Taas se sykähdytti. Tietenkin silloin 1990 -luvun puolivälissä hämmästys oli suurempi, kun tien varren pellolla vilahti jotain outoa, heinä-turvemyhkyröitä seipäiden päissä satamäärin. Yli tuhat niitä taitaa olla.
Paikka oli keskellä Kainuun korpea Suomussalmen ja Kuusamon välillä . Yllättävä, outo, riemastuttava.
Lisätietoa alkoi tihkua. Autot pysähtelivät tienpenkalle ja ottivat valokuvia. Jotkut pudottautuivat alas pellolle ja haahuilivat hahmojen välissä. Lehdissäkin alettiin kirjoitella.
Autoja pysähteli siihen malliin, että paikalle hommattiin pysähtymiskieltokyltit, jotