäkuukautensa kohdalle kuvan. Ihanaa!

Pyörivä kuukausi-installaatio

Reichstein on nimensä mukaisesti kiinnostunut kivistä. Hän oli makoillessaan meren rannalla saanut idean teoksiin, joissa rautalangasta väännetyt hahmot tekevät vaikka mitä.

Tässä mielitekemistäni
Tässäkö tulevaisuudenkuva

Nyt on mieli täynnä kauneutta. Ulkona luontokin veti päälleen valkoisen viitan ja toteuttaa kauneutta osaltaan. Talvi on tullut.

Tämä vaan innostuu: 60 auennutta kukkaa ja 28 nuppua

 

Koko kylä tanssii

Kolmannen romaanini nimi. Tanssi, esihistorialliset kuvat, kulta, ihmisen vaivalloinen taivallus vuosituhansien läpi, tähtitaivas, maailmankaikkeus, miten meille käy?
Hehheh. Onpas maailmoja syleilevää. 😉

Tällä hetkellä tutustun kirjallisuuteen. Luettavana nyt Jukka Pennasen Jos ei ole poropaimenia, kansa häviää.
Sitä ennen luin Juha Pentikäisen Samaanit – Pohjoisten kansojen elämäntaistelu ja osia Matti Enbusken Vanhan Lapin valtamailla-tiiliskivestä. Vuosien varrella on Lappi-aiheisia kirjoja tullut luetuksi useita.

Kolttain mailta, Samuli Paulaharjun ensimmäisen teoksen luin vasta tänä kesänä. Muita Paulaharjun kirjoja on tullut luettua jo aikaisemminkin. On hän ollut ihme mies. Kirjat pursuavat tietoa, hyvin työstettyä myötätuntoista tekstiä, kauniita piirroksia. Melkein sata vuotta sitten kirjoitettua.

Kesäkuussa Norjan matkaan yhteydessä tutustuin kolttasaamelaisuuteen Neidenin kolttamuseossa ja Sevettijärvellä kylätalolla asiantuntevien naisten avustuksella. Kiitokset heille jo nyt.

Nasti Sverlov, 83 v,

Siellä ne mielessä muhivat, taustat. Kun laskeutuvat syksyn pimenevät sateiset päivät, kun puutarha on saatettu talvilevolle, metsän sienet poimittu, marjat purkitettu, alkavat sanat purkautua, järjestyä jonoiksi, riveiksi, sivuiksi. Odotan sitä, alkuvaiheen pursuavaa sanatulvaa. Myöhäisempi stilisointi ja muokkaaminen käykin jo melkein työstä.