Aihearkisto: Käynnit, vierailut

Sydänkesää

Tällä viikolla on liikuttu, kolme kertaa Turussa ja lisäksi Loimaalla.

Olin kahviotalkoolaisena Loimaalla Krekilän kesäteatterissa. Näytelmänä oli tänä vuonna Pokka pitää.

Hyacintin toilailua on tullut seurattua telkkarista ja tämän rouvan edesottamukset sen kun jatkuivat Krekilän  lavalla. Pääsin jopa kuvaan rouva Bucketin eikun Bukéén kanssa.

Rouva Bukéé ja mä. Hän otti minut vastaan niin ystävällisesti vaikken olekaan mitenkään jalosukuinen. Ei kylläkään tullut kutsua kynttiläillallisille, jossa tarjoillaan kurkkuvoileipiä.

Rouva Bukéén roolissa oli Hanna-Maria Suonpää. Rooli sopi hänelle kuin valettu. Eräs rouva sanoi väliajalla, että tämähän on parempi kuin Porin versio, jossa oli ammattinäyttelijöitä. Hienoa Krekilän näyttelijäkaarti!

Krekilän  kesäteatteri sijaitsee Niinijoen kylässä Krekilän myllyllä. Vesi kohisi padon reunasta niin kiihkeästi, että pudotus suljettiin näytännön ajaksi.
Väliajalla tarjottiin kahvia ja leivonnaisia sisällä myllyssä. Kauempaa tulleet ihastelivat miljöötä. Myös edullista lipun hintaa kiiteltiin, etenkin kun kahvitus kuului hintaan.

Väliaikatarjoilun ympäristö on todella ainutlaatuinen. Linnut  liversivät kuorossa rannan puissa.

Loimaan kotiseutuyhdistys Loimaa-Seura ry ylläpitää Krekilän myllyä, joka on aivan käyttökunnossa.

Pääsin vierailemaan todella erityislaatuiseen paikkaan, Lapilan saarelle, joka sijaitsee Naantalissa Luonnonmaan eteläpuolella Airiston pohjoispäädyssä, Ruissalon länsipuolella. Saarella on 1763 rakennettu rokokootyylinen kartano, joka on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Historia ulottuu 1500 -luvulle.

Saarella on paljon ainutlaatuisia peltomaisemia.

Kävelymme ulottui saaren läpi kulkevan tien päästä päähän. Heinät keinuivat vilpoisassa kesätuulessa. Poikkesimme tieltä katsomaan vanhaa tammea, jonka sanotaan olleen Suomen kolmanneksi suurin tammi. Muutama vuosi sitten se romahti. Pystyyn jäi kuutisen metriä korkeat torsot, maassa lepäsi valtavan suuri runko. Hiiltyneet kohdat kirjavoivat puuvanhusta. Salamako puuhun oli iskenyt?

Rakas ystävättäreni tyttärensä kanssa antavat perspektiiviä tammen koolle.

Pellon reunaa reunusti pitkä angervokasvusto. Surina kuului kauas, tuoksu houkutti meitä ja hyönteisiä. Kultakuoriaiset ja nelivyöjäärät imivät täydessä sovussa makeaa mettä.

Sulassa sovussa.
Kultakuoriainen on komea ilmestys.
Nelivyöjäärä, hauska nimi tuo jäärä. Rakastaa mesiangervoa.
Perinteinen saaristomaisema Lapilan torpan ikkunasta

Uimaan ei menty. Viileys ja pohjoisnavalta puhaltava tuuli saivat vetämään takkia niskaan. Oliko se jo tässä, tämä kesä, kesään kuuluva lämpö, tihkuva hiki, lämpimän tuulen tuiverrus käsivarsilla? No, puolivälissä ollaan, heinäkuuta vielä kaksi viikkoa ja koko elokuu. Naisten viikko alkaa ylihuomenna: sateet, parantumattomat haavat, mätäkuu. Viikon päästä Jaakko heittää kylmän kiven veteen. Saadaanpa nähdä ja kokea sanontojen totuus tämän kesän osalta.

Aurakatu 2, Turku, kohtaamispaikka

Maanantaina oli jännittävä tapaaminen Turussa. Viime kesän huipputeatterikokemus, Grus Grus -teatterin Huviretki tienpientareelle jatkui. Esitys valittiin viime vuonna vuoden parhaaksi teatteriesitykseksi. Eikä turhaan!

Meitä kokoontui viime kesän teatterivieraista 25 henkeä kohtaamaan toisensa ja stalkerin. Stalker johdatti meidät Aurajoen rantaan, jossa kerroimme mitä haluamme tulevaisuudessa kuohuviinitarjoilun jälkeen. Ensi vuonna samaan aikaan jatkuu  – ja  vaikka kymmenen vuotta. Jotain todella hienoa on tapahtumassa. Teatteri uudistuu, yhteisöllisyys tunkeutuu esitykseen. Olen aivan innoissani tästä!

Toriparkkityömaa

Tätä lähemmäs en uskaltanut mennä katsomaan tätä suuruudenhullua kaivuutyömaata. Toivottavasti torin reunan talot pysyvät pystyssä loppuun asti ja samoin lähistön kaupat.

Ruusu kukkii

Viime päivityksen kukkaloisto on sitten mennyttä. Viikatetraktori kävi ja jäljellä on ruskeaa sänkeä ja heinää. En ymmärrä tätä ajankohtaa. Miksei myöhemmin kesästä, jos kerran on pakko parturoida tienvarret? Tällaiset pienetkin?

PS. Kuka tunnistaa otsakekuvan, mistä se on? Monet ihmiset ovat sen nähneet, mutta missä? 😉

Rovaniemi kesäkuussa

Laskin kuvasta kirkontornin ja seitsemän nostokurkea. Kurjet nostavat, taakkoja siirtävät. Kehitys kehittyy. Miten mieleni mielellään hakeutuu ja viipyy kuitenkin menneeseen. Ehkä siksi, että mennyt maailmani on ajallisesti pitempi kuin tuleva maailmani.

Miten tähän on tultu. Mitä vaivoja nähty, tuskia tunnettu, hiki otsalla, selkää pitkin noruen. Väsymys lyö nuijana. Nälkä kurisee vatsassa, vyötä kiristettävä, etteivät housut putoa tai hame valahda kuraista maata viistämään. Lapsen itku. Väsymys ja nälkä. Kylmyys.

Kuitenkin ilon pilkahduksia. Lapsen puhdas vilpitön hymy. Lämpimän leivän tuoksu, sylki karahtaa suuhun, voi sulaa ja valuu käsiin, jotka nuollaan leivän syönnin jälkeen. Hyvä olo valahtaa kuin vesi vesikuupasta niskaan saunan hämärässä.

Mikä vuosisatoja kertyneen tarkoituksenmukaisuuden toteutus. Ei yhtään mitään liikaa eikä liian vähän. Edelleen käyttökelpoista, rispaantumatonta, ehyttä. Kuitenkin käytössä hienokseltaan kulunutta. Aika näkyy, vuodet hioneet merkkinsä, tekijä jäänyt unohduksiin. Mutta pelkistyksen mestariteos.

Lohiverkon alapaula, tarkoituksenmukaisuuden ja käsityön taideteos. Kalastusvälineet tehtiin 1800 -luvun lopulle asti itse. Verkot kudottiin hienosta hamppu- tai pellavalangasta kävyllä, joka oli katajasta vuoltu.  Verkon alapaulassa painoina toimivat kivipussit tai tuohiset kivekset, joita näkyy kuvassa. 1870 -luvun jälkeen siirryttiin tehdastekoiseen pellavalankaan ja tehdastekoisia verkkoja tuli kauppoihin vuosisatojen vaihteessa.
Lohen kalastus on ollut elintärkeä koko Kemijokivarressa. Toinen melkein yhtä tärkeä kala on ollut hauki, ruokana ja taloudellisesti. Sitä saatiin ja saadaan edelleen joka ainoasta Suomen vedestä, se on iso ja helppo pyydystää. Haukea kuivattiin ja käytettiin omana ravintoja, myös veronmaksuvälineenä ja kauppatavarana.

Kulle ja koira eli saarua lukee tämän vieressä kyltissä. Mitä ihmettä. Tarvitsen googlea. Ei löydy kuin saaruan nimisiä matkailuyhdistyksiä. Kalastukseen tämä liittyy.

Joelle on menty pitkällä veneellä. Ihastelen taas veneen kaaren muotoja. Ne hivelevät silmääni. Kaari on ikuinen, kautta maapallon käytetty samanlainen sukkula.

Tässä lepäilen. Työt tehty, myrskyt kestetty, tyynellä halkaistu vettä äänettömästi. Pohjallani kalat sätkineet, ilma täynnä kiihkeitä huutoja, suomut lennelleet, verkot takertuneet hankaimiin. Nyt lepään ja tarjoan silmänruokaa tuolle tuijottajalle.

Piikkien estetiikkaa. Hyvin tehokasta mutta julmalta tuntuu tämän päivän näkökulmasta. Tuossa seinällä ne näyttävät hyviltä, atraimet.

Atrainkalastus kiellettiin viime vuosisadan alkupuolella. Lohia oli niin helppo keihästää näillä tappovälineillä. Mutta nykyaikana atrainkalastusta käytetään, joskin kielletty aika on 15.4.-31.5.

Rukkeja olen nähnyt, mutten koskaan tällaista. Jäin pohtimaan, mikä etu tuosta koosta on…

Rukkikokoelma.

No missäs olen käynyt. Rovaniemen kotiseutumuseossa Pöykkölässä.

Pöykkölän kotiseutumuseossa on 1840 -luvulla rakennettu päärakennus, puovi, kaksi aittaa ja muualta siirrettyinä 14 rakennusta. Ne kuvaavat täkäläiseen talonpoikaistaloon kuuluvia rakennuksia. Kuvassa puovirakennus, joka kuvaa talon vaurautta, joka saatiin karja- ja porotaloudella sekä kalastuksella. Pöykkölän puovi on ainoa lajissaas Peräpohjolan alueella. Puoveja ovat ruoka- ja miesten puovi, lisäksi talli ja paikallishistorian osasto, metsästys-, kalastus-, maatalous- ja käsityöosasto.

Huoneet ovat hulppeita. Hyvin siistiä, puhdasta. Täällä pohjolassa puhutaan muuten pirtistä eikä tuvasta. Mietiskelin, missä menee tuvan ja pirtin raja?
Salin tuolin kauneus saa huoahtamaan. Mikä entismaailman huonekalupuuseppä!

Salin kalustoon kuuluva valkoinen tuoli valkoisen puusohvan vieressä.

Muistelen mitä tiedän Rovaniemestä. Olen nähnyt kuvia, joissa pystyssä töröttävät savupiiput nousevat palaneiden talojen jäänteiden joukosta. Saksalaiset polttivat Rovaniemen. Sitten Alvar Aalto loi ”poronsarviasemakaavan” ja kaikki rakennettiin uudelleen. Mikä työ ja vaiva! Ei voi kuin kunnioittaa sodan jälkeistä uudisrakennusta.

Rovaniemi ennen sotia. Voi kun nämä rakennukset olisivat säilyneet! Tai sitten olisi käynyt kuten niin monessa kaupungissa 1960 -luvulta alkaen, että keskustan kivitalojen alta on hävitetty puutalot pois.

Kävin myös Arcticumissa taas. Arktinen – Arctos, karhu, Karhun tähtikuvion mukaan. Ympärillä ilahduttavan paljon lapsia äitiensä kanssa. Tekemistä ja tutkimista riitti.

Pisimpään pysähdyin ilmastonmuutosta esittävien tutkimustulosten äärelle. Kesälämpötilan nousu Novaja Zemljan sekä Koillis-Kanadan ja Luoteis-Grölannin välisen salmen tienoilla hätkähdytti todella. Samalla Pohjosnapaa peittävä jääpeite pienenee koko ajan. Niskassa alkoi kihelmöidä. Kuulin näistä asioista ensi kerran 1970 -luvulla luennoilla. Asiat ovat olleet tiedossa.

Mykistyin saksalaisten turistien joukossa saamepukuja esittelevän vitriinin luona. Miten kauniita!

Kemijoki rakkaani
Puna-ailakki, Lapin kukka, jonka opin tuntemaan vasta etelässä, värjää tienvarret

Keväisellä kyläretkellä Loimaalla

Kirjoituskammio vaihtui perjantaina linja-auton kyydiksi. Jokivarsikumppanit järjestivät tutustumisreissun muutamiin loimaalaisiin  kyliin ja kylissä toimiviin yrityksiin. Aika oli rajallinen ja paljon  jäi näkemättä, mutta tämäkin antoi hyvän kuvan yritteliäästä ja kekseliäästä loimaalaisuudesta.

Ensin vierailimme Haara-Onkijoen kylässä ja kylätalo Pääskynpesässä. Tämä kylä on sijoittunut Hirvijoen pohjoispuolella Loimijokeen laskevien pikkujokien haaraan – nimensä mukaisesti. Kylä on kuuluisa kulttuurityöstään. Kyläläiset ovat esittäneet itse rakentamassaan kylätalossa monta Pirkko Jaakolan kirjoittamaa näytelmää. Tällä hetkellä valmistellaan marraskuussa ensi-illan saavaa Loimijoen saagaa. Saimme myös kahvit, makoisat voileivät ja pullaa.

Haaran-Onkijoen kylä on saanut monia tunnustuksia kulttuurityöstään.
Haaran rouvat esittivät Pirkko Jaakolan Loimaan kakko -runon. Ja saihan kakkoa ostaa mukaan tuliaisiksikin.

Metsämaan  kylä ja kyläläiset ovat tunnettuja omapäisyydestään. Rakensivat kirkonkin ilman lupaa 1777. Lupa heltisi tosin seuraavana vuonna. Metsämaa oli itsenäinen kunta, mutta liittyi sittemmin Loimaaseen.

Kylällä ovat edelleen toiminnassa koulu, päiväkoti, pankki, kauppa, hyvin aktiivinen VPK. Rakensivat tälläkin kylällä talkoilla hulppean liikuntatilan, Kalliohovin, jossa meitä kestittiin edelleen. Kalliohovissa saimme maistaa piapoa superterveellisessä seoksessa: jugurttia, marjoja, pellavansiemenrouhetta, rypsiöljyä, kalanmaksaöljyä (sitruunanmakuista, niin ei röyhtäytä), piapoa (eli talkkunajauhoa, ellet tiennyt – Siimeksen on makutestien mukaan paras), tyrnimarjoja, hunajaa.

Metsämaan Kalliohovi sijaitsee koulun pihapiirissä. Siellä järjestetään koulun ruokailu ja liikuntatunnit. Kyläläisille on kuntosali, tansseja, bingoa ja vaikka mitä! Vierestä pääsee luontopolulle.

Metsämaalla viljellään mm. pellavaa, josta valmisteltuja Sinipellava Oy:n tuotteita oli myynnissä.

Pellavaöljyä, pellavan siemeniä ja rypsiöljyä piti ostaa kotiin viemisiksi

Sitten bingottiin ja kahvipaketti kainalossa lähdin bussille. Bingoamisen lomassa saimme vielä lättyjä.

Sitten lähdimme hitaasti ajaen kohti Metsämaan Majanojaa. Meille kerrottiin tienvarsien asutuksesta ja asujista. Kunpa vaan muistaisi kaiken! Sen muistan, että Hangasojan tiellä on valtavan iso mansikkatila, jossa näimme myös lampaita, pikkuisia kilejä äiteineen. Olenkin käynyt siellä poimimassa itselleni mansikoita, kun omasta maasta ei tullut tarpeeksi.

Polar Strutsi Oy on strutseja kasvattava tila Majanojalla. Tilalla on kasvatettu yli 20 vuotta näitä eksoottisia eläimiä. Parhaimmillaan lintuja on ollut 50, mutta maailman meno lintuinfluenssan muodossa on haitannut toimintaa. Strutsista käytetään hyväksi kaikki, olin yllättynyt.

Strutsin koosta sai hyvän käsityksen seinällä olevien nahkojen perusteella. Tumma on koiraan ja vaalea naaraan. Sulkien kiinnityskohdat näkyvät nysterminä, mikä antaa elävyyttä nahalle. Ruumiin eri kohtien nahoista tehdään erilaisia tuotteita, mm. kenkiä, lompakoita, käsilaukkuja ym. Todella erikoisia ja kauniita. Työ on käsityötä.
Strutsin munat ovat todella suuria. Yhdestä munasta saa 20 kananmunaa vastaavan munakkaan. Höyheniä käytetään paljon teattereissa, karnevaaleissa, elokuvissa jne. Seinällä taulukko strutsin kehityksestä munan sisällä. Kestää 42 vrk.
Strutsi Cafe & Shop. Pääsiäisenä järjestetään munien maalausta lapsille ja lapsenmielisille.

Ja saimme kahvia ja pullaa! Pullassa oli tietenkin käytetty strutsin munaa.

Kojonkulman suurin yritys on Hunajayhtymä, joka toimitusjohtaja antoi meille perusteellisen tietoiskun kaikesta hunajaan liittyvästä.

Tiesitkö minkä nimisiä ovat erilaiset mehiläiset? Niiden välinen työnjako on eriytynyt äärimmilleen.

Kaupasta ostimme tietenkin hunajaa ja muita hunajatuotteita. Odotan mielenkiinnolla miten hunajasaippua avaa ihohuokoseni ja alan hengittää myös ihon kautta. Minkähän makuista on mustikkahunaja teen kanssa? Jugurtin kanssa? Hunajahuulirasva?

Tässä vaiheessa aikataulu alkoi pettää ja huristelimme Alastaron kautta Niinijokea kohti. Yllättävää oli, että pellot vihersivät aivan selvästi. Kesä tulee!

Pellot vihertävät

Mellilässä Ulla kertoi lapsuuden kylästään. Rouva Pyryn uusi kaupparakennus on aivan Koskentien varressa. Aikaisemmin kauppa sijaitsi Loimaan keskustassa, mutta nyt siis Mellilässä. Sisällä oli monenlaisia aartteita. Yläkerrassa oli lankoja eikä sinne olisi kannattanut kiivetä, mukaan kun tarttui kaksi pussillista lankoja.

Tässäpä taitaville ryijymalli

Rouva Pyryllä on myös nettikauppa.

Rouva Pyryn halli Melliläntien varressa

Viimeinen vierailukohde oli Mellilänjärvi, joka on syntynyt harjumuodostelmaan, kun sieltä oli kaivettu tarpeeksi paljon soraa pois. Olen käynyt siellä joskus 10 vuotta sitten suunnistamassa ja sen jälkeen paikka on kehittynyt. On tullut laitureita, hyppytorni, sauna enkä ole tiennyt, että kauempana järven rannalla on  sauna ja mökki, joita voi vuokrata omiin tilaisuuksiinsa. Sauna oli lämpimänä ja näimme reippaan uimarinkin, joka varovasti pulahti jäiseen veteen. Järvi kun oli vielä muutoin aivan jään peitossa.

Mellilänjärvi

Mellilän kyläyhdistys kertoi toiminnastaan ja tarjosi muhkeat sämpylät ja pääsiäisleivokset. Ensin ajattelin etten jaksa kumpaakin syödä, mutta kylläpä jaksoin. Oli ne niin hyviä!

Vatsat täynnä ja kassit täynnä oli hyvä kavuta alas bussista. Oli kiva päivä, näki vähän muutakin  kuin kotinurkkia. Tyytyväisinä lähdimme kotia kohti.

Kiitokset Ulla Kaskiluoto, Karoliina Kirvelä ja Taina Simola järjestelyistä ja opastuksesta, kylien aktivistit hyvästä vastaanotosta ja vieraanvaraisuudesta, matkalaiset – koko  linja-autollinen – seurasta ja kuski turvallisesta kyydistä!

Meitä oli näin paljon.

Niin, vielä helmenä lopuksi. Bongasin linja-auton ikkunasta leskenlehtiä ja Mellilän Koskentien poskessa oli näkevinäni sinivuokkotuppaan! Tänään aamulla hain lehtiä postilaatikosta ja mikä ilo: meidänkin tien ojanreunalla uniset leskenlehdet availivat nuppujaan! Pihalla tuijan edustalla oli sininen krookus avanut terälehtensä! Voi tätä iloa!

SIninen krookus, ainoa joka on jäljellä toistakymmentä vuotta sitten istuttamistani sipuleista. Vieressä työntävät narsissit lehtiään.Monenkohan viikon kuluttua näen niiden kukat?

 

Kulttuurielämyksiä Helsingissä

Torstaiaamuna odottelin bussia Hämeentien varressa. Olin noussut auringon kanssa yhtäaikaa ja nyt aurinko oli jo kivunnut selvästi metsärajan yläpuolelle. Kevätpäivän tasaus oli ohitettu tiistaina. Olin odotusta täynnä. Mitä päivä tuo tullessaan, kun matkaamme kaikille suomalaisille tuttuun kulttuuriympäristöön.

Tässä jatkossa on paljon kuvia, mutta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensiksi menimme Helsingissä kahville kauppatorille. Pistäydyimme myös kauppahallissa, missä ostin käsintehtyä suklaata ja lakritsia. Liike on  Kultasuklaa, joka valmistaa suklaata Iittalassa. Onko Iittala päivän nimi? Olipa hyvää!

Kultasuklaan iloinen myyjä palveli meitä.
Nam nam!

Ensimmäinen varsinainen vierailukohde oli uusi  Helsingin keskustakirjasto Oodi rautatieaseman, Sanomatalon ja Musiikkitalon vieressä.

Oodin ikkunoihin heijastuu tärkeitä instituutioita: Kansallismuseo, Musiikkitalo, Eduskunta

Oodista olimme kuulleet paljon ja olihan siellä nähtävää. Uusia ratkaisuja arkkitehtonisesti ja käytännössä. Ihmisiä oli jo aikaisin aamupäivällä paljon. Ja kaikenikäisiä. Tosin  me taisimme olla sitä vanhinta ikäluokkaa. Nuoriso ja lapset olivat ottaneet Oodin haltuunsa. Sitä edesauttavat monet Oodin rakenteelliset ratkaisut.

Ensimmäisessä  kerroksessa voi palauttaa tai lainata kirjansa, käydä elokuvissa ja ravintolassa.

Oodissa on paljon vinoja rakenteita. Vähän joutui varomaan ettei kalauttanut kalloaan.

Toisessa kerroksessa on työtiloja moneen tarpeeseen. Siellä voi jopa ommella tai laminoida.

Ilahduttavan paljon Oodissa on tiloja, joissa voi viettää aikaa, odottaa junaa tai bussia tai tehdä työtä. Oli suljettuja – tosin lasiseinäisiä – työpisteitä, saleja ja avoimia tiloja.
Jänniä ylämäkiä

Kolmannessa kerroksessa ovat perinteiset kirjastotilat. Hyllyt ovat matalat ja näkymä on avoin.  Perheille ja lapsille ovat omat tilansa Satuhuonetta myöten.

Perinteiset kirjastotilat ovat kolmannessa kerroksessa.
Aitopaikalla.

Musiikkitalossa kävimme syömässä. Meitä palveli hyvin palvelualtis tarjoilija, jonka sukunimi Poropudas kirvoitti keskustelun – ja Lapistahan hän oli kotoisin! Poropudas muuten kertoi aukion lopullisesta muodosta ja siitä, että Oodin katolla on syviä ”kuoppia”, joista kymmenkunta miestä lapioi talvella lunta pois. Ihmetyttää arkkitehtien suunnittelut!

Musiikkitalossa soitetaan Britteniä ja Sostakovitsia
Aikamoinen sekamelska tämä ydinkeskusta on. Vasemmalla Sanomatalo, sitten Pääposti ja Kiasma. Amos Rex pilkoittaa oikealla.

Kipaisimme myös pienemmällä porukalla nopeasti vieressä olevassa Kiasmassa ihmettelemässä Iiu Susirajan surrealismia lähenevää valokuvataidetta.

Iiu Susirajan teoksia.
Iiu Susiraja: Työn sankarit
Näistä Kiasman kaarista tuli mieleen Tallinnan kumu. Ja olihan näitä Oodissakin.
Tätä Alma Heikkilän teosta ihaili myös koko luokallinen lukiolaisia. Heikkilän teosten aiheina ovat mikroskooppisen pienet eliöt, bakteerit, sienet sekä biosfääri yleensäkin.

Lyhyeksi jääneen Kiasman vierailun – kävimme siellä ruokatauon puitteissa – jälkeen huristimme Design-museoon. Nähtävillä oli vain ensimmäisen kerroksen työt, kun toisessa kerroksessa oli putkiremontti ja rakennettiin myös uutta näyttelyä.  Mehän olemme niin ylpeitä suomalaisesta designistä. Etenkin Marimekko ja Iittalan lasitaide olivat hyvin edustettuina näyttelyssä.

Bongasin sieltä tuolin, joita oli Kemijärvellä koulujen juhlasaleissa. Eipä silloin tullut mieleen, että ne ovat suomalaista huippumuotoilua, joita keräilijät etsivät. Tuoli on Artekin Domus, jonka Ilmari Tapiovaara loi 1949 Domus Academican opiskelija-asuntolan tuoliksi. Nyt ne maksavat 650 euroa!

Toinen tuttu tuote on Ristomatti Ratian vuonna 1971suunnittelema Palaset, joita meillä on kotona.

Palaset -hyllyjä

Kellarikerroksen Galleriassa oli Vuoden 2019 Graafikoksi valitun Lotta Niemisen näyttely vielä nähtävillä. Itse tilakin oli hieno, valkoiseksi maalatut holvikaaret loivat hienon taustan grafiikalle.

Kahviossakin oli kauneutta.

Kuihtunutkin voi olla kaunis

Viimeisenä tutustumiskohteena oli Espoon Modernin taiteen museo EMMA, joka valittiin viime vuonna vuoden museoksi. Eikä syyttä.

WeeGee -museo on tehty Weilin&Göösin entiseen painotaloon. Näkyviin on jätetty betoniarkkitehtuuri eikä seiniä ole rakennettu kuin väliaikaisesti kunkin näyttelykokonaisuuden tarpeiden mukaan. Avarat tilat olivat  kiehtovia.

Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja tässä puolet kuuntelemassa erinomaistq esittelyä EMMAssa
Jännä peilityö, jossa voi nähdä itsensä loppumattomissa jonoissa eri suunnissa
Osa Alicja Kwaden näyttelykokonaisuudesta Trans-For-Men. Teokset kuvaavat liikettä ja muodonmuutosta.

EMMAssa oli hyvin mielenkiitoinen taiteilijapariskunta Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan henkilökohtaisiin työskentelyarkoistoihin perustuva kokoelma, katseluvarasto.  Siellä oli paljon mielenkiintoista nähtävää.

Wirkkalan vuoden kauneimmaksi esineeksi valittu työ

WeeGee talossa on neljä museota, EMMAn lisäksi Lelumuseo, Kellomuseo ja Espoon kaupunginmuseo. Muissa emme ehtineet käydä.

Koko päivän saldo oli hyvin monipuolinen ja kattava, mutta täytyy todeta, että EMMA yllätti positiivisesti. Oodikin oli hieno.

Matka oli hyvin järjestetty, kiitos Loimaan työväenopiston Matkailupiirin, jonka mukaan pääsin ja erityiskiitos Ullalle, joka oli suunnitellut vierailut ja järjestänyt kaiken aivan erinomaisesti. Kiitokset myös neljällekymmenelle kanssamatkustajalle. Loimaalla on kulttuurinnälkäistä väkeä!

 

 

Syksy ja talvi nokittelevat

Viikko on ollut kiireinen. Itsenäisyyspäivän osuminen torstaille toi pitkän viikonlopun ja pitkähkön loman työssäkäyville ja useimmille koululaisillekin. Joulun läheisyys näkyy lisääntyneissä jouluvaloissa ulkona ja talojen ikkunoilla. Glögit kuumenevat, piparkakut tuoksuvat, tortut rapisevat ja kuorruttavat rinnukset ja luumuhillolla huulipielet.

Niinpä kävin maanantaina Loimaa-Seuran joulutilaisuudessa, jossa juhlistettiin vuosittain ilmestyvän Saviseudun joulu 2018 -lehden pyöreitä vuosikymmeniä. Lehti on käsittämättömän hieno kattaus Loimaan historiasta. Vuosittain ilmestyy kymmeniä kirjoituksia mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Suurkiitos kuuluu koko työryhmälle ja etenkin Raija Kourille, joka on toimittanut lehteä vuosikymmenet.

Tiistaina oli vuorossa Loimaan Teatterin Kylmä murha -näytelmän esitys, jonka kahvitarjoiluun osallistuin. Iso joukko uskollisia teatterin ystäviä kävi kauhistumassa jännitysnäytelmää. Itse olin nähnyt näytelmä jo aikaisemmin. Edelleen ihmettelen harrastajanäyttelijöiden sujuvaa ja kuuluvaa äänenkäyttöä. Ja miten he muistavat pitkät vuorosanansa… Lavasteet olivat hienot. Kaiken kaikkiaan erinomaista työtä taas kerran.

Kannaltani mielenkiintoista oli tavata oppilaani 11 vuoden takaa ja vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia maailman menosta. Itsellä ei 11 vuodessa ole niin kovin kummallisia muutoksia tapahtunut (mitä nyt vanhenemisprosessi etenee), mutta kun nuori ihminen kasvaa murrosikäisestä nuoreksi aikuiseksi, muutos on paljon suurempi.

Keskiviikkona oli merkityksellinen päivä, kun kuopukseni syntyi 32 vuotta sitten. Pitkin päivää mieli palasi siihen päivään, miten se sujui ja huipentui. Yksi elämän tärkeimpiä päiviä.

Loimaan Teatterin pukuvuokraajien glögit jäivät väliin, kun  kotitalon siivoamiseen meni pidempään kuin olin olettanut – viittaus siihen vanhenemisprosessiin. Joogaan ehdin kuitenkin ja siellä venyteltiin illalla kaikki nivelet jouluvalojen loisteessa joululomakuntoon. Kiitokset joogaohjaajalle, kun valitsee meille hyvät liikkeet!

Sitten tuli vieraita. Ei olla nähty puoleen vuoteen ja olipa kivat päivät heidän kanssaan! Mieleen palautuivat aikaisemmat tapaamisemme, yhteiset juhlapyhät, lapsien syntymät ja kasvamiset nuoriksi aikuisiksi. Ne iloiset asiat ja niin surulliset mutta vääjäämättömät elämän käänteet. Mutta sitä elämä on. Välimatkat, kasvaminen, elämän kaikki mahdollisuudet ja tapahtumat.  Korttia pelattiin, ja olipa muna viisaampi kanaa, nuorin paras ja ikäjärjestyksessä muut sijat. Sain kiusassa (seiskassa, kahdeksikossa, nimiä monta) yhdellä kierroksella 100 pistettä, taitaa olla ennätys… 😉

Linnan juhlia seurattiin myös, se on must. Kättelyurakka tuntuu aina niin rasittavalta presidenttiparin kannalta. Viime vuonna Jenny oli viimeisillään, joten nyt oli varmaan helpompaa. Jenny oli muuten niin kaunis, äityskö hänet sai niin hehkuvan näköiseksi.
Tuntematonta ei katsottu päivällä.

Kyselin vävyltä vinkkejä tämän blogin suhteen. Horjun koko ajan laidasta toiseen. Kannattaako näitä kirjoitella, mitä hyötyä, lukeeko kukaan, mitä järkeä… Hän sanoi, että onhan tämä sisältö merkityksellisempää kuin tavanomaiset höpötykset mitä sosiaalisessa mediassa julkaistaan. Henkilökohtaisempaa. – No ehkä jatkan sitten.

Tänään olin Jaakola Seuran hallituksen kanssa kokoustamassa. Suunnittelimme Loppiaskonsertin ohjelman. Tervetuloa 6.1.2019 klo 15 Taidetalolle. Ensi vuosi on muuten juhlavuosi, Alpo Jaakolan syntymästä tulee 100 vuotta. Maalis-huhtikuussa tapahtuvan syntymäpäivän kieppeillä tapahtuu monta tilaisuutta Alposta.

Sitten aloin tehdä tätä päivitystä. Ensin ihmettelyä, kun WordPressiin on tullut uusia päivityksiä. Ei ne taitaneet onnistua, kun tämä päivittäminen tapahtuu vanhalla metodilla. Jaa, tuossahan on linkki Switch to Block Editor. En taida vaihtaa vielä, jotta saan tämän maailmalle.

Luin muuten loppuun Päivi Alasalmen Joenjoen laulun. Katso Luettua -sivulta mitä mieltä olin.

Huomenna  menemme teatterin porukan kanssa Kaarinan teatteriin katsomaan näytelmää Ylpeys ja ennakkoluulo. Palannen siihen myöhemmin. Mielenkiintoista nähdä toisen harrastajateatterin esitys.

Ulkona taivas pilvessä koko ajan. Lunta alkoi viskoa ensin pakkasen kiteyttämänä ja tänään nollan kieppeillä räntää. Taas kerran olen mielissäni vuodenaikojen vaihtelusta. On niin mukavaa käpertyä sisälle villasukkiin ja -viittaan kun nurkissa ja hormissa tuuli vonkuu ja ikkuna kuorruttuu rännällä. Saa olla vaan täällä pesässä. Ja tehdä näitä kirjallisia juttuja. Kesällä pitää kohkata ulkona puutarhassa ja pihalla. No, on sekin sitten taas kivaa kun aurinko alkaa lähetellä kirkkauttaan ja multasormia alkaa kutittaa. Ei siihen ole kovin montaa viikkoa.

Mysteerejä ja kaikuja satojen vuosien taakse

Viikon aikana on koettu pari mielenkiintoista juttua, joille yhteistä on se, että mielikuvitus alkoi laukata.

Keskiviikkona olin avoimen yliopiston luennolla Suomalaisuuden alkuperä – mitä geenit kertovat, joka välitettiin netin kautta Jyväskylästä 22 opistolle, Loimaalla työväenopistolle. Luennoitsija oli professori Päivi Onkamo Turun yliopistosta. Hän on myös Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen dosentti.  Onkamon oppiaine on evolutionäärinen genomiikka. Hän johtaa Suomessa Max Planck -instituutin kansainvälistä muinais-dna-tutkimushanketta.

Luennolla seurasi huima uppoutuminen ihmissuvun menneisyyteen, josta on alettu saada aivan uutta tietoa ratkaisevasti kehittyneen dna-tekniikan avulla. Ihmisen geneettistä  historiaa tutkittiin 1900-luvun alussa kallomittauksilla, 1950-luvulla veriryhmämäärityksillä, 1990-luvulla selviteltiin äiti- ja isälinjoja ja vasta 2008 jälkeen koko genomin vaihtelun perusteella.

Niin mikäkö on genomi. Geenit sijaitsevat genomissa, 22 autosomaliparia sekä sukupuolikromosomit X- (äiti) ja Y- (isä).
Dna on emäspareista muodostunut kaksoiskierre, jossa emäsparien tietty järjestys ja pätkä aiheuttaa aina jonkin ominaisuuden eli geenin. ”Tikapuiden puolapuina” ovat adeniini-tymiini ja quaniini-sytosiini (valkuaisaineita).

Vanhoista jäänteistä dna:n eristäminen on kylläkin hyvin hankalaa, jolloin näytteiden määrä jää melko vähäiseksi. Parhaiten näyte saadaan kuuloluiden ympäriltä olevasta hyvin kovasta luuaineksesta tai hampaista kiilteen sisältä.

Sain paljon uutta tietoa. Opiskelin aikoinaan perinnöllisyystiedettä, mutta koko tiede on muuttunut täysin toisenlaiseksi, kun tutkimusmenetelmät ovat muuttuneet tietokoneiden ja dna-tekniikan kehittymisen myötä. Me risteytimme banaanikärpäsiä ja tutkimme kärpästen silmien värien periytymistä. Nykyään perinnöllisyystieteilijät tekevät töitä kemiallisten analyysien ja tietokoneiden avulla.

Uusi tieto minulle oli, että pronssikaudella idästä laajoilta aroilta tuli hevosilla liikkuvia miesheimoja, jotka olivat valkoihoisia ja tehokkaita maanviljelijöitä. Heimojen nimi oli Yamnaya (lausutaan j:llä). Aikaisemmat asukkaat olivat tuhansia vuosia metsästäjä-keräilijöitä.

Samoihin aikoihin ilmestyivät ensimmäiset ruttotapaukset (näytteistä pystytään eristämään myös bakteereja). Onkin otaksuttu, että Yamnayat toivat ruton mukanaan ja rutto oli kohtalokas eurooppalaisille. Siksi eurooppalaiset ovat 80-prosenttisesti Yahnajien jälkeläisiä genomiltaan. Esimerkiksi Britannian väestöstä vaihtui 90 %. Baltiaan arojen väestön perimä saapui 4900 vuotta sitten.

Rautakaudella tapahtui sysäys idästä. Samoihin aikoihin alkoi kehittyä itämerensuomalainen kieli.

Merkittävää on ollut sopeutuminen pohjoisiin olosuhteisiin, kylmyyteen ja valon vähäisyyteen. Vaalean ihon geenissä tapahtui mutaatio 7700 vuotta sitten, samoin jo kivikaudella suomalaisiin kehittyi geenimuoto, joka lisäsi fyysistä suorityskykyä ja kylmään sopeutumista. Myös elimistön rasvan käsittelykyky, kardiovaskulaariset ominaisuudet sekä kehitys- ja psykologiset ominaisuudet ovat lisänneet kylmään sopeutumista.

Onkamon tutkimus, Sugrige -projekti tutkii suomalais-ugrilaisten  muinaisia genomeja. Tavoitteena on sekvensoida muinaisia genomeja suomalais-ugrilaisten kielten puhuja-alueilta. Liittyvätkö genomin rakenteen muutokset kieliin, arkeologisiin kulttuureihin vai läheinnä maantieteeseen?

Mistä nykyiset ja muinaiset ugri-genomit on keitetty kokoon:
kuinka paljon on
– jääkautista Pohjois-Euraasiaa
– muinais-eurooppalaista metsästäjä-keräilijää
– Euroopan ensimmäisten maanviljelijöiden perimää
– arolta saapuneiden indoeurooppalaisen perimää?

Onkamon työryhmä julkaisee marraskuussa tuloksia laajemmin.

Helsingin sanomien kuukausiliitteessä oli keväällä juttu projektista.

Onkamo antoi paljon linkkejä, joista voi tutustua tarkemmin. Ensimmäinen linkki on viime syksyn luennolta.

Marika Karulinnan blogi Päivi Onkamon luennosta

Biologian tutkimusten arkisto

Karin Bojs: Homo europaeus. Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia

Bojsin kirja löytyy Loimaan kirjastosta

Koillis-Euroopasta saatu 11 muinaista DNA-näytettä analysoitua

David Reich: Who we are and how we got here

No mikäs sitten oli mysteeriä? Pakohuoneesta olen kuullut aikaisemmin ja nyt sain tutustua Mysteeripöytään, jossa piti selvittää Mariian testamentti. Ja me onnistuimme ja saimme perinnön itsellemme!

Hoksottimille tuli käyttöä, älynystyröitä hierottiin, talonpoikaisjärki oli kovaa valuuttaa, hoksnokkaa löytyi. Opimme tarkkuutta, perinpohjaisuutta, yhteistyötä ja ilon hetkiä kun vihjeisiin löytyi ratkaisut mitä mielikuvituksellisimmista paikoista.

Mysteeripöytä löytyy Vesikoskitalosta. Ajan voi tilata sähköpostilla mysteeripoyta@gmail.com. Mysteeriä tarjotaan täysin harrastepohjalta. Maksu on vapaaehtoinen kannustusmaksu 5 e/hlö, ryhmä 10 e, jolla katetaan kuluja. Sopiva koko on 2-4 henkilöä.

Suosittelen! Oli tosi mukavaa olla kavereiden kanssa miettimässä mysteeriä!

Katso facebookista mysteeripöydän sivut

Eduskuntatalo ja Pokrovan luostari – kaksi erilaista miljöötä

Syksyisenä keskiviikkona vierailin kolmatta kertaa Eduskuntatalossa. Aikaisemmat vierailut tapahtuivat kauan kauan sitten (25 ja 19 vuotta). Koko rakennuskompleksi on sen jälkeen laajentunut ja remontoitu.
Ensimmäisen kerran ällistystä ei enää kokenut – miten näin komea kokonaisuus on saatu aikaan vasta muutaman vuoden ikäisessä Suomessa (valmistui 1931) – mutta vaikutuksen tekivät edelleen komeus, kestävät materiaalit ja hienot taiteelliset yksityiskohdat, joita näkyi mihin tahansa katsoi.

