Pykeijän kasvimaailmassa

Ensin  kiipesimme Sankkarille koulun takaa. Heti piti pysähtyä ja kumartua ihmettelemään  kukkia. Eteneminen olikin hidasta, koska yhä uusia tunturikasveja löytyi. Viimein pääsimme huipulle, mistä oli hienot näköalat ja – hilloja. Ne oliat sinnikkäitä yksilöitä, jotka armottomissa tuulissa ja viimoissa olivat kasvattaneet vain yhden siemenen ja sen ympärille makeaa maltoa. Mutta ne olivat isoja. Eväiden jälkeen saimme niistä jälkiruoan.

Löysimme sopivat istuinpaikat ja katse liukui vastarannalle, mistä yritimme tunnistaa Vesisaaren rakennuksia. Itäpuolella lentokentän isot rakennukset näkyivät hyvin.

Sankkarilta näkyi Ekkerøy, seuraava matkakohteemme. Sankkarin ja Sikosaaren völissä vasemmalla oli viikolla nähty miekkavalaita, mutta meitä ei onnistanut valaiden suhteen.

Seuraavana päivänä lähdimme luontopolulle, joka vei Ranvikan hylättyyn kalastajakylään.  Siellä olivat aikoinaan pykeijäläiset viettäneet kesiään kalastaen ja heinää keräten. Lohenpyytäjät käyttävät luonnonpoukamaa vieläkin kesäisin. Ranvikassa on Etelä-Varangin suurin lintuvuori ja etelärinteellä on kiinnostava kasvillisuusrinne.

Ranvikaan pääsee kahta kautta. Me lähdimme jalkapallokentän reunalta. Elsan perhe oli kentän rakennuksessa aivan avainasemassa. Heidän poikansa nousivat Norjan huippujalkapalloilijoiden joukkoon!
Ranvikan luontopolku noudattelli notkoa, jossa oli ollut vanha telelinja. Notkossa kasvoi tunturikoivua Betula pubescens ssp. czerepanovii-suojaisissa olosuhteissa,

Mutta Ranvikaan emme päässeet tällä kertaa. Matkamme pysähtyi ensimmäiseen jyrkkään rinteeseen, jota olisi pitänyt nousta nelinkontin. Meillä oli pöytävaraus Bistroon muutaman tunnin päästä ja aloimme epäillä, että emme ehtisi takaisin, jos jatkaisimme matkaa. Niinpä katse laskeutui alas ja aloimme havaita yhä uusia tunturikasveja, joita oli viimeksi nähnyt Kevon kesinä. Olin aivan innoissani ja otin valtavasti kuvia. Tekstin lopussa on kuvia.

Kuningasrapuaterian jälkeen tapasimme Elsan ja Anitan ja kyselimme heiltä kasvien nimiä, kaikkia emme nimittäin pystyneet  tunnistamaan. Elsa toi meille kasvikirjoja ja ilta kuluikin kasvien parissa.

Mutta sitä ennen keskustelimme Elsan ja Anitan  kanssa Pykeijastä. Istuimme mökkimme verannalla. Yhtäkkiä Elsa osoitti kallion huippua, siellä lenteli mustia isoja lintuja. Ne olivat merikotkia, perhe, jossa oli kaksi poikasta. Pitkään ne kieppuivat ympäriinsä, laskeutuivat, lähestyivät toisiaan, etääntyivät, lekuttelivat paikoillaan. Aivan huippu luontoelämys tämäkin.

Liisa, Elsa ja Anita mökkimme verannalla

Elsa  kertoi elämästään, matkailusta ja Pykeijän nykytilanteesta. Anita oli tullut muutama vuosi sitten Pykeijään ensin oppaana ja sitten työskentelemään Elsan kanssa.  Anita tuntee Lapin hyvin ja on valmistanut hienoja käsitöitä, joita oli myytävänä Galleriassa.

Anita Sileniuksen valmistamia upeita käsitöitä,mm. kalan nahasta.

Pykeijä on aina ollut vetovoimainen kulttuuritapahtumille. Niinpä kylässä on ollut monipuolisesti eri taiteenalojen tapahtumia. Galleria on perustettu entiseen romuvarastoon karavaanialueen yhteyteen. Siellä on järjestetty konsertteja, näyttelyita jne.

Eila Ampulan kutoma seinävaate, kooltaan 240×240 cm. Teos on valmistettu Brasilian Penedossa.

Viimein sitten Pykeijän oleskelumme viimeinen päivä koitti. Tapasimme vielä Elsa ja Anitan Galleriassa ja meissä vahvistui se, että tulemme tänne uudelleen ja liitymme Pykeijän ystäviin. Siispä emme sano Hyvästi vaan Näkemiin. Kiitos Pykeijä, Elsa, Anitta ja mahtava luonto! Ja ihmiset, joita kohtasimme. En missään muualla ole keskustellut niin vaivattomasti vieraiden ihmisten kanssa kuin Pykeijässä. Sen täytyy johtua Pykeijän ilmapiiristä. Siinä on taikaa, joka tekee hyvää ihmisen sielulle.

Anita ja Elsa

Niin on jäänyt sanomatta, että uimme tietenkin Jäämeressä. Vesi oli vilpoista, muttei mitenkään liian kylmää. Suola säilyi ihollamme sitä hellien, huulilta kieli lipoi suolaa. Jäämeren sauna jäi kokematta, mutta ensi kerralla varmasti!

Lähtö. Viimein saatu kaikki kamat kasaan ja löydetty koko ajan kadoksissa olevat tavarat.

Matka jatkui vuonon vastakkaiselle rannalle vanhaan tuttuun Ekkerøyhyn. Siitä seuravassa postauksessa.

Nyt sitten tunturikasvikuvakavalkaadi.

Hieskoivu, Betula pubescens
Vilukko, Parnassia palustris
Uuvana, Diapensia lapponica
Tähtirikko, Saxifraga stellaris
Tunturiängelmä, Thalictrum alpinum
Tunturikurjenherne, Astragalus alpinus ssp. arcticus
Tähtirikko, Saxifraga stellaris
Silmäruoho, Euphrasia
Ruusujuuri, Rhodiola rosea
Pohjanvariksenmarja, Empetrum hermaphroditum ja juolukka, Vaccinium uliginosum
Pikkulaukku, Rhinanthus minor
Pikkulaukku, Rhinanthus minor
Lääte, Saussurea alpina
Lapinvuokko, Dryas octopetala
Kurjenkanerva, Phyllodoce caerulea
Kesämaksaruho, Sedum annuum
Idänneulankärki, Oxytropis campestris ssp. sordida
Metsäimarre, Gymnocarpium dryopteris ja vaivaispaju, Salix herbacea
Ruohokanukka, Cornus suecica
Hapro, Oxyria digyna
Tämä jäi tunnistamatta. Joku kissankäpälä? Tunteeko joku?
Tämä on myös hankala. Ruijan kissankäpälä, Antennaria nordhageniana?

Tunnistamisessa auttoi Suomen tunturikasvio, Henry Väre ja Rauni Partanen sekä tietenkin Google Lens

Pykeijän eteläpuolen kartta

 

 

 

2 thoughts on “Pykeijän kasvimaailmassa”

  1. Pirkko, sateisen päivän virkisti pohjoinen tarinasi. Pykeija , jo sanana kiehtova, maisema ja kuvaus herättivät muiston vuosikymmenien takaa. Joskus nuorena ajoimme sinne jäämeren äärelle, Kirkkoniemeen ja Norjan puolelle Berlevogiin. Yövyimme Tunturimökissä lammen rannalla, kalastimme luvalla perholla ja saimme sateenkaariraudun, hyvänkokoisen. Loimutimme sen nuotiopaikalla. Olenkohan koskaan syönyt mitään yhtä hyvää?! Tunnelma, paikka mausteena.
    Kiitos myös kasvistotiedoista. Nyt saan nimet niihin vanhoihin kasvikuviin, joita otimme siihen aikaan ihan oikealla kameralla. Ovat liimattuna oikein kansioihin.
    Oli antoisaa, kirjallista ja asiantuntevaa.

  2. Olin kuin uudelleen melkein 50 vuoden takaisella lapinkasvikurssilla Kevolla. Tuntui ihmeeltä löytää noin paljon kasveja niin pieneltä alueelta. Se oli biologin, kasvitieteilijän onnea. Berlevågissa mekin silloin käytiin tutkimusjutuissa. Ehkä joskus vielä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *