Mehamn – Hurtigrutenin pohjoisin satama

Saavuimme Mehamniin Utsjoen kautta, sitten Nuorgamiin ja Tanalta käännyttiin lähteen. Olipahan ajokokemus. Tiessä oli tuhat mutkaa, välillä hyvin kapeaa, huonopintaista, kuoppaista, välillä uutta päällystettä ja lisää leveyttä. Muutaman kymmenen kilometrin matkaan meni monta tuntia.

Store Breitholmen Laksevfjordissa. Maisemat olivat niin henkeä salpaavat, että piti pysähtyä postimerkin kokoiselle levikkeelle.

Perillä Mehamnissa olimme samaan aikaan, kun Hurtigruten oli laiturissa eli seitsemän jälkeen illalla. Majoituimme, söimme ja rentouduimme.

Perille on päästy! Takana 650 km , 12 tuntia, siis tänään.
Ensimmäinen aamu

Ensimmäisenä päivänä kävimme Mehamnin ”must”-museossa eli Nissemuseossa.  Käsittämätön  paikka. Jouluhahmoja on 40-45 000!

Mehamnin Nissemuseo eli joulumuseo, tarjolla myös majoitusta ja ruokaa.
Sarjassamme käsittämättömiä ihmisen aikaansaannoksia.
Veljekset Raymond ja Odd-Einari Tetlie omistavat museon. Ensimmäinen joulupukki oli vasemmalla oleva hahmo vuodelta 1936, jonka Raymond sai nelivuotiaana. Museotavaroita on siis kerätty 57 vuotta. Keskellä oleva oli lähetetty Afrikasta.
Katotkin olivat täynnä riippuvia joulukoristeita.
Adventure Camp Mehamn Rorbuer. Keltaisessa rakennuksessa on reception, ravintola ja yläkerrassa yhden huoneen majoitustiloja. Oikealla olevassa rakennuksessa oli toilettitilat ja lounge. Poreallaskin löytyi, mutta näytti siltä, ettei ihan vähään aikaan ole käytetty. Me majoituimme vasemmalla näkyvässä keskimmäisessä mökkissä nro 3.
Olemme viehättyneet laiturielämään ja se oli tässä majoituksessa parhaimmillaan.

Mökkimme verannalta bongasimme lintuja ja meduusoja.

Hiusmeduusa, Cyanea capillata.
Korvameduusa, Aurelia aurita. Heitä oli paljon.

Lintuinfluenssa on levinnyt kesän aikana myös Ruijaan. Meille kerrottiin, että kuolleita lintuja on ollut runsaasti, mutta nyt epidemia näyttää laantuneen. Nissemuseon hoitaja kertoi liikuttavan kertomuksen haahkaemosta kuolleiden poikastensa äärellä. Näimme eräällä emolla yhden poikasen.

Lintuinfluenssavaroitus.
Tässä oli joku lintu päättänyt päivänsä. Miksi, lintuinfluenssan vuoksiko vai muuten? Alhaalla vasemmalla on ”kotimme”.
Luonto oli tehnyt tehtävänsä – teoreettisesti ajatellen kulkutaudit on tarkoitettu karsimaan liian suurta populaatiota. Yksi parvi lenteli eri puolilla Mehamnia.
Siellä on Pohjoisnapa.

Mehamnin pohjoisin niemenkärki Vevik oli ollut sodan aikaan saksalaisten miehittämä. Voi vaan kuvitella,  miten saksalaiset nuoret miehet tähyilivät Jäämerelle josko sieltä vihollinen hyökkää.

Mökkikylämme takana nousi Vardholmen, jossa odottelimme Hurtigrutenia eräänä iltana. Sitä ei kuulunut eikä näkynyt, mutta kukkia löytyi.

Kasvitieteilijän onnen hetkiä.
Pohjansiankärsämö, Achillea millefolium ssp alpestris. Näitä kasvoi paljon.
Erikoista oli, että lilaa siankärsämöä oli varmaan  kolmasosa siankärsämöistä.
Halikka, Mertensia maritima, jota ei kasva Suomessa.
Honckenya peploides, suola-arho.
Erittäin makeita ja mehukkaita hilloja, merituulten maustamia. Hyviä olivat.
Papaver croceum, Siperianunikko.
Pietaryrtit ja hiirenvirnat muodostivat kauniita kasvustoja.

Viimeisenä päivänä kävelimme kylän itäpuolella sijaitsevan Nordmansethvatnetin ympäri kiertävää luontopolkua ja kiipesimme jyrkkää rinnettä ylös.

Nordmannsethvatnetin yläpuolisesta rinteestä uusi näkymä Mehamniin.
Ja silloin näimme taistelevat linnut! Lokit olivat merikotkan kimpussa, tekivät syöksyjä ja ajoivat merikotkan pois.

Luontopolkua kulki paljon porukkaa. Rinteen alaosassa olivat hienot rakennelmat, WC ja grillausrakennus. Istuimme ulkona pöydän ääressä, moikkailimme ohittajia – kaikki täällä tervehtivät – ja kanssamme tuli juttelemaan vanha rouva, joka kertoi laveasti elämästä Mehamnissa.

Polun varresta alkoi erottua yhä enemmän kasveja. Muistelin Pykeijän äärettömän runsasta kasvimaailmaa. Täällä oli osin samoja kasveja, mutta vielä jäi Pykeijä ykköseksi.

Alchemilla alpina, tunturipoimulehti.
Alchemilla, poimulehti, en pysty määrittelemään tarkemmin kun kasvikirja jäi kotiin.
Allium falcifolium, viikatelehtisipuli.
Campanula rotundifolia subsp. gieseckeana, Lapin kissankello, hän oli tosi pieni.
Carex pallescens, kalvassara.
Chamenerium angustifolium, maitohorsma. Isossa kasvustossa pörräsi kymmeniä kimalaisia.
Lupinus nootkatensis alaskanlupiini. Suurena kasvustona. Tätä en meinannut uskoa, haitallinen lupiini levinnyt tänne maailman ääreen asti! Luin, että tämä on levinnyt myös Islantiin, jossa ensin ajateltiin sen olevan hyödyllinen, mutta sitten tajuttiin sen valloittavan kasvutilaa paikallisilta lajeilta. Lampaat tosin syövät sitä mielellään, vaikka hyönteisille lupiinin sisältämät alkaloidit ovat myrkyllisiä.
Parnassia palustris, vilukko.
Tästä en ole varma, kun sitä kasvikirjaa ei ole mukana. Onkohan joku peippi?
Salix clauca, tunturipaju.
Silene acaulis, tunturikohokki, oli kukkinut jo. Sydämen muotoinen kuten Ecceroyssa.
Tofieldia pusilla, pohjankarhunruoho.
Veratrum album L. subsp. lobelianum (Kýchavice bilá), valkopärskäjuuri. Tämä oli jännä, ensimmäinen havainto elämässäni. Sudenmarjan sukulainen, minkä voi päätellä lehdistä. Erittäin myrkyllinen, mutta käytetty joskus aivastuspulverina. ? Suomessa vain Utsjoella Vaisjokivarressa lähellä Norjan rajaa. Ruijassa, Kuolan niemimaalla ja P-Venäjällä runsaana.
Vicia cracca, hiirenvirna eli hiirenherne.

Voi miten hyvä olo tuli näiden kasvien löydyttyä.

Viimeisenä Mehamin iltana Adventure Campin ravintola oli auki (sairastapauksen vuoksi oli ollut suljettuna) ja kävimme syömässä.

Haddock – kolja-ateria, nam!
Jälkiruoaksi valtava annos jäätelöä ja makoisia tuoreita hilloja.

Mehamnin vierailu päättyy huomenna aamupäivällä, kun jatkamme matkaa. Haikea on mieli, kun seuraavasta vierailusta ei ole mitään takeita. Hyvää yötä!

Mehamnin yö,  meidän viimeinen.

Viimeisenä aamuna laiturilla näimme kalanpoikasparven ja meritähden vilkuttelemassa hyvästiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *