Elokuvat

 elokuvat ovat talvesta 2019 alkaen tässä jatkossa samalla tavalla kuin Luettua -sivulla luetut kirjat. Klikkaa alla olevaa nimeä, niin pääset katsomaan mitä mieltä elokuvasta olin. Tekstit ovat sivun alaosassa nähdyssä järjestyksessä.

Syksyn 2018 L-kinon elokuviin pääsee tuolta sivun ylälaidasta.

Viimeksi katsottu: Claire Darlingin viimeiset hullutukset

Claire Darlingin viimeiset hullutukset

Downton Abbey

Happy ending

Ida

Kirsikkapuiden alla

Kohti valoa

Kolmet kasvot

Manifesto

Minä, Kusama

The Rider

Claire Darlingin viimeiset hullutukset on outo nimi. En tiennyt ollenkaan mitä odottaa. Sitten elokuva olikin yllättävä. Claire oli iäkäs nainen, joka päätti pistää hösseliksi ja tyhjentää koko talonsa.

Paikalle tulee tytär, joka on lähtenyt kotoa riidan päätteeksi eikä juuri ole ollut yhteyksissä äitiinsä. Pikku hiljaa paljastuu koko perheen tarina. Tämä juonikuvio tuntuu olevan aika yleinen. Tässä elokuvassa erikoista on se, mitä sitten oikein tapahtuu.

Aikatasoja on monta ja päähenkilöt esiintyvät eri ikäisinä. Vähän meni alussa sekaisin kenestä oikein on kysymys, kun oli monta vaaleatukkaista naista, mutta sitten hoksasin, että tyttärellä oli jo lapsena ja vielä aikuisenakin luomia poskessa. Oli tehty luomet helpottamaan juonen seuraamista, se oli hyvä.

Catherine Deneuve on karismaattinen näyttelijä ja kovin kaunis iäkkäänäkin. Luin vasta nyt, että Catherine Deneuve ja tytärtä näyttelevä Chiara Mastroianni ovat oikeastikin äiti ja tytär!

Hyvä elokuva. Oli muuten Finnkinon elokuun 2019 kuukauden elokuva.                                                                     Sivun alkuun

Happy ending kertoo pariskunnasta, jonka pitkä avioliitto joutuu  kriisiin miehen jäädessä eläkkeelle. Toteutus on komediallinen, naurahduksia tuli spontaanisti usein. Kaikenlaista tapahtuu ja summa summarum: kannattaa jo aikaisemmassa vaiheessa miettiä, mitä elämältä haluaa ja toteuttaa omat haaveensa. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.                                        Sivun alkuun

Yaioi Kusama on vanha nainen, japanilainen taiteilija, joka on herättänyt mielenkuohuja 1960 -luvulta asti. Ihmettelen  kovasti, etten häntä muista, vaikka olen vain vähän nuorempi.

Kusaman lapsuus oli hyvin traumaattinen. Kun hän alkoi toteuttaa itseään taiteellaan ja happeningeillään, perhe katkaisi yhteydet kokonaan. Niinpä Kusama muutti Yhdysvaltoihin, mutta ei sielläkään niin kovin hyvin mennyt, mikäli mittapuuna pidetään julkista myönteistä tunnustusta. Kusama kärsi mielenterveysongelmista, palasi Japaniin ja on asunut monta kymmentä vuotta sairaalassa. Siellä hän saa tehdä taidetta yhä edelleen.

Ei voi kuin ihailla Kusamaa. Hän on toteuttanut itseään, vaikka ympärillä on sanottu mitä tahansa. Hän piirtää raitoja, palloja, tekee mielikuvituksellisia esineitä ja installaatioita. Nykyään hänen teoksistaan maksetaan maltaita. Mietin vaan, kuka hänet perii, ei kai perhe (vaikka kai hekin ovat olleet oma aikansa vankeja jähmeine mielipiteineen).

Elokuva kertoi mielenkiintoisesti Kusaman tarinan.     Sivun alkuun

Olipa L-kinossa mielenkiintoinen elokuva Kolmet kasvot. Se oli todella yllätyksellinen. Ensin alussa mietti, että mitä ihmettä tämä oikein on. Kohtauksissa viivyttiin pitkään, välillä oltiin liikkumattomia, tekemättä mitään. Annettiin tunteiden vaikuttaa. Mutta eteenpäin rullattiin kuitenkin. Juonikin paljastui todella pikku hiljaa.

Tapahtumapaikka oli Iran. On todella mielenkiintoista nähdä täysin erilaisia elinympäristöjä ja -tapoja kuin mitä meillä täällä Pohjolassa on. Iranin syrjäkyliinkin ovat kännykät levittäytyneet, niitä käytettiin liikkuvan kuvan välittämiseen ja matkaa tehtiin hienolla maastoautolla. Mutta esiin nousivat koko ajan ikivanhat, tuhansia vuosia vallalla olleet perinteet, jotka ohjasivat ihmisten elämää. Kahlitsivatkin sitä, kun nuorten ei annettu käyttää elämän tuomia mahdollisuuksia.

Aloin todella pohtia perinteiden merkitystä. Ovatko ne kaikki turhia,  kivettyneitä ja kahlitsevia. Vai onko niissä jokin totuuden ripe, joka on vuosisatojen/tuhansien aikana osoittautunut ihmiselämää suojelevaksi. Miten perinteille käy, kun yhä useampi lapsi ja nuori saa koulutusta ja tietoa siitä, miten muualla eletään.

Elokuvassa tuli esiin perinteiden kielteisiä puolia, mm. suvaitsemattomuutta niitä kohtaan, jotka elävät eri tavalla.

Onko niin, että perinteisiin liittyy suvaitsemattomuus, väkivalta, pakottaminen, lannistaminen, alistaminen? Paljon kysymyksiä jäi pyörimään  mieleen. Toivottavasti aikojen kuluessa löytyy sopusointu perinteiden ja yksilön itsemääräämisoikeuksien välillä.

Katsoin sitten kotona netistä mitä elokuvasta kerrotaan. Toinen päähenkilöistä onkin elokuvan ohjaaja, Jafir Panahi. Rohkea  mies. Kolmet kasvot on palkittu Cannesin elokuvajuhlilla 2018 ja kuuluisa on Taxi Teheran, joka sai Kultaisen Karhun Berliinin elokuvajuhlilla 2015.

Mielenkiintoisia elokuva L-kinossa!                         Sivun alkuun

Huippusuositusta tv-sarjasta Downton Abbey on tehty elokuva, joka jatkui muutaman vuoden päästä sarjan lopusta. Downtoniin oli tulossa kuningaspari vierailulle, ja sen ympärille oli kirjoitettu eri henkilöiden elämille suunnat ja loppuratkaisut. Eli käsiteltiin kaikki pariskunnat, vähän ongelmia ja sitten myönteinen lopputulos, joten jatkoa ei kai tarvitse odotella.

Tuli rahastamisen  maku ja seuralaiseni, joka ei ollut katsonut tv-sarjaa, meinasi nukahtaa ja lähteä kesken pois.    Sivun alkuun

En tiennyt tästä Manifesto -elokuvasta mitään etukäteen ja ensin alkuun kesti jonkin aikaa, ennenkuin tajusin, että sama näyttelijä esitti kaikkia rooleja, puettuna ja maskattuna täysin erinäköisenä täysin erilaisiin tilanteisiin. Näyttelijä on Titanicista tuttu Cate Blanchett, mutta nyt täysin erilaisessa roolissa kuin romanttisissa kohtauksissa Leonardo di Caprion kanssa. EIPÄ OLLUTKAAN TÄMÄ CATE TITANICISSA! SIELLÄ OLI KATE WINSLETT. SAMANTYYPPISET NIMET TEKIVÄT MINULLE SEKAANNUKSEN.  KERKKO HUOMASI.

Elokuva vaati keksittymistä. Vuorosanat soluivat kiivaasti. Aivan mielenkiintoista, mutta pakko sanoa, että ei siitä massiivisesta vyörytyksestä oikein mitään tolkkua saanut. Ehkä joku muu sai. Mutta onko se tarkoituskaan, pari tuntia kului aivan keskittyneesti.

Jos analysoida haluaisi, pitäisi tutkia elokuvan taustoja ja katsoa uudelleen. Ehkä se tulee vielä Teemalta, palaan asiaan jos sen näen uudelleen.                                                                    Sivun alkuun


Olipa erikoinen elokuva. Alku oli tehty hyvin arvoitukselliseksi ja vasta jonkin ajan kuluttua selvisi, mistä oikein on kysymys. En kerro mistä, sillä se spoilaisi katsomiskokemuksen.

Sen voin kuitenkin sanoa, että kyllä maailmalla osataan tehdä elokuvia mielenkiintoisista aiheista. Eikä yhtään ruumista, tappamista, murhaa, pahuutta. Ainoastaan elämän dramatiikkaa. Oikeastaan sama näkökulma kuin edellisessä elokuvassa, The Riderissa. Ehkäpä ihmiskunta sittenkin pelastuu.

Kultaisesta palmusta kilpaillut Kohti valoa voitti viime vuonna arvostetun ekumeenisen juryn palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Sitä on kehuttu Japanin merkittävimmän naisohjaajan Naomi Kawasen (Kirsikkapuiden alla) parhaaksi ohjaustyöksi. Älä klikkaa ylläolevaa linkkiä, jos et halua lukea juoniselostetta.

-elokuva oli muuten pari vuotta sitten L-kinossa. Se oli myös hyvin mielenkiintoinen. Taisi olla sama mies pääosassa kummassakin.                       Sivun alkuun

Nyt pääsin viimein L-kinoon, ensimmäinen elokuva kun näytettiin meidän Lapin matkan aikana. Elokuva oli

The Rider – ratsastaja – sijoittui cowboy -maailmaan. Todella erikoista oli, että elokuvassa ei ollut yhtään pahista, siis ihmistä, joka yritti hyötyä muiden kustannuksella. Tarinan pahis oli onnettomuus tai onnettomuudet, jotka saattavat suistaa elämän raiteiltaan. Miten sopeutua siihen, että unelmista on luovuttava, jos kerta kaikkiaan haluaa elää. Elokuvassa kuvattiin pysähtyneiden kasvokuvien ja avarassa maisemassa kuljeskelujen kautta näitä vaikeita asioita.

Liikutus valtasi mielen useaan kertaan. Suosittelen.

Yleensä en katso elokuvan taustoja, en ainakaan etukäteen, koska en halua ennakko-odotuksien ohjaavan katsomistani. Mutta nyt katsoin jälkeenpäin mitä The Rideristä on kirjoitettu. Hyvä että katsoin, sillä ihmettelin elokuvan lopputekstien aikana, että monet sivuosan esittäjät olivat elokuvissa omilla nimillään ja Bradyn näyttelijällä oli sama sukunimi kuin hänen isällään ja siskollaan. Ja he ovatkin samaa perhettä, oikeasti. Tarina oli osittain todellisuuteen perustuva, sillä Bradyn näyttelijälle oli käynyt oikeassa elämässä kuten Bradylle käy elokuvassa. Myös Lanen näyttelijälle oli käynyt melkein kuten elokuvassa. Samalla selittyi se, miten Bradyn näyttelijä osasi niin hyvin käsitellä hevosia. Se oli ollut hänen ammattinsa!

The Rider on saanut monia palkintoja ja syystä. Suosittelen edelleen!                                                          Sivun alkuun

Lapissa muuten katsoin Teemalta kolmannen kerran puolalaisen Pawel Pawlikowskin elokuvan [sta_anchor id="ida" unsan="Ida"]Ida. Olen nähnyt Idan Sodankylän filmifestifaaleilla sekä tv:stä. Jännältä tuntui, että muistin juonesta vaan muutaman kohtauksen sekä Idan liikkumattomat kasvot. Nyt huomasin erikoiset kuvakulmat: henkilöt näkymän alaosassa rinnasta ylöspäin, koko muu kuva näytti seinää, kattoa, mitä nyt taustalla olikaan.

Ida on saanut parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2015.

Luontoa, kirjoittamisia, kulttuuria, käsitöitä, matkoja……