Aihearkisto: Luonto

Kesä on tullut – puut kukkivat

Ulkona räkättirastaat säksättävät. Onkohan taas varis yrittämässä pesärosvousta. Eilen katselimme lapsenlasten kanssa samanlaista näytelmää pitkään. Varis meni tuuheaan kuusen latvaan piiloon. Räkätit syöksyivät tiheänä lentueena varista kohti. Eivät käyneet kiinni, mutta ruiskauttelivat valkoista lientään varista kohti. Varis oli suojassa. Ihailimme räkättien yhteistyötä. Viimein varis lähti näyttämöltä ja rauha palautui.

Kesä on todellakin tullut. Ulkona on helleraja rikkoutunut useana päivänä. Kuumaa, hikistä, liikaa vaatetta päällä, riisuttava on. Kestää aikansa, ennenkuin uskaltaa siirtyä kesävaatteisiin. Ettei vaan saa nuhaa.

Mustarastas aloitti konsertin. Voi kun ihanaa!

Luonto on riemuissaan. Kylmien päivien jurnotus on loppunut ja puut työntävät lehtensä vauhdilla esiin, oikaisevat niitä ja levittäytyvät niin kauniina! Ensimmäinen raparperipiirakka on tehty, Irja J:n reseptillä.

Jalavan lehdet juuri puhjenneina. Joka kevät ihastelen tuota pientä poimujen verkostoa.
Lehmus on mielipuitani. Tämä ei ole vielä kukkinut, sitä odotan. Kun olin asunut pitkään Lapissa ja satuin olemaan Turussa heinäkuussa lehmuksen kukkimisen aikaan, kukkien tuoksu huumasi ja sai kumpuamaan muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta.
Tammi levittää lehtensä viimeisenä. Se kertonee, että tammi on täällä levinneisyytensä äärirajoilla. Alussa lehdeet ovat ohuet, mutta loppukesästä paksut ja maatuvat hitaammin kuin muiden puiden lehdet.

Keltainen siitepöly peittää ulkona kaiken, yrittääpä tulla sisällekin. En muista kuusen kukkineen ennen näin voimakkaasti.

Hevoskastanjan kukat nupulla, ensi kertaa. Joko ensi viikolla kukkivat? Taustalla kukkivat kirsikkapuut.

Kasvihuoneessa tomaatit jatkavat kasvuaan. Varkaita on jo pitänyt poistaa ja löysin jo ensimmäiset kukkaterttujen alutkin!

Viikolla olin Kertunmäen kesäteatterin talkoissa. Uuden katsomon alta löytyi arkeologisissa kaivauksissa tunkio – ilmeisesti 50-60 -luvuilta. Paljon löytyi kenkiä, parittomia tosin, muovia, lasinsiruja, ehjiäkin pulloja, piikkilankaa ja kaikenlaista törkyä. Rinnettä oli pidetty kaatopaikkana. Entisaikojen jätehuolto oli sitä, jätteet vietiin metsään tai upotettiin vesiin. Onneksi nykyään kerätään kaikki jätteet järjestyneesti. On kaikin tavoin edullisempaa kierrättää vaikka metalleja kuin kaivaa niitä maan sisältä jalostettavaksi.

Iloisia talkoolaisia entisajan kenkiä ja rojua esittelemässä.

Lauantaina Loimaalla pidettiin kaupungin 50 -vuotisjuhlat. Hieno aurinkoinen hellesää juhlisti tunnelmaa. Aloitimme kirjastosta lapsenlasten kanssa loistavan pellen esitystä seuraamalla. Olipa hyvä esitys!

Pelle nauratti lapsia ja aikuisiakin kirjastossa.

Viereisessä leikkipuistossa oli tietokilpailu ja tietenkin leikkejä. Torilla oli tapahtumia kaikenikäisille. Lapsille puistosuunnistusta, frisbeen heittoa, koriinheittoa ja lavalla  monenlaista ohjelmaa oppilaiden lauluista puheisiin. Oli kilpailuja ja tiedotusta, myyntiä. Oli paljon iloista porukkaa ja hieno tunnelma. Kiitokset kaikille järjestelijöille! Koko vuoden on muuten teemaan liittyviä tapahtumia.

Perjantaina suuntaan auton nokan pohjoista kohti. Viikon päästä alkaa residenssiviikko Kirkenesissä. Saapi nähdä, miten käsikirjoitus tästä edistyy.

Tulppaanissa keskellä kolmihaarainen emi ja ympärillä nuijamaisia heteitä. – Yksi kivoimpia muistoja biologianopevuosilta on, kun olimme opiskelleet kahdeksasluokkalaisten kanssa kukkien lisääntymiselimiä ja eräs poika kertoi silmät loistaen, että hän etsi kotonakin orvokin emiä ja heteitä, ne kun olivat vähän hakusessa. Toinen poika kirjoitti kurssipalautteessa, että kasvit alkoivat kummallisella tavalla kiinnostaa. 🙂

 

Kotipuutarhurin kylvöajatuksia

Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.

Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.

Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet.  Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis  levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.

Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja.  Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.

Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan  puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.

Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan  maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.

Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.

Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.

Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.

Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan  moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet  kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.

Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.

Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkia
Keväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssa
Äitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostoja
Aurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.

Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.

Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.

Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.

Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen  käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.

Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.

Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.

Takatalvi tuli

Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä.  Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.

Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.

Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää  kohti menemme.

Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.
Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.
Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.
Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!
Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.
Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.
Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.

Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja  kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista  mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.

Kari Helin teki Novellimankelille oman logon

Kevään peltografiikkaa

Olen viikon aikana siirtynyt lumihankien keskeltä kesään. Heti tullessamme kiersin pihalla tarkastelemassa mitä siellä on tapahtunut. Iloisia huudahduksia!

Sinivuokot kukassa! Tämä yksilö on siirtynyt kolmekymmentä vuotta sitten ensin etelästä Kemijärvelle opettajakollegalle, kasvoi sitten talomme pannuhuoneen oven pielessä ja sieltä takaisin etelään. Joka kevät se saa minut yhtä onnelliseksi.
Pitkässä kukkapenkissä sinisenään sipulikukkia ja ritarinkukat isoine nuppuineen.

Viikko sitten hiihdin hangilla pohjoisessa, nyt kylvän siemeniä multaan etelässä. Hiki pukkaa otsalle kasvihuoneen lämmössä, jota on 40 astetta, ulkonakin 21 astetta.

Muistan aikaisempiakin huhtikuun loppujen lämpöaaltoja. 1990 -luvulla olin Yyterissä koulutuksessa (oli jotain erityisopetuksesta)  ja  kävelimme opetuspäällikön kanssa pikkukengissä hiekkasärkillä samanlaisessa  lämmössä kuin nyt.

Suurimmat tomaatit jo näin isoja, kahdeksan viikkoa kylvöstä. En ole koskaan aikaisemmin hankkinut kasvusäkkejä huhtikuun lopulla enkä laittanut näin aikaisin kasvihuoneeseen!

Yritän työntää takaisin mieleen pulpahtavat ennustukset kylmenevistä päivistä ja yöhalloista tai jopa pakkasista. Muistan myös kylmiä toukokuita, jolloin luonnon kaikkinainen kasvu pysähtyi moneksi viikoksi. Vuosi sitten olimme juhlineet sukulaispojan häitä ja odotimme Vantaalla lentokoneen lähtöä Turkkiin. Oli kylmää, neljä astetta lämmintä, tuuli ja satoi kylmää vettä. Oli ihana päästä lämpöön.

Kasvihuone täynnä tomaatintaimia – osa odottelee uusiin koteihin pääsyä. Purkkien mullassa siemeniä heräämässä: kasvihuonekurkkua, avomaankurkkua, auringonkukkaa, ruusupapua, kosmoskukkaa, perhoskukkaa, samettikukkaa, kehäkukkaa. Pelargoniat, muratit, hilla, karpalo heräämässä. Suojaharsot odottavat, josko pitää suojata yöhallalta tai jopa -pakkaselta.

Nyt puut vihertävät. Tuomessa on jo isot lehdet. Pellot ovat osin täydessä kasvussa, osin pelloilla traktorit nostattavat korkeita pölypilviä. Otetaan vastaan mitä sitten tuleekin!

Nyt kasvimaata kääntämään ja kompostia levittämään.

Tuomi ehtii joka kevät ensimmäisenä työntämään lehtiä ja kukkanuppuja.

He ovat palanneet

Havisten halki ilman lentäkäätte
Tekoja luokaa, maita valaiskaa
Mut talven poistuneen kun täältä näätte
Mä rukoilen, ma pyydän, palatkaa
Näin kirjoitti nuori vähän yli kaksikymppinen Eino Leino Lapin kesä -runossaan. Aina on yhtä sykähdyttävää kuulla aikaisin keväällä joutsenten töötötykset ja nähdä niiden lentävän taivaalla. Hyvässä lykyssä ne laskeutuvat rantaamme ja saan ihailla niiden liikkeitä, miten ne katsovatkin aina samaan suuntaan!
Mustarastaat ovat myös tulleet joukolla, tänään oli viisi syömässä lintulaudalta pudonneita siemeniä. Aamulla lehteä hakiessani erotin varovaisen huilun naapurin puiden kätköistä.
Olen lukenut pari kirjaa, Katja Ketun uusimman ja Findlandia-ehdokkaan Rose on poissa ja Sofia Lundbergin Punainen osoitekirja. Katso Luettua -sivu.
L-kinossa näytettiin viime viikolla japanilainen mielenkiintoinen elokuva . Katso Elokuvat -sivu.
Novellimankelilla oli kuukausitapaaminen. Kari oli tehnyt meille oman logon!
Novellimankelin uusi hieno logo, suunnittelija ja toteuttaja Kari Helin

Mankelilaiset olivat saaneet aikaan monta kymmentä novellia. Osa on jo aivan valmiita, osaa vielä  mankeloidaan.

Tekniset on probleemit OneDriven kanssa vielä rassaavat, etenkin sellaisissa tilanteissa, jossa on tehty uusi OneDrive -profiili. Tallennukset  menevät jonnekin bittiavaruuteen eikä niitä löydy kummastakaan versiosta. Ongelmat haitannevat jo luomisprosessia… 🙁
Mutta käytettäneen vanhaa sähköpostilähetysmetodia.

Tomaatintaimet voivat hyvin. Kasvulehtiä alkaa työntyä  kovaa vauhtia. Uusia kotejakin on löytynyt, minä kun en sentään kuuttakymmentä tainta tarvitse. Laitoin myös krassisiemenet kasvamaan. Viime  kesänä omista siemenistä onnistuin kasvattamaan kukkia.

Tomaatit uusine kasvulehtineen. Viisi viikkoa kylvöstä

Otin myös kellarista äitienpäivälahjaksi monta vuotta sitten saamani runkoruusun verannalle. Ja sehän lähti iloisesti työntämään ihanan heleän vihreitä lehtiä.

Runkoruusu kasvaa toihinalla ja levittää hentoa uuden kasvun vihreyttä

Vaalikeskusteluja olen seurannut mielenkiinnolla. Saapi nähdä miten käy. Toivottavasti ihmiset lähtevät äänestämään, vaikka pahaa pelkään, että melkein puolet jää kotiin tai jonnekin muualle.

Yhteisten asioiden hoitaminen on hyvin vaikeaa. Kompromisseja pitää tehdä ja se näkyy sitten seuraavissa vaaleissa, kun vastuussa olleiden puolueiden kannatus laskee huimasti. Toisaalta, kait ne poliitikotkin tarvitsevat  lepoa. Sanotaanhan, että poliitikko lihoo oppositiossa. Sillä kyllä tarkoitetaan kannatuksen kasvua.

Tässä me katsomme kun isi levittelee siipiään vai tuulettaako kainaloitaan.

Ja sitten helmenä viimeiseksi. Kolmas tanssi -romaanitekeleeni on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Olin maanantaina vesijumpassa ja vesijuoksun aikana tajusin, miten voin yhdistellä irrallisia kirjoitelmiani ja samalla selkiintyi kirjan punainen lanka. Ulkoaltaan vesi oli muuten jo +9 astetta, kun edellisellä viikolla oli +7 ja sitä ennen +5 ja +4 alimmillaan.

Keskiviikkona syntyi lisää käänteentekeviä oivalluksia. Nyt kun vaan olisi aikaa kirjoittaa. No, se aika on vaan otettava.

Kevään airut, Suomen kansallislintu

Näinä harmaista harmaimpina maaliskuun päivinä

Näinä harmaina tihkuisina vetisinä liukkaina maaliskuun päivinä ihmettelen kasvun ihmettä.

Pieniä pieniä me olemme, juuremme vasta yksi ohut lanka. Mutta kun tässä pörhistymme, hahtuvaiset hiusjuuremme levittäytyvät multaan – ja kas, kasvuvoima lisääntyy harppauksin.

Viikon kuluttua näkyy tänään ensimmäinen pieni nysty: kasvulehden alku.

Pieni nysty on alku vaikka metrin korkuiselle kasvulle.

Koulinta tuotti tuskaa: niin paljon jäi pikkuisia innokkaita taimia käyttämättä. Kaikkia kolmea laatua tuli koulituksi 15-16 tainta eli yhteensä niitä on kuusikymmentä. Enempää en saa mahtumaan ikkunalaudoille, kasvihuoneeseen kun saan vasta hyvässä lykyssä puolentoista kuukauden päästä. Osalle näistä toivon hyviä koteja, koska en tarvitse itse kuin 12, kolme kutakin laatua.

Mutta ne pikkuiset taimet saavat hyvät kodit. Vien eräälle opettajalle, joka laittaa oppilaidensa kanssa äitienpäivälahjat kasvamaan. Enpä tämän mieluisampaa kotia niille voi toivoa!

Kolmannen tanssin teksti on alkanut virrata. Olen lukenut ja opiskellut kuukausikaupalla taustatekstejä, jotka nyt ovat alkaneet syöttää tarinaani. Perusjuonihan on ollut valmiina neljä vuotta, mutta nyt pitää saada sitä tilkettä. Ja sitä on alkanut tulla.  Ihan en vielä ole päässyt kirjoittamisen hurmioon, mutta on se siellä pinnan alla puhkeamassa.

Myös Novellimankeliin olen tehnyt tekstejä. Olen käyttänyt monilla kirjoituskursseilla syntyneitä vanhoja käsikirjoituksiani, jotka ovat olleet yllättävän valmiita. Pientä mankelointia vaan.

Tämä viikko on ollut pirttiviikko tai oikeammin vinttiviikko, kun olen viihtynyt täällä kammiossani kirjoittamassa. Maanantaina tosin kävin pulikoimassa vesijumpassa ja vesijuoksussa. Samalla sain juoruta mankelikaverini kanssa. Ulkoaltaan vesi oli viisiasteista, yksi aste lämpimämpää kuin viimeksi. Täytyy sanoa, että ulkoaltaaseen menon miettiminen on rasittavampaa kuin sinne meno.

Mutta keskiviikkoilta oli ladattu täyteen, viisi tapahtumaa samaan aikaan: jooga, kirjallisuusilta, vaalistartti lausuntaesityksineen, kyläkeskiviikko ja voiton vienyt ilta lapsenlapsien kanssa. Riittiköhän noihin muihin  kävijöitä?

Ensimmäinen eduskuntavaalitentti oli torstaina. Välillä tuli sellainen olo, että ovat ottaneet jonkun vanhan nauhoituksen käyttöön. Niin samaa puhetta samoilta henkilöiltä. Kuinkahan monissa vaaleissa jauhetaan vielä sotesta?

Tein myös viisi vaalikonetestiä. Tulokset olivat jokaisesta aivan erilaisia. Sain tietää hesarin vaalikoneesta, että mielipiteeni ovat samanlaisia kuin Itsenäisyyden puolueen. Minkä? Seuraavina olivat tuntemattomat pienpuolueet, joista en tosiaan ole koskaan kuullut mitään. Iltasanomien, Turun sanomien ja Ylen testeistä tuli ihan eri ihmiset. Aloin kyllä vähän horjua mielessäni. Pitääkö vaihtaa puoluetta, kun se suosimani tuli vasta sijoilla 4-8. Mitä tästä pitää ajatella…

Valon määrä on sama kuin syyskuussa ja kaktus alkaa taas kukkia. Voi ihanuutta!

Äitini sanoi aina, että hyvin kukkiva kukka on hyvästä sydämestä annettu. Niin on tämäkin, kiitos rakas Liisa!

Sain luetuksi Guy de Maupassantin novellikokoelman Leikkivä lempi ja kuoleman varjo. Käypä Luettua -sivulla.

Uutiset tuovat suruviestiä Uuden Seelannin Christchurchin maalaiskaupungissa tapahtuneesta joukkoampumisesta. Mitä tästä voi sanoa, mikä saa ihmisen vihaamaan tuolla tavalla? Miksi on saatavilla aseita niin helposti?

Ranskassa mielenosoitukset ovat jatkuneet 18 lauantaita perä perää. Koska aallonpohja on saavutettu ja alkaa hyvien uutisten nousu?

Heikko signaali tästä noususta on eilinen nuorten ja lasten maailmanlaajuinen mielenosoitus ilmastonmuutoksen torjumisen puolesta. Tosin masentavaa on, että Loimaalla vain yksi oppilas osoitti mieltään ja sai tästä hyvästä Wilmaan merkinnän luvattomasta poissaolosta. 🙁

Lenkkejä hyvässä seurassa

Eilen piti tänne  kirjoitella, mutta kävin silmälääkärissä ja laitettiin mykiötä laajentavia tippoja silmiin. Niinpä en nähnyt mitään koko iltapäivänä. Aurinkolasit piti laittaa päähän, kun valoa tulvi verkkokalvolle niin paljon. Enkä pystynyt muuta kuin tekemään kävelylenkin. Huomasin, että päivittäiset tekemiseni ovat melkein kokonaan silmiä tarvitsevia: lukeminen, käsityöt, tietotekniikan käyttö. Otin sitten pitkästä aikaa kunnon päikkärit.

Hienoiselle päänsärylle tuli selitys. Etenkin vasemman silmän taitto-ominaisuudet olivat muuttuneet yli numeroa paremmiksi. Ällistyttävää on, että vielä 10 vuotta sitten silmissä oli viisi numeroa huonompi näkö. Nyt pärjään hyvin ilman lasejakin. Vanhenemisesta jotain hyötyä sittenkin, terveyden suhteen.

Kävin taas Turussa Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Se on kestosuosikkini. Siellä olen viettänyt satoja tunteja, etenkin opiskeluaikaan, kun kesällä 1974 luin ulkopuutarhatenttiin – kaikki ulkona kasvavat kasvit, nimet, latinalaiset nimet, paikat systematiikassa ja kasvupaikat sekä syksyllä sitten kasvihuoneiden kasvit. Ne tuntuivat helpommilta. Kasvihuoneet on sen jälkeen uusittu nykytekniikan mukaisiksi.

Kasvihuoneissa oli sammakkonäyttely. Terraarioissa oli mitä kummallisempia sammakoita. Kirkkaan keltaisen bongasimme heti, mutta muutamien lajien suojaväritys oli niin hyvä, että emme niitä löytäneet.

Kultanuolimyrkkysammakko on heimonsa ja samalla kaikkien selkärankaisten myrkyllisin eläin. Yhden sammakon myrkky riittää tappaamaan 10-20 aikuista ihmistä. Onneksi keltainen väri varoittaa muita tulemasta lähelle. Luulin ensin, että muoviahan se on, mutta se liikkui tuohon eteen poseeraamaan. Se elää luonnonvaraisena vain Kolumbian Cauca -laaksossa, Tyynenmeren rannalla. Elinympäristön muuttuminen uhkaa tätä pientä sammakkoa ja sen olemassaolo on vaarantunut.

Puutarhassa käynnin jälkeen ajoimme Saaronniemeen ja teimme kävelylenkin. Yllättäen meri oli vapaana jääkahleista. Laiturin luona isot jäälautat olivat tönineet toisiaan pyöreiksi. Laituri odotti kesäisiä veneitä ja  veneilijöitä, hiekkaranta auringonottajia ja harmaa merivesi uimareita. Heitä kyllä käy rannan saunasta pulahtelemassa ympäri vuoden. Sinisorsia oli ruokailemassa rannan tuntumassa. Ihmetytti, mitä syötävää ne oikein jäiden joukosta löysivät.

Luontoelämyksiä tällä viikolla on riittänyt. Kävin joen jäällä hiihtämässä ja yllätys yllätys, siellä oli myös loikkinut saukko! Olen nähnyt aikaisemminkin saukon jälkiä, mutta tämä oli aivan lähellä meidän rantaa. Yritin katsoa, minne se oikein oli mennyt, mutta en rohjennut seurata sen jälkiä keskelle jokea, joka aina jäätyy viimeisenä ja sulaa ensimmäisenä. Superkivaa, että saukko viihtyy näin lähellä meitä!

Loimijoen jäällä

Muuttolintuja on saapunut Saviseudulle viikontakaisen lämpöaallon houkuttelemina. Joutsenia on nähty monella suunnalla, pulmunen, huuhkaja ainaskin.

Maaliskuun toisena päivänä kylvin tomaatin siemeniä. Omista kasvatetuista (pyöreitä keltaisia, punaisia ja mustia) otin viime kesänä parhaita tomaatteja, levitin siemenet käsipaperin päälle, kuvasin ja säilytin ilmavassa laatikossa. Kun pitkulaiset olivat viime vuonna aivan mauttomia, ostin nyt Iisakssonin hyvin maukkaita pikkutomaatteja ja otin niistä siemeniä.

Nyt kylvin siis 2.3.2019 ja jo viiden päivän päästä ne olivat itäneet pannuhuoneessa. Parhaat alut oli punaisissa pyöreissä ja toisin  kuin viime vuonna, mustat olivat hyvin itäneet.

Perjantaina nostin ne verannan ikkunalaudalle ja jo seuraavana päivänä pienet sirkkalehdet olivat vihertyneet ja  kurottautuivat valoa kohti.  Odotan vielä pari päivää, jotta juuristot kehittyvät ja koulin ne omiin ruukkuihinsa. Miten tämä onkin joka kevät niin valtavan innostavaa! Ne kaikki lukijat, jotka haluavat sitten toukokuussa tomaatintaimia, voitte jo ilmoittautua.

Tässä taimia juuri pannuhuoneesta tuotuina. Seuraana päivänä yhä useammat siemenet olivat itäneet ja sirkkalehdet auenneet ja saaneet vihreää. Vasemmalla punaisia pyöreitä, jotka olivat tanakampia kuin muut – niiden koko oli muuten viime kesänä suurentunut, ei enää kirsikan kokoisia. Oikealla mustia, jotka olivat edelliskesänä hyvin maukkaita. Sisältävät muuten antosyanideja, samoja väriaineita kuin mustikoissa. Eli superterveellisiä.

Vielä täytyy  kertoa, että Kolmas tanssi -romaaniprojekti on edellyt roimasti. Mutta kerron siitä ensi kerralla lisää! 😉

Luin ensi kertaa Heidi Köngäksen romaanin, Dora Dora. Katso Luettua -sivu.

Nyt pääsin viimein L-kinoon, ensimmäinen elokuva kun näytettiin meidän Lapin matkan aikana. Elokuva oli The Rider. Katso Elokuvat -sivulta, mitä koin.

Echeveria kukassa

 

Talven maassa

Pilvet syleilevät Pyhätunturia. Kirkkaat valospotit ketjuttavat rinteiden reunoja. Laskettelijoita ei voi erottaa näin kauas, mutta lähemmäs hiihtäessä mustat pilkut siksakkaavat rinnettä alas. On etelän talvilomaviikko.

Lumi on valkoisista valkoisinta. Pehmeää, puhdasta ja kirkasta. Sitä ei ole tänä talvena paljon vaikka ehtiihän sitä vielä tuprutella. Taivas on harmaan peiton takana, se avaruus on siellä jossain. Kuitenkin häikäisee, välillä en erota mitään.  Aurinko ei luo varjoja, kaikki on tasaista, kuin pumpulissa liikkuisi.

Lumi on muuttanut maailman tasaisen valkoiseksi. Päässä keikahtaa kun valkoisuudesta ei saa otetta. Ainoastaan pienet varjot tuovat kolmiulotteisuutta.

Sukset luistavat pikkupakkasessa juuri vanhan rouvan arvon mukaisesti. Alamäessä en pelkää äkkinäisiä ladun mutkia, kun laskuvauhti on  niin verkkainen. Ylämäessä sukset eivät yhtäkkiä yllättäen lipsahda taaksepäin, kun nousen puolihaarakäyntiä ylös. Ei tule edes kunnolla hiki. Se on kai tämän iän siunaus, että ei enää tarvitse reuhtoa vaan etenen hitaasti lipuen. Arvokkaasti.

Paksun männyn runko pysäyttää minut. Minkä taideteoksen tuisku onkaan tehnyt vai onko joku käynyt tökkimässä pumpulia kaarnan päälle?

Lumipumpulia puun rungolla

Eilen tein lyhyen lenkin, tänään jo kaksinkertaisen. Kilometrejä on kertynyt kymmenen. Kait se on mummelille sopiva matka vaikka nuoremmille pieni leiskaus. Sport tracker luo hommaan kivaa lisäarvoa, vaikken mitään tavoitteita ole asettanutkaan.

Viime talvena Sporttipalvelusta hankkimani karvapohjasukset muuten ovat edelleen aivan loistavat!

Luin eilen ja tänään Minna Rytisalon Lempi -romaanin. Luettua -sivulla on kommenttini.

L-kino alkoi eilen, mutta minulta jäi nyt tämän viikon elokuva näkemättä.

Matka kotoa tänne oli pitkä. Oulussa vietimme kunnon tauon ja tapasimme ensi kertaa uuden Pöpö-kisulin.

Pikkuinen kissanpoika oli päässyt korkealle takan päälle ihan omin voimin.

Perheen muut kissat eivät ole olleet moksiskaan uudesta tulokkaasta. Tai oli ensin kierrelty ja kaarreltu, mutta pikkuista ei oltu höykytetty. Pikkuisen vatsa on sekaisin, mutta muutoin talo on otettu haltuun.

Bussa ja Mirri päivälevolla.

Bussa ja Mirri eivät viitsineet keskeyttää päiväuniaan meidän takia. Mirri teki tosin päivän tuijotukset, mutta Bussan keräasento oli niin makea, ettei siitä viitsi oieta.

Emännälle tuotiin sydämenlämmitin, Rintalan Annen luomuvillalangoista virkattu. Niistä langoista tulee aina täydellisiä kudelmia. Luonnolliset lampaiden villaturkkien värit sulautuvat aina yhteen.

Marttojen sydämenlämmitin. Ässänvääräkiekurat kulkevat pitkässä sivussa. Lämmitin voi lämmittää päätä, kaulaa, vyötäröä, rinnusta, mitä vaan keksii.

Alan tehdä 1000 palan palapeliä Helsingin torilta. Innostuin palapeleistä lapsenlasten kanssa. En taida kyllä saada valmiiksi viikon aikana, mutta seuraavat vieraat jatkakoot!

Näinä päivinä

Joka päivä teen lumitöitä. Kevyttä pakkaslunta on helppo pukata yhä ylemmäs kohoaviin kasoihin. Samalla teen huomioita naapurin kissan aamureiteistä. Se näyttää tekevän samat kierrokset. Lintulaudalla se käy jopa useamminkin, jälkiä on monissa jonoissa tai sitten asialla on ollut toisen naapurin kissakin.  Siis kaksi kissaa.

Lintulaudan kautta käy kissojen tie

Auton alla on koko lumipeite täynnä pieniä lintujen varpaanjälkiä. Siellä taitaa olla lämmintä automatkojen jälkeen tai lohkolämmittimen käytön aikana. Ja se sirkutus! Se on musiikkia korvilleni. Pakkasennätys oli muuten meillä -32 astetta maanantai-tiistaiyönä.

Katsekontakti tuijassa majailevan pikkuvarpusen kanssa

Sisällä vintin ikkunasta tuijottelimme toisiamme pitkään. Aurinko loi välkehtiviä läikkiä lumelle. Ei tämän hienompaa talvipäivää voi olla.

Meeting point

Marjaomenapuun (Malus baccata var. Manzuriata, Aarno Kasvin idästä tuoma puu) ympärillä tapahtuu öisin jotain kummaa. Rusakkojen bileet ilmeisesti. Jäljet lisääntyvät joka yö. Muu hanki on melkein koskematon.  Puuta ei ole kuitenkaan syöty. Se onkin täynnä teräviä okaita. Sain kesällä uuden jakauksen, kun ruohoa leikatessani menin oksien alta.

Mariza Palmroth Hittikavalkadissa Hirvihovissa 24.1.2019

Torstaina kävin Zata -naisten kanssa Hirvihovissa kuuntele-massa Hittikavalkadia. Se oli valmistettu monien tahojen yhteistyönä ja kertoo osaltaan Loimaalla niin helposta yhdessä tekemisestä, ja etenkin  kulttuuritekemisestä.

Ja kyllä Loimaalla on lahjakkaita nuoria ja vähän iäkkäämpiäkin muusikkoja! Esiintymässä oli useita erittäin hyviä laulajia. Housebandi oli myös erittäin ammattitaitoinen.

Hyviä laulajia oli siis useita, mutta kaiken huippu oli vain 15 -vuotias Mariza Palmroth, joka esitti Jenny Vartiaisen laulun ja käsittämättömän hienon version Adelen kappaleesta. Häntä voisi kuunnella kokonaisen konsertin verran! Toivottavasti sellainen tilaisuus vielä tulee.

Kävin myös elokuvissa katsomassa luontoelokuvan Ailo – pienen poron suuri seikkailu.

Elokuvaa oli kuvattu mm. Posiolla ja olinkin tunnistavinani tuttuja paikkoja, mm. tykkymetsät Sirviön eteläpuolella. Olen siellä käynyt itsekin kuvaamassa tykkypuita. Luontoelokuvia on aina hienoa katsoa. Ihmettelin, missä ovat saaneet kuvattua naalipoikuetta, jossa oli seitsemän pentua. Tietääkseni naali ei ole pesinyt Suomessa moneen kymmeneen vuoteen.

Samoin ahman ja suden metsästyskohtaukset olivat erikoisia. Niitä ei kovin usein elokuvissa näe. Etenkin kun niissä näytti juoksevan Ailu eli elokuvan päähenkilö.

Otin Vuotos -kirjani käteeni. Viime viikon julkaisuni jälkeen kirja on pyörinyt mielessäni. Luin joitakin sivuja ja taidan lukea kirjan kokonaan uudelleen.  Tähän loppuun laitan kirjavinkkaukseksi pätkän Vuotos -kirjasta. Käypä kirjastossa lainaamassa, ellei Sinulla sitä vielä ole.

17 Mettällä

Aurinko vaipui metsänrajaa kohti ja alkoi hämärtää. Nuotion hehku voimistui illan pimetessä. Koirat makasivat jalat nytkähdellen unissaan Heikin lähellä. Yksinäinen linnun huuto kajahti metsästä, toinen vastasi. Kauempana näkyi liikettä. Porotokka oli matkalla yöpymispaikalleen. Nuotio rätisi. Heikki lisäsi kuivan oksanpätkän, kipinät suhahtivat ylöspäin. Makkaran maku viipyi kitalaessa. Sinappihippunen sai nenän makunystyt kirahtamaan.
-Onkohan kohvia vielä, Heikki puheli itsekseen. Luikku kohotti päätään, pudotti poskensa sitten maahan, kaikki kunnossa.
Tuulenvire toi etelästä terveiset. Heikin mieli täyttyi surumielisyydellä. Auringonlasku, metsä, tuuli, kaipuu, salojen laajat tuntemattomuudet, kaiho. Heikki nielaisi palan kurkustaan. Onni voi olla näin surullista.

Lappi minussa

NÄMÄ MINÄ ANTAISIN

Minussa on
tämä kapustarinnan ikävä
alakuloisella jängällä
surullisena iltana
kesän mentyä.

Minussa on minulla
nämä kuusien silhuetit,
jäniksen mietteliäät jäljet lumella,
ketun määrätietoinen juoksu,
riekon sukkajalka-askeleet.

Minulla on minussa
sitkeä itsepintainen odotus
päivättömänä aikana
ja avara riemu aurinkoa kohti
kun se taas näkyy.

Nämä antaisin.

Kerron haukan lennosta
sinisestä ikävästä etäälle,
myös vastarannan läheisyydestä
kuvastumisesta tyyneen suvantoon –
sillä sitä varten olen tänne tullut.
Mainitsen myrskyistä,
myös lumihiutaleen hiljaisesta puheesta,
rakotulen rauhoittavasta ääntelystä –
sillä sitä kertomaan olen syntynyt.

Laulan pihkan tuoksusta,
tervaksen tuoksusta,
käteni tunnoista kirveen varressa,
ylistystä
hillan mausta,
karpalon kirpeästä ikävästä
jängän autiudessa –
sillä siksi sain syntyä elää
vaeltaa
viimein uupua.

Veikko Haakana, Itkevät kannot 1982

Vesi on koko kesän haavoittuneen kannon päällä. Se on rutikuiva vuosien kuivuuden jälkeen eikä vesi tunkeudu sen sisään. Aalto aallon jälkeen vesi kaivaa hiekkaa kannon ja juurien ympäriltä. — paikassa Kemijärvi, Ailanganlahti, romaanissa Vuotos – vastasatanut uusi lumi

Lappi valitsi minut. Sinä helmikuisena päivänä, kun luentojen väliajalla näin ilmoitustaululla tiedon tutkimusapulaisen paikasta Kevolla. Yli 45 vuotta sitten.

En epäröinyt hetkeäkään. Tämä oli sitä mitä olin odottanut. Jotakin uutta, erilaista, elämisen arvoista. Minun juttuni, minun tuleva elämäni.

Pitkä junamatka, yöpyminen Rovaniemellä, 16 tuntia kestävä matka Eskelisessä (aamuneljästä iltakahdeksaan) Kevolle valmistivat minua hitaasti Lappiin. Pohjoisin aikaisemmin käymäni paikka oli Jyväskylä. Eskelinen pysähteli lukemattomia kertoja, postia heiteltiin autosta koko matkan isoihin avonaisiin postilaatikoihin, taukoja pidettiin jos minkäkinlaisissa paikoissa. Näimme Lapissa asuvien ihmisten arkielämää, kuulimme kieltä, naurua, suunsoittoa. Tupakka sauhusi, siihen aikaan joka paikassa.

Samalla luonto ympärillä muuttui yhä karummaksi, metsälappi tunturilapiksi. Alkava kesä kuihtui kevääksi, puut lehdettömiksi. Kun rinkkamme heitettiin Kevojoen rannassa kapeaan pitkään jokiveneeseen, jonka reunat olivat kymmenisen senttiä joen peittävän jääsohjon yläpuolella, ajattelin, että ehkä sitten piti tänne asti tulla kuolemaan.

Niiden kahden Kevon kesän jälkeen en epäröinyt hakea töitä Posiolta. Kun ei etelämpää löytynyt, näin se piti tapahtua.

Posion kaksi vuotta karsivat minusta rönsyt pois. Melkein murskaava yksinäisyys. Kirjallisuuden pelastavat maailmat, Veikko Lavin laulu Lasijauhokeikasta, Loirin Lapin kesä. Ympärillä Lapin luonnon hennot värit, kuulaus, kaiho, niin, sitä se oli, surumielistä kaihoa, maisemassa, ihmisissä, joka paikassa. Kaamoksen sinivioletti pehmeä peitto kaiken yllä. Ei painavana, vaan lempeänä.

Kun näin revontulet ensi kerran tullessani pimeässä vanhainkodilta potkukelkalla kutomasta, mielen valtasi suunnaton onni, rauha, tarkoituksellisuus, pakahduttava riemu. (Tätä veljeni vaimoineen nauroi  – entinen osakunnan kuningatar tulee potkukelkalla vanhainkodilta kutomasta – kirjoitin paljon kirjeitä.)

Sitten perhe-elämä 100 kilometriä pohjoisemmassa. Kasvaminen lappilaiseen elämänmenoon arjessa. Ihmiset, kulttuuri, tavat, ja kaiken aikaa ympärillä luonto, joka siellä kuuluu ihmisten elämään niin kiinteästi, että ne hengittävät samaa tahtia.

Melkein heti tuli luonnonsuojelu ja painajainen: Vuotos, ikiaikainen joki, jonka ei muka olisi pitänyt virrata.

VIRREN SANAT

veisattavaksi Lapissa
kuin myös siellä
missä vielä on tunturimaan ystäviä
ja he keskenänsä kokoontuvat.
Säestys: harmooni, urut tai tuuli.

…ja kun näet jokesi padotuksi
eikä siinä ole enää kalaa
ei veden solinaa edes vapaan laulua
rakasta sitä silti
niin kuin vanhemmat lastaan
jolle on pahaa tehty.

Ja kun huomaat metsäsi kaadetuiksi
maankamaran rikotuksi
poltetuksi myrkytetyksi
rakasta sitä silti
hyväile katseellasi muistoillasi
niin kuin vanhemmat lastaan
jolle on pahaa tehty.

Ja kun on tapahtunut ja peruuttamatonta
että hillasuosi silmänkantamattomat aapasi
metsähanhien kapustarintojen
kurkien joutsenten pesäpaikat
ovat poissa veden alla hukkuneet
polkusi jotka pilkotit
peltosi jotka muokkasit
kotisi jonka rakensit toiveillasi teit lämpimäksi

otettu viety

niin yritä rakastaa sitä vettä.
Yritä rakastaa älä vihaa
niin kuin et vihannut pakkasta talvella
räkkää kesällä nälkää katovuonna
tautia josta kärsivällisyydellä paranit.

Sillä kenties tämä on sairaus ajan hengessä
niissä jotka heikkoja ovat
rakkaus helisevä vaski kilisevä kulkunen
tai loppunut tyystin –
mutta sinä tätä kaikkea tällaisenaankin
kuin vanhemmat lastaan
rakasta.

Veikko Haakana, Lauluja Lapista, Runoja Ruijasta, 1978

Vuotossoutuja soudettiin suurilla joukoilla Jauru-, Vuotos- ja Kemijoilla

Virren sanat luin iltajuhlassa Kemijoen töyräällä Viitarannalla elokuun alussa vuonna 1991. Päivä oli ollut täynnä suunnitelmia, puheita, yhteenkuuluvuutta, hengen vahvistusta, uskoa – ei tätä voi peittää vedellä, hukuttaa, ei sellaista voi tehdä. Taistelkaamme, kyllä me jaksamme, meidän pitää auttaa toisiamme, luontoa…

Säestyksenä ei ollut harmoni, urut tai tuuli. Vieressä säesti Kemijoen latvoilta virtaava kirkas vesi ryöpyten alajuoksua kohti, pyörteinä, kieppuen, kohisten, yhtyen meidän puheisiimme. Kiittäen: kun suojelette minua, kun rakastatte minua, ettei minulle pahaa tehtäisi.

Ikiaikainen Kemijoki

Monen kymmenen vuoden taistelu, joka ratkesi vasta kun olimme jo muuttaneet rintamaille etelään. Pitkien oikeusprosessien ja pitkän, uuvuttavan taistelun jälkeen.

Joki virtaa joki jäätyy
luonnontilansa mukaan.
Ihminen tulee, elää, menee.
Kun tuuli käy, ei häntä enää ole.
Joki on ja pysyy.

Runo Kunnallisvaalien vaalimainoksissa 1990-luvulla

Saari odottaa— paikassa Kemijärvi, Ailanganlahti. Jupurasaari on yhdessä pääosista Vuotos -romaanissa

Lappi minussa vaati tulla esiin. Kirjoitin syksyn 2013- kesän 2014 aikana romaanin Vuotos – vastasatanut uusi lumi, johon ammensin 23 Lapin vuoden kokemuksia. Lappi on  edelleen, Kemijoki, Jaurujoki, Vuotosjoki, Kokonaapa ovat edelleen, minussa, meille, luonnolle.

Pohjoisesta leviää raskaita pilviä tuoden ensilumen mukanaan – paikassa Kemijärvi, Ailanganlahti, romaanissa Vuotos – vastasatanut uusi lumi

Aiheesta lisää https://web.facebook.com/Vuotosromaani
ja tietenkin itse romaanissa