Oli pakko päästä ulos kävelemään. Kylmän tammikuun alun ja leudon loppukuun jälkeen syntyneet jäätiköt olivat vertaansa vailla. Löysin liukuesteet ja ne antoivat turvallisuuden tunteen valitessani askelsijoja kirkkaalla harmaalla jäällä. Tosin eilisaamun räntäsade oli sataessaan märkään maahan ja siten pakastuessaan tarttunut niin tiukasti jäähän kiinni, että ei luistanut yhtään. Nyt oli asteen verran pakkasen puolella. Mutta liukkaita paikkoja oli vielä siellä, minne räntäsade ei ollut yltänyt.

Aurinko paistoi. Muistelin, että superhienosta haloilmiöstä on tasan kuukausi. Sama aurinko, nyt yksinään, mutta sai kuukausi sitten kaksi kaveria meidän kylämaisemassamme. Kaipasiko se heitä, yllättäen kohdattuja sukulaisia?

Lähdin kylätietä itää kohti. Vedin raikasta talvi-ilmaa keuhkoihin ja puhalsin sisäilmaa pois. Tuntui todella hyvältä. Ei ollut kylmä, tuuli puhalteli selkään. Oliko se rippeitä Norjaa riepotelleesta myrskytuulesta? Pohjois-Norjassa puuskissa oli myrskynnyt 54,5 metriä sekunnissa. Se on aivan valtavan paljon. Kattoja  oli irronnut. Nyt muuten tiedän, miksei Tanskassa ja Hollannissa taloissa ole räystäitä. Eivät pääse mereltä ujeltavat tuulet kattoja irrottelemaan niin helposti. Nyt sähköt pois Norjassa kymmeniltä tuhansilta talouksilta. Talvella se on huono juttu, jos on sähkölämmitys. Ja ne pakastimet…

Eteneminen oli hidasta, kun niitä jalansijoja piti harkita tarkkaan. Paikoin tiellä oli sulaneita uria, joissa autot olivat ajaneet. Askelsin niitä pitkin.

Mieli askarteli Kolmas tanssi -käsikirjoituksessa. Olen nimittäin alkanut työstää sitä. Mankeli on kokoontunut joka kuukausi novellikokoelman julkaisun jälkeen, vedimme henkeä ja nyt olemme Kirjamankeli ja teimme suunnitelmat kevääksi. Jokainen meistä alkaa työstää pitkää tekstiään ja sovimme kuukausitapaamisiemme aiheet. Minun vuoroni on nyt helmikuussa, jolloin tuon Kolmannen tanssin käsikirjoituksen luettavaksi ja kommentoivaksi. Hyviä vinkkejä kaipaan, itse kun ei kaikkea huomaa.

Olen Kolmatta tanssia työstänyt kahdeksan vuotta. Jotenkin olen koko ajan tiennyt, että tämä teksti vaatii aikaa paljon enemmän kuin Vuotoskirja aikoinaan, siihen kun meni vajaa vuosi.

Tekstiä on nyt 22 000 sanaa, toinen mokoma pitää vielä kirjoittaa. Runko on koossa, loppuratkaisu häämöttää, lisää tekstiä sinne ja tänne saatava.

Aamuyöstä havahduin ja mieleen pulpahti eräs ristiriitaisuus tarinassa. Enpä ole sitä aikaisemmin huomannut, korjaan sen. Eli työstäminen on tarttunut mieleeni syvälle.

Kun luin taas  kerran tähän asti kirjoittamani tekstin, huomasin miten henkilöt ovat tulleet läheisiksi. Neo, Jeff, Lewatle, E’ll, Maark, Ma’ren, A’ntt, Semman… Teidän tarinanne tulee kirjoittaa valmiiksi.

Olen lukenut:

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa, väärässä olemisen historia
Johan Theorin: Viimeinen ranta
Johan Theorin: Hämärän hetki
Annie Ernaux: Nuori mies

Katso Luettua-sivu. Siellä on mietteitäni lukemistani kirjoista.