Kolmas tanssi – Kirkenesissä residenssissä

Sade on kuvioinut ikkunan, taas. Ennusteen mukaisesti. Aamulla havahduin auringon tunkeutuessa ikkunasta sisälle. Se ei kestänyt kauaa, mutta ilahdutti.

Nukuin hyvin. Lähdin sitten aika aikaisin ajamaan Norjan itäisimpään kolkkaan, Grense Jakobselviin. Matkaa ei ollut kuin 50 km, mutta kaksi tuntia siihen  meni. Tie pieneni pienenemistään, kapeni, routavaurioita, kuoppia ja heittoja sinne tänne. Lopulta sorapäällysteinen viimeinen osuus.

Sor-Varangerin kartta

Tunturiylängöllä oli vielä talven merkkejä näkyvissä. Järvissä jäätä ja lunta kinoksissa siellä täällä ja oikeastaan aika paljon. Suomen Yle ykkönen kuului ylängöllä. On se vaan niin kiva kuulla omaa kieltä, vaikka vasta kaksi päivää on edellisestä kuulemisesta.

Tunturiylängön kevättalvi
Norjan vanhinta kallioperää, 2,5 mrd vuotta ikää

Jakobselvin laaksoon laskeutuessa lumet katosivat ja puissa vivahti selvästi vihreys. Täällä on yllättäen aika paljon pihlajia, joiden lehdet ovat jo isot, eivät kuitenkaan levittäytyneet. Samoin täällä Kirkenesissä on kevät edemmässä kuin sisämaassa. Meri lämmittää todellakin.

Varsinaista sitkeyttä. Jäämeren tunteettomien tuulten tuivertamia käkkyräisiä tunturikoivurykelmiä. Pienet hiirenkorvat jo näkyvissä.

Jakobselv on rajajoki, toisella puolella on Venäjä. Kävelin hiekkarannalla ja tiirailin kotiloita ja erikoisia kiviä. Mutta alkoi niskaan hiipiä  vaivaantunut olo ja lähdin pois. Luinkin sitten opastustaulusta, että Venäjän puolella on sotilailla hyvät kiikarit, joilla seuraavat ettei poikkeavaa tapahdu.  Ilmankos. Odottelinkin sitten kotimatkalla, että pysäytetäänkö minut ja otetaan pois pienet vaaleanpunaiset kotilokuoret, joita poimin. En ole muualla samanvärisiä nähnyt.

Mutta lajivalikoima oli todella suppea. Viime kesän Sandfjordin hiekkarannan monipuolisuus säilyi edelleen ykkösenä. Syynsä on kylläkin siinä, että tämä on joen ranta ja makeaa vettä tai ehkä murtovettä, jos merestä valuu vettä tähän. Sandfjordissa oli oikea valtameri.

Laskuveden aikaan. Toisella rannalla Venäjä. Vahtitorneissa vahditaan.

Sitä taas ihmettelin, että kaikkiin paikkoihin ihminen itsensä työntää. Kirkkokin oli tänne rakennettu, isoista kivistä. Tie on kulkukelvoton talvella lumen vuoksi, mutta mökkejä oli pitkin matkaa ja kaikenlaista varustusta pihoilla. No silloin aikoinaan liikuttiin veneillä pitkin rannikkoa ja noustiin maihin suotuisissa paikoissa.

Grense Jakobselvin kirkko. Kirkko valmistui 1969 ja 1873 Kuningas Oscar II vieraili siinä ja pyysi, että kirkko nimetään hänen mukaansa. Hautausmaalla on suomalaisten, saamelaisten, norjalaisten ja venäläisten hautoja. Osa oli ortodokseja ja osa luterilaisia.

Matkalla näin pari jänistä ja pikkulintuja, lajimääritys jäi tekemättä, sekä joitain kahlaajia. Aika vähän lintuja kuitenkin.

Tästä residenssin ikkunasta seuraan harmaalokkiparin elämää. Ensin ihmettelin, kun lokki seisoo vastapäisen talon katon harjalla samassa paikassa tuntikaupalla. Sitten näin sen astelevan loivaa kattoa alaspäin ja hups, savupiipun takaa näkyi toinen lokki. Eli emo hautoo ja isäntä vartioi ja seuraa tilannetta. Mistähän ne löytävät syötävää?Eilen muuten tapasin Pikene på Broenin ihastuttavia nuoria ihmisiä norjalaisen lounaan merkeissä. Eli kevyttä, leipää, kasviksia, salaattia. He kertoivat tekemisistään ja minä kerroin omasta projektistani. Annoin heille Vuotoskirjan muistoksi. Kirkenesissä on suomalaisia, jotka voivat kirjan lukea. Heillä on viitisenkymmentä residenssivierasta vuoden mittaan kahdessa eri asunnossa.  Taiteenalasta riippuen he järjestävät tapahtumia täällä olonsa aikana. Hienoa kulttuurityötä!

No sitten tämä kirjoittaminen. Kaiken odotuksen jälkeen Kolmannen tanssin kirjoittaminen on sitten jumissa. En oikein tahdo päästä täällä alkuun. Aiheen vaikeus, joka on tullut tällä matkalla käymieni keskustelujen aikana ilmi,  on kai luonut jonkinlaisen esteen mieleeni.  Pitäisi vaan luottaa omaan intuiitioonsa ja kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa ja miettiä sitten vasta myöhemmin.

Vai tämä ulkoina vallitseva matalapaineko painaa minut lyttyyn. Tulinko tänne asti vain todetakseni, että kirjoittaminen sujuu parhaiten  kotona. Mitä haaskausta!

Onhan tässä vielä kolme päivää aikaa. Ehkä runosuoni alkaa pulputa. Huomenna on täälläkin Helatorstai. Ajattelin ajaa Paatsjokilaaksoon katsomaan millaista siellä on. Sunnuntaina lähden sitten kotia kohti. Ettei nyt vaan jäisi matkailun puolelle tämä reissu. Ahdistaa.

Tekniset vaikeudet estävät laittamasta omaa kuvaani tähän – Norjan itäisimmässä pisteessä, erään tien päässä. Taas.

Nyt tekniset vaikeudet voitettu ja tässä kuva.

Taas erään tien päässä. Taustalla Jäämeri, siellä jossain Novaja Zemlja

Kolmas tanssi – matka residenssiin Kirkenesiin

Perjantaina lähdin. Kotona kevät juhli kiihkeänä, omenapuutkin pukeutuneina valkoisiin hattaroihin.

Valkea kuulas ja manzurialainen marjaomenapuu hattaroineen.

Keittiössä yllätys yllätys: amaryllis työntää kukkaa!

No onkos tullut joulu kesän keskelle…

Perjantaina siis lähdin ajamaan pohjoista kohti. Satoi Pohjanmaalta alkaen. Etelässä sadetta olisi myös kaivattu, on ollut niin valtavan kuivaa. Kasvihuoneeseen virittelin kastelysysteemit, kaipa puolitoista viikkoa selviävät.

Pidempiä välipysähdyksiä Oulussa, Rovaniemellä sekä Pyhätunturilla. Sunnuntaina jatkoin pohjoisemmaksi. Puiden lehdet loppuivat noin Vuotson tienoilla. Siinä on tällä hetkellä kevään ja kesän vihreä raja. Sevettijärvellä en nähnyt yhtään ihmistä. Oli supersunnuntai, Eu -vaalit ja Suomi pelasi jääkiekon MM-loppuottelussa. Hyvin kävi molemmissa, tosin taitaa riippua katsontakannasta. Majoituspaikan seinällä vanhaa Lappi-romantiikkaa.

Tällaisena monet ihmiset Lapin näkevät.

Maanantaina jatkoin Norjaan.  Sade jatkui, eikä yhtään haittaa, koska Lapissa on kulovaroitus. Viime vuonnakin Sevettijärvellä ollessani satoi. Tie jatkui mutkaisena, ei ollut montaa suoraa pätkää. Autoja yllättävän paljon, norjalaisia ja venäläisiä rekkaresta päätellen. Ja vauhti oli niillä kova. Perääni kertyi jonoa, vaikken  mitenkään hidastellut. Ohi sitten menivät.

Päivällä  tapasin  Neidenissä Ä’vv -kolttasaamelaismuseon johtajattaren Honna Havaksen, jonka kanssa keskustelimme antoisasti Kolmas tanssi -romaanihahmotelmani teemoista. Paljon on mietittävää.

Honna ja Pirkko

Sitten  matka jatkui Kirkenesiä kohti. Löysin helposti Terminal B:n eli Pikene på Broenin toimitilan, josta minut johdatettiin lähellä sijaitsevaan residenssiin.

Taustalla residenssi kolmannessa kerroksessa. Siellä vietän tämän viikon.

Toivottavasti tekstiä syntyy ja  käsikirjoitus kehittyy ja syvenee.  Huomenna menen lounaalle Pikene på Broenin edustajien kanssa ja keskustelemme rajat ylittävästä kulttuuriyhteistyöstä, jota täällä tehdään mm. Venäjän suuntaan. Aion myös käydä kunnolla Jäämeren rannalla. Kerron sitten lisää.

Kotoa tänne kertyi 1447 km. Kauas on pitkä matka. On muuten hienoa, että Elisan liittymäni toimii täällä samoilla taksoilla kuin Suomessakin, siis nettikin. Tosin täällä residenssissä on oma wifi.

Kirjoituskammioni tämän viikon ajan.

Nyt on vähän tyhjä olo, väsyttääkin. Taidan ottaa päikkärit, vaikka on melkein ilta jo. Iltakävely on myös ohjelmassa. Palataan asiaan!

Kesä on tullut – puut kukkivat

Ulkona räkättirastaat säksättävät. Onkohan taas varis yrittämässä pesärosvousta. Eilen katselimme lapsenlasten kanssa samanlaista näytelmää pitkään. Varis meni tuuheaan kuusen latvaan piiloon. Räkätit syöksyivät tiheänä lentueena varista kohti. Eivät käyneet kiinni, mutta ruiskauttelivat valkoista lientään varista kohti. Varis oli suojassa. Ihailimme räkättien yhteistyötä. Viimein varis lähti näyttämöltä ja rauha palautui.

Kesä on todellakin tullut. Ulkona on helleraja rikkoutunut useana päivänä. Kuumaa, hikistä, liikaa vaatetta päällä, riisuttava on. Kestää aikansa, ennenkuin uskaltaa siirtyä kesävaatteisiin. Ettei vaan saa nuhaa.

Mustarastas aloitti konsertin. Voi kun ihanaa!

Luonto on riemuissaan. Kylmien päivien jurnotus on loppunut ja puut työntävät lehtensä vauhdilla esiin, oikaisevat niitä ja levittäytyvät niin kauniina! Ensimmäinen raparperipiirakka on tehty, Irja J:n reseptillä.

Jalavan lehdet juuri puhjenneina. Joka kevät ihastelen tuota pientä poimujen verkostoa.
Lehmus on mielipuitani. Tämä ei ole vielä kukkinut, sitä odotan. Kun olin asunut pitkään Lapissa ja satuin olemaan Turussa heinäkuussa lehmuksen kukkimisen aikaan, kukkien tuoksu huumasi ja sai kumpuamaan muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta.
Tammi levittää lehtensä viimeisenä. Se kertonee, että tammi on täällä levinneisyytensä äärirajoilla. Alussa lehdeet ovat ohuet, mutta loppukesästä paksut ja maatuvat hitaammin kuin muiden puiden lehdet.

Keltainen siitepöly peittää ulkona kaiken, yrittääpä tulla sisällekin. En muista kuusen kukkineen ennen näin voimakkaasti.

Hevoskastanjan kukat nupulla, ensi kertaa. Joko ensi viikolla kukkivat? Taustalla kukkivat kirsikkapuut.

Kasvihuoneessa tomaatit jatkavat kasvuaan. Varkaita on jo pitänyt poistaa ja löysin jo ensimmäiset kukkaterttujen alutkin!

Viikolla olin Kertunmäen kesäteatterin talkoissa. Uuden katsomon alta löytyi arkeologisissa kaivauksissa tunkio – ilmeisesti 50-60 -luvuilta. Paljon löytyi kenkiä, parittomia tosin, muovia, lasinsiruja, ehjiäkin pulloja, piikkilankaa ja kaikenlaista törkyä. Rinnettä oli pidetty kaatopaikkana. Entisaikojen jätehuolto oli sitä, jätteet vietiin metsään tai upotettiin vesiin. Onneksi nykyään kerätään kaikki jätteet järjestyneesti. On kaikin tavoin edullisempaa kierrättää vaikka metalleja kuin kaivaa niitä maan sisältä jalostettavaksi.

Iloisia talkoolaisia entisajan kenkiä ja rojua esittelemässä.

Lauantaina Loimaalla pidettiin kaupungin 50 -vuotisjuhlat. Hieno aurinkoinen hellesää juhlisti tunnelmaa. Aloitimme kirjastosta lapsenlasten kanssa loistavan Riesa -pellen esitystä seuraamalla. Olipa hyvä esitys!

Riesa -pelle nauratti lapsia ja aikuisiakin kirjastossa.

Viereisessä leikkipuistossa oli tietokilpailu ja tietenkin leikkejä. Torilla oli tapahtumia kaikenikäisille. Lapsille puistosuunnistusta, frisbeen heittoa, koriinheittoa ja lavalla  monenlaista ohjelmaa oppilaiden lauluista puheisiin. Oli kilpailuja ja tiedotusta, myyntiä. Oli paljon iloista porukkaa ja hieno tunnelma. Kiitokset kaikille järjestelijöille! Koko vuoden on muuten teemaan liittyviä tapahtumia.

Perjantaina suuntaan auton nokan pohjoista kohti. Viikon päästä alkaa residenssiviikko Kirkenesissä. Saapi nähdä, miten käsikirjoitus tästä edistyy.

Tulppaanissa keskellä kolmihaarainen emi ja ympärillä nuijamaisia heteitä. – Yksi kivoimpia muistoja biologianopevuosilta on, kun olimme opiskelleet kahdeksasluokkalaisten kanssa kukkien lisääntymiselimiä ja eräs poika kertoi silmät loistaen, että hän etsi kotonakin orvokin emiä ja heteitä, ne kun olivat vähän hakusessa. Toinen poika kirjoitti kurssipalautteessa, että kasvit alkoivat kummallisella tavalla kiinnostaa. 🙂

 

Kotipuutarhurin kylvöajatuksia

Sadetutka ennusti sadetta iltapäivän lopuksi ja illaksi. Oli kiire saada kasvimaan penkki käännetyksi, puhtaaksi rikkaruohoista ja siemenet kylvetyksi.

Pienellä kasvimaallani on viisi penkkiä, kaksi isoa, yksi pienempi ja kaksi aivan kapeaa. Kohopenkkien väliin olin laittanut vuosia sitten mansikkakangasta, joka muka pitäisi rikkaruohot kurissa ja estäisi saven tarttumista saappaisiin.

Olin jo monena päivänä ollut penkin kimpussa, sen yhden ja saman. Olin ollut parina viime vuonna laiska. En ollut poistanut rikkaruohoja kovinkaan ahkeraan. Niinpä rikkaruohot ja nurmikko näyttivät, miten nopeasti luonto valtaa uudet alueet.  Olen noudattanut vuoroviljelyä ja se penkki, johon juurekset tulevat tänä vuonna, kasvoi selvää nurmikkoa ja täytyy sanoa että paremmin kuin varsinaisella nurmikolla, joka on taas sammaleen valloittamaa. Penkkien välinen kävelykaista oli myös aivan nurmea, ajoinkin sen viime vuonna ruohonleikkurilla aina matalaksi. Olishan se kiva nurmikaista, mutta kun ruohikko siis  levisi siitä kasvimaahan. Jos tunneissa laskee, meni yhden käytävän ja penkin puhdistamiseen ja kääntämiseen varmaan 10 tuntia, viitenä päivänä.

Siinä ehti miettiä monenlaista. Ensinnäkin tietenkin koko kotipuutarhan mielekkyyttä. Kaupasta saa kaikkea, tuoreena ja suht koht edullisestikin. Miksi sitten vaivaan itseäni, kun on niin hankalaa. Selkää piti oikoa aika usein, sormia tykyttää nytkin ja väsyttää. Lannoitteet, siemenet, mullat ja taimet aiheuttavat joka vuosi kuluja.  Pitää kastella, pumppu tuo onneksi vettä joesta, mutta oli monen sadan sijoitus sekin. Taitaa olla vielä toinen tai kolmas pumppu menossa. Iltaisin saa seisoa tuntikaupalla kastelemassa tai voihan kyllä laittaa sadettajatoiminnon päälle. Sadonkorjuukin on syksyllä aika uuvuttavaa. Selkä ja polvet ovat koetuksella. Sähköä menee, kun pakastin jäädyttää porkkanoita ja mansikoita.

Eihän koko homma todellakaan kannata, jos järjellä ajattelee. Voisihan sitä mennä kuntosalille nostelemaan  puntteja, tekemään kiertoliikkeitä ja hauiskääntöjä. Pitkäkestoista rasitusta voisi suorittaa uima-altaassa.

Mitä sitten menettäisi, jos ei olisi kasvimaata. Ei voisi aamulla lehdenhakureissulla sipaista mukaan salaattia, persiljaa ja ruohosipulia aamiaissämpylän päälle. Ei saisi kiinteitä mansikoita suoraan  maasta. Vastanostettu peruna, olematon kuori, päälle oman maan tilliä ja voinokare, jäisi kokematta.

Eikä tarvitse maksaa kuntosalin kausikorttia.

Niin muuten, kylvin juureksia eli naurista, palsternakkaa, punajuurta ja porkkanaa. En paljoa, yksi rivi riittää paitsi porkkanaa kaksi riviä.

Käännösurakka tehty! Nyt vaot, siemenien ripottelu, peittäminen ja harso päälle. Tämä kuva on kyllä aikaisemmilta vuosilta. Ei tullut kuvattua sitä tilannetta, kun koko kasvipenkki ja käytävä oli vihreää nurmikkoa.

Kylmä kausi kesti yli viikon. Yöpakkaset olivat enimmillään seitsemän astetta. Kasvihuoneessa tomaatintaimet, kukat ja kylvöt viettivät kylmän ajan  moninkertaisten harsoviristysten alla. Kolme pienintä tomaatintainta paleltui, muutoin taimet jököttivät eivätkä kasvaneet oikeastaan ollenkaan. Viime yön ne olivat ilman harsoa ja alkoivat saada aurinkoa aikaisin. Nyt ne ovat kuin hypähtäneet ylöspäin. Auringonkukan pikkuruiset taimet  kasvavat silmissä, tänään tulivat näkyviin kasvulehtien alut. Unikon hennot versot nousivat myös mullasta. Purjo on hauska, se tekee versostaan koukun, joka sitten pongahtaa suoraksi muutaman päivän päästä.

Kierros pihalla esittelee muutaman kukkivan kukan.

Keltanarsissit soittavat torvillaan kevätmusiikkia
Keväinen vuohenjuuri aloittelee kukintaa yhdessä vuorenkilven kanssa
Äitienpäiväkukka – valkovuokko on aina niin ihana, kun se valkoisena mattona kiertelee teiden reunostoja
Aurinkopaneelit kehräävät sähköä. Lasit ovat heijastamattomia, huoltovapaita ja 30 vuoden takuu. Eli pärjätään satavuotiaiksi asti.

Me olemme nyt aurinkovoimalan omistajia. Ylimäärä sähkö myydään sähköyhtiölle. Tämä systeemi on muuten ollut Tanskassa käytössä jo vuosikymmeniä. Kaikki tapahtui hyvin vaivattomasti, meidän ei tarvinnut tehdä mitään kuin laittaa nimet paperiin ja maksaa lasku. Hinnat ovat pudonneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä 10 vuotta sitten. Toimittajafirma oli tamperelainen Aurinkorakennus.

Innokkaana tein hiilijalanjälkitestin ja tunsin ylpeyttä siitä, että maailma on hieman lähempänä pelastumista. Miten pieneksi jalkani tuleekaan, onko uudet kengät hankittava! Mutta mikä pettymys, testissä ei ollut energiamuotojen luettelossa ollenkaan aurinkovoimavaihtoehtoa. Eikä puuvaihtoehtoakaan. Koska meillä on varsinaisena energian tuottajana sähkö silloin kun auringosta ei saada tarpeeksi, se jalanjälki ei pienentynyt ollenkaan. On muuten myös puu ja entinen öljyvaihtoehtokin olemassa. No, testi on testi, ei maailma sen perusteella pelastu tai tuhoudu.

Teemalta on muuten tullut tällä viikolla pari hyvää leffaa. Alkuviikosta Härkäpää ja eilen Musta ratsu. Kummassakin käsiteltiin yllättäviä asioita mielenkiintoisella tavalla.

Härkäpäässä tosin oli yksi murha ja lisäksi hyvin traaginen tapahtuma, mutta aiheen  käsittely oli hieno. Ei selitelty, alleviivattu, mässäilty. Kerronnan kehittyessä katsojalle alkoi valjeta pikku hiljaa koko jutun kauheus.

Musta ratsu oli Uudesta Seelannista eli aivan erilaisesta ympäristöstä, johon olemme tottuneet. Tarina perustui tositapahtumiin ja sisälsi positiivisen vireen.

Olen kirjoittanut Kolmatta tanssia. Nyt on juoni niin kasassa, että kirjoittaminen on nautinto. Hyvä ystäväni luki tekstin ja keskustelimme pitkään eri henkilöiden ja tapahtumien suhteista. Residenssiviikko alkaa kahden viikon päästä. Pääsen tarinan tapahtumapaikoille aistimaan atmosfääriä. Odotan mielenkiintoista viikkoa. Kerron sitten matkalta lisää. Siellä on varmaan wifi, niin voin tehdä päivityksiä.

Takatalvi tuli

Viime viikon hurmos vaihtui sitten yöpakkasin ja lumisateeseen. No sehän oli odotettavissa, sanoo pessimisti suupielet mutrussa. Kevät keikkuen tulevi, sanoo optimisti ja peittelee herkimmät kasvinsa, puhaltelee niille lämmintä hiilidioksidipuuroa, lohduttaa että kyllä me tämänkin kestämme. Oli se kuitenkin niin kivaa, kun viime viikolla oli lämmintä. Parempi näin kuin ainainen tasainen elämä.  Ei ole alamäkeä, ellei ole välillä ylämäkeä.

Olen kuitenkin ohimenevästi pohtinut, miten nämä säätilojen heilahdukset ovat vaikuttaneet suomalaiseen perusluonteeseen. Nöyräksi tämä vetää, kun turpiin tulee noin kuvainnollisesti. Luonne lujittuu, kun ei luule itsestään liikoja ja aina palautetaan maan pinnalle armottomalla kädellä. Tiesihän jo Saarijärven Paavo tämän.

Mutta luonto on vahva. Kiertelin puutarhassa ja siellä on viikossa tapahtunut edistystä. Siispä paikallaan on pieni kuvakavalkadi, olkoon mottona kyllä me kesää  kohti menemme.

Yli kymmenen vuotta vanha tai nuori hevoskastanja on tehnyt ensimmäiset kukinnot. Odotan suurella mielenkiinnolla nupujen aukeamista.
Perheomenapuu ei ole vielä tehnyt kuin kolme omenaa viime kesänä, mutta nyt siinä on paljon kukka-aiheita.
Ruokajätekomposti ei ole jäätynyt koko talvena, mikä on täysin poikkeuksellista. Kompostimadot ovat ahkerassa työssä.
Rypyssä olemme me nuorina, mutta odotas kun oikenemme, siliämme, alamme kasvattaa vartta. Valmistaudu piirakan tekoon!
Varis on syönyt munakkaan. Ankara on elon taisto. Valkoisia munia on yleensä kolopesijöillä. Munan värissäkin näkyy tarkoituksenmukaisuus. Tämä taitaa olla sepelkyyhkyn muna, koska sepelkyyhkypari on meidän pihalla vieraillut päivittäin.
Yöllä on ollut pakkasta jopa seitsemän astetta. Harsojen alla on pärjätty, paitsi että viime yönä kolme tainta paleltui. Nämä kasvusäkeissä kasvavat ovat jo niin suuria, että taitavat kestää tämänkin koettelemuksen.
Narsissin herkkyyttä. Nämä saavat joka kevät minut huokailemaan ihastuksesta.

Meillä oli Novellimankelin neljäs tapaaminen ja nyt pidämme kesätauon ja jatkamme elokuun puolivälissä. Meitä on siis seitsemän kirjoittajaa – Kari, Kerkko, Liisa, Maritta, Pirjo, Pirkko ja Virpi – ja tämän kolmen kuukauden aikana olemme saaneet aikaan 78 novellia! Kyllä niistä antologia tulee plus sitten tulevat syksyllä kirjoitetut. Ja  kaikki niin erilaisia. On lyhyitä ja pitkiä. Aiheet vaihtelevat luonnon ja ihmisen pohdinnoista 1950 -luvulla seikkailevaan Karlssoniin, muistoihin sodan jälkeisistä tapahtumista  mitä erilaisimpiin kuvauksiin ihmiselon varrelta. Uskon, että jokainen löytää mielinovellinsa tästä runsaudesta.

Kari Helin teki Novellimankelille oman logon