Eduskuntatalon portaat ja pylväät
Supisuomalaista 1920-luvun klassismia, Kalvolan graniittia., suunnittelijana arkkitehti J.S. Siren. Nykyään vain kansanedustajat saavat nousta nämä 46 porrasta pääoville, rahvas kulkee sivuovista. Korinttilaistyyliset 14 pylvästä luovat katseensa mäeltä Kiasmaan, Sanomataloon, Musiikkitaloon, sivummalla olevaan Finlandiataloon ja keskelle näkymää nousevaan hulppeaan pääkirjastoon.
Eduskuntatalolta aukeava näkymä uusi näkymä
Lehmuksen siemeniä lajiteltuna kivetyksen koloihin
Lehmuksen siemenien lajittelua, taidetta ulkopuolellakin
Valtiosali eduskuntatalossa
Ei nyt nähty tällä kertaa Valtiosalissa tärkeitä haastatteluja päivän polttavista asioista.
Eduskuntatalon hallituksen käytävä
Talossa on päivittäin töissä 1000 ihmistä. Heitä ohjaavat tarkat säädökset mm. käyttäytymisestä ja liikkumisesta. Esimerkkinä kuvassa on Hallituksen käytävä, jolle ei ole muilla asiaa. Poikkeuksena naiset, sillä ensimmäisen oven takana on naisten huone, jossa jo 90 vuotta sitten naiset saattoivat levätä ja tavata toisiaan.
Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini
Täysistuntosalissa on kupolikatto ja sen huipulla lanterniini, jonka ikkunoista päivänvalo lankeaa muuten ikkunattomaan tilaan. Kupolin laatat on tehty sokeriruokomassasta.
Eduskuntatalon viiden kerroksen portaikko
Koko eduskuntatalo on täynnä kauniita yksityiskohtia, jotka ovat remontin jälkeen hienossa kunnossa. Jopa viisikerroksisen rakennuksen portaikko on taideteos.
Katja Taimela, Anne-Mari Virolainen
Seurueemme emäntänä toimi kansanedustaja Katja Taimela, kotoisin Salosta. Meitä kävi tapaamassa toinenkin maakuntamme edustaja, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolalinen, kotoisin Liedosta.
Kansanedustajat Katja Taimela, Kike Elomaa
Myös kansanedustaja Kike Elomaa kävi meitä tapaamassa, syntyisin Lokalahdelta.
Senioriopettajat eduskunnassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolaisen ja kansanedustaja Katja Taimelan kanssa.

Eduskuntatalo

Antoisan eduskuntatalovierailun jälkeen tutustuimme täysin erilaiseen miljööseen, nimittäin Pokrovan ortodoksiseen kirkkoon ja veljestöön Kirkkonummella.

Pokrovan ortodoksinen kirkko

Isä Hariton kertoi meille todella persoonalliseen tapaansa yhteisön perustamisesta, rakennusprojektista sekä tapahtumista.

Isä Hariton esitteli pihaa ja viljelyksiä
Söimme maukasta borsh-keittoa, kaalipiirakkaa ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa, talon omista tuotteista valmistettuja
Koko talo oli täynnä kauniita yksityiskohtia – tämäkin vierailukohde tarjosi monimuotoista nähtävää

Matkan järjesti Turun seudun senioriopettajat ry, jolla on paljon toimintaa ja aktiviteetteja entisille kansankynttilöille. Kiitokset järjestäjille!

Hollonmäen kartano Loimaalla

En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Seinällä punamullalla väritettyjä päreitä rivissä, kattoon asti.

Hollonmäen vanhan puolen päreseinä

Hollonmäen kantatalo, rustholli. Vanha, 1860-luvulla  joen rannasta nykyiselle paikalleen siirretty  päärakennus on pitkärunkoinen, satulakattoinen, ulkoseinät vuorattu pärein. Päreiden alla on  hirsirakennus.

Näinä konmarituksen kulta-aikoina tekee sielulle oudosti hyvää  nähdä ympäristö, jossa on kunnioitettu entisten sukupolvien työn tuloksia rakennuksista pieniin puhdetöihin. Kaapin kätköistä löytyneet isoäidin vanhat suklaarasiat saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Miltä konfektit maistuivat melkein sata vuotta sitten?

 

Hollonmäen kammio (1912) vanhan puolen verannalta

Rakennuksista on pidetty hyvää huolta ja ne on päivitetty nyky-aikaan kunnioittaen vanhaa. Pia Hollo onkin saanut Miljööpalkinnon tekemästään työstä.

Hollonmäen uusi puoli, rakennettu 1877-1910 perinteiseen talonpoikaistyyliin

Pihapiirissä ovat lisäksi aitta vuodelta 1840,  karjakeittiö ja talli rakennettu 1910 sekä Leikkilä, leikkimökki 1930-luvulta. Kartanolla on näkyvä sijainti Hulmin peltoalueen laidassa.

Hollonmäki kuuluu seudullisesti merkittäviin rakennussuojelu- kohteisiin ja on Maakuntamuseon inventoinnin (2013) mukaan seudullisesti merkittävä rakennetun ympäristön suojelukohde.

Loimaan kaupungin osayleiskaava 2013 , Kulttuuriympäristö, yhteenveto ja luettelo, Hollonmäki s. 20

Syksyn kaunista satoa
Hollonmäen metsää

Pyöräilemässä Alkinkulmalla

Horisontti vinossa tossa kuvassa. Heiluuhan se silmissä, polkemisen tahdissa, läähätyksen läikkeessä, kameran keikahduksessa.


Auringonkukkaniitty kääntynyt poispäin auringosta. Luulin auringonkukkaa heliotrooppiseksi. Onko menossa mielenosoitus….

 

”Iltapäivän aurinko tuli vieraisille metsäisen kukkulan rinteelle” – muistaako kukaan….

 

 

Tienreunan elokuista kauneutta. Ruotsin värit yliedustettuina.

 

 

Järviruokokasvusto

 

 

Voi järviruokokin olla kaunis.

 

Käynti pronssikautisella hautaröykkiöllä Alastarolla

Siellä he ovat levänneet, nainen ja lapsi. Haudattu 2835 vuotta sitten. Kauniille näköalapaikalle, Hanhijokilaakson silloiseen järvimaisemaan. Muualta näin sisämaasta ei ole löytynyt pronssikautisia muinaisjäännöksiä, joten he kuuluivat etujoukkoihin, jotka olivat löytäneet asuinpaikan näiltä kauniilta seuduilta.

Hautaröykkiön keskellä hohtaa kanervamätäs, luonnon oma hautakukka.

Haudoista on löytynyt kaksi pientä pronssiesineen katkelmaa, tasapaksun pronssipelin kappale sekä pala kaarevateräistä skandinaavistyyppistä veistä.  Suomen alueella ei vielä noihin aikoihin tehty pronssiesineitä, vaan ne on tuotu kauempaa, luultavasti Tanskasta. Pronssikaudella käytettiin polttohautausta ja mukaan hautaan laitettiin jokin vainajalle kuulunut esine. Pieni veitsi on ollut naisen veitsi.

Samoihin aikoihin Rooman valtakunta syntyi.

Museoviraston tiedot Vaaramäen kiinteästä muinaisjäännöksestä

Pronssiveitsi laajensi historiaa Alastarolla, Turun Sanomat 15.1.2004