Avainsana-arkisto: Alpo Jaakolan patsaspuisto

Jaakolan Pirkkoa Rakkaudella Patsaspuistossa

Ilman sinua olisin hukassa eli olet mennyt minulle mieleen

Ole pokkana vaan,
kaikki suo rakastaa.
Kaikki ovat hulluina sinuun.
Mutt’ eivät tohdi tunnustaa.
Eilenkin sait villin ruusun.
Tai ainakin melkein sait.
Olet lähtemättömän kaunis.
Olet ain’ ajatuksissain.
Jos minut jättäisit.
Taivas putoisi päälle.
Jos minut hylkäisit.
Joutuisin hyvin heikolle jäälle.
Olet maailman loistavin.
Olet tähti lumottu.
Olet upein luomus päällä maan.
Olet vallankumottu.
Sua jumaloivat miehet.
Kaikki naiset ihannoi.
Et ole mikä tahansa.
Olet ou-bre-toi-vuaa.

Viimeksi mainittu on kahdeksankymppisen naisen salakieltä ja tarkoittaa ”kielletty hedelmäni + kultaomenani + lumenemaskarani”.

Kovin sinä minun sydäntäni liikutat, Sinä kahdeksankymppinen Nainen.

PALJON ONNEA VAAN, PALJON ONNEA VAAN,
PALJON ONNEA PIRKKO, PALJON ONNEA VAAN!

Tuo yllä oleva teksti on Pirkon kirjoittama Kuka lohduttaisi nelikymppistä naista, kirjasta Puukansan tarinoita. Kirja oli taidearpajaisten pääpalkinto, painos kun on loppu.

Pirkko ja Kourin Raija tarinoivat Pirkon elämästä ja saatiin kuulla Pirkon lukemana hulvaton tarina onnettoman naisparan viimeisistä hetkistä ja mitä sitten tapahtui.

Pirkon tuotanto on ollut uskomattoman laaja ja koko ajan syntyy lisää tekstiä. Haaran kylällä on esitetty viimeisten 15 vuoden aikana monta Pirkon käsikirjoittamaa näytelmää. Siksipä Haaran poijjaat onnittelivat Pirkkoa laulamalla otteen viime vuonna esitetystä  Saviaareista.

Vapaata sanaa käyttivät ystävät vuosien takaa, muutamat useampaan kertaan.

Hannele Laaksonen kävi ensin muistelemassa yhteisiä projekteja vuosien varrelta ja sitten laulamassa
Ilkka Vanne lauloi olikse viidellä kielellä, miten sardiini ui Pirkon sydämeen vai miten se meni
Runoryhmä Allit Turun seudulta kävivät onnittelemassa Pirkkoa
Korona-ajan terveydys, minkä Pirkko kyllä unohti mutta onnittelija muisti

Pirkon sanoittamaa musiikkia kuultiin niin intensiivisesti ja tunteella esitettynä, että Laura-laulaja herkistyi itse Edith, pikku varpunen –laulusta ja unohti sanat. Yleisökin nieleskeli. Paljasjalkainen Jenny meni paremmin. 😉

Orkesteri Laura Kilpiö, Antti Jaakola, Mika Kotiranta ja Oskari Kotiranta

Yleisöä oli noin sata. Pirkko kylläkin luuli, että on vain 50 ja ilmoitti, ettei sitten poissaolevien kannata joulukortteja häneltä odotella ja että kakkua jää nyt niiiin paljon yli. Tarjoilija-Pirjo kuitenkin oli ajan tasalla ja joutui jännittämään, riittääkö kakku kaikille. Pikkuinen palanen jäi.
Taidearpajaisia sitten jännitettiin. Iloisia ilmeitä nähtiin.

Yleisö sai istua hieman koleahkossa mutta sateettomassa syyssäässä.

Viimeiseksi orkesteri soitti iki-ihanan koskettavan Silmät silmiä-laulun, jonka sanat saivat taas kuuntelijoiden silmät kostumaan. Niin koskettavasti Pirkon sanat kertovat rakastumisen ihmeellisestä tunteesta.

Orkesteri: Mika Kotiranta, Antti Jaakola, Oskari Kotiranta, Laura Kilpiö Pirkon ympärillä

Lopuksi poseerattiin.

Ihana Laura! TODENSANOJA-ääniteos pyöri viimeistä kertaa. Hieno urakka on nyt takanapäin ja kohti uusia haasteita. Kiitos koko TODENSANOJA-tiimille!
Pirkko-kaimat, korona unohtui täysin!

Vielä kerran onnea Pirkko!

PS. Juhlan järjestivät Loimaan Jaakola -seura ja Loimaan kaupungin kultturipalvelut. Kiitokset kaikille!

Syyskuuta suolla, metsässä ja puistossa

Viikko on kulunut loimaalaisen kulttuurin merkeissä. Perjantaina marssimme Eksyssuolle taas kerran – 12. kerta suolla – kuuntelemaan Jaakolan Pirkon äärimmäisen koskettavaa kuunnelmaa Eksyssuon lapset.

Vuosi vuoden jälkeen runsas sata kuuntelijaa (tänä vuonna 106 viime vuonna 103) kokoontuu yli sadan vuoden takaista tragediaa elämään. Tarinalla on todellisuuspohja, vuonna 1897 suolle menehtyi kaksi lasta. Kun omat lapsenlapset ovat juuri eksyneiden lasten ikäisiä, kuunnelma iski täysillä vyön alle. Taas.

Suomen kuunnelmayhdistyksen puolesta Iina Wahlström lausui tervetulosanat. Istuimme laskevan auringon paisteessa metsäkummulla hiljaisina.
Alpo Jaakola rakensi itselleen Eksyssuon saarekkeeseen mökin, joka on nykyään Metsähallituksen hallinnassa. Koko rakennus on taideteos.
Yleisö palasi hiljaisena Eksyssuolta.

Suolta  kokoonnuttiin Loimaan taidetalolle, juotiin kahvit ja syötiin pullat. Sitten kuunneltiin Jaakolan Pirkon kertomusta kuunnelman synnystä. Radiodraama voitti aikoinaan Tšekkoslovakian kuunnelmafestivaaleilla Pro Bohemia -ykköspalkinnon.  Lehtori Marjatta Laurila  antoi kattavan katsauksen yli sadan vuoden takaiseen Loimaaseen. Paljon täällä on tapahtunut jo silloin.

Taidetalolla kaksi hurmaavaa leidiä sanaili hyvässä hengessä. Tapahtuman tasoa on kuulemma parasta nostaa, kun tänä vuonna molemmat esiintyjät liikkuvat keppien kanssa…

Seuraavana päivänä jatkettiin Jaakola-teeman kanssa. Loimaan Jaakola -seura ry vietti Jaakola-päivää. Patsaspuistoon kokoonnuttiin taas, tällä kertaa vesikuurojen saattelemana.

Yleisö tunnelmallisessa Alpon ateljeessa

Ohjelmassa oli perinteisten Alpon ja Pirkon sanoittamien laulujen lisäksi runonlausuntaa ja mielenkiintoinen keskustelu siitä, mitä Alpo on keskustelijoille merkinnyt. Päävieraana oli toimittaja Leila Lihtonen, Tuula-Liina Variksen kaksoissisar. Hänellä oli paljon kerrottavaa Alposta ja heidän kohtaamisistaan vuosikymmenien varrelta. Mielikuva Alposta täydentyi mukavasti.

Loimaan taideseura ry:n puheenjohtaja taiteilija Hanna Rautavuori kertoi, miten hän nuorena arasteli Alpoa yhteisissä taidetapahtumissa. Amanuenssi Emilia Heikkilän elämään Alpo on vaikuttanut todella suuresti. Alakoulussa hän oli sanomalehtiviikolla valinnut Alposta kertovan artikkelin vihkoonsa ja piirtänyt kuvan yhdestä Patsaspuiston suuresta veistoksesta, jossa hahmo on kontallaan. Vihko on vieläkin tallella. Opiskeluaikaan Emilia oli kesäisin töissä Patsaspuistossa ja teki taidehistorian gradunsa Alpo Jaakolan taiteesta. Kotiseutuneuvos Raija Kouri oli ollut Alpon kanssa Loimaan kunnan kulttuurilautakunnassa ja vähän pelännytkin Alpoa, mutta oli todennut, että kyseessähän on mukava mies, joka aina välillä kokouksen pitkittyessä nousi kävelemään pöydän ympäri.

Tilaisuus päättyi Laura Kilpiön ja Antti Jaakolan esittämään yllätyskappaleeseen: Lulu on must!

Tämän vuoden Jaakola -päivien esiintyjät. Vasemmalta takaa runoja esittänyt Kaija Joensuu, Loimaan taidesseuran pj taiteilija Hanna Rautavuori, laulaja-muusikko Laura Kilpiö, näyttelijä Antti Jaakola, amanuenssi Emilia Heikkilä ja edessä istumassa toimittaja Leila Lihtonen

Olen lukenut neljä kirjaa: Colm Tóibínin Äitejä ja poikia, Katri Lipsonin Jäätelökauppias, Katri Rauanjoen Lenin-setä ei asu enää täällä ja Minna Lindgrenin Ehtoolehdon pakolaiset. Tähän nelikköön mahtui kaksi kirjaa, joiden lukemista en meinannut raaskia jättää kesken. Niinpä istuin vastoin tapojani päivällä ulkona lukemassa.

Katso Luettua -sivulta, mitkä ne kaksi olivat.

Kesän loppumista – onko siitä jo melkein kaksi viikkoa – vietimme lapsenlasten kanssa. Hämärtyvässä illassa paistoimme jokirannassa makkaraa, vilkuttelimme ohi ajaville veneilijöille ja sytytimme punaiset lyhdyt riviin jokipenkkaan.

Kesä loppuu, syksy saapuu. Vielä on lämpöä, vihreyttä, veden välkettä ja auringon kiloa.

Kävimme kahtena päivänä muuten Mellilän järvellä uimassa, syyskuussa!

Tänään aamulla linnut visersivät postinhakureissulla. Pikkulinnut olivat kerääntyneet piihapuihin muuttomatkallaan. Mieli siirtyi tuhansia kilometrejä etelämmäs, sinne ne ovat menossa. Antaa syksyn tulla. Haluan kokea taas luonnon hiljaisen kuihtumisen, siirtymisen lepoon, nukahtamisen pehmeiden lumipeittojen alle. Sitä ennen vielä kunnon pesut – koko viikon sadekuurot ovat viskautuneet taivaalta – puhdistuminen, pelkistyminen. Hengityksen huuruaminen, takkia niskaan, kaulaan liinakieppi, lämpimät lapaset ja pipot käyttöön. Mikä hyvä olo syntyykään, kun vilun karkoitus onnistuu lisäämällä villaa päälle.

Vielä runkoruusu innostui kukkimaan elokuun myöhäisen lämpöaalloon innostamana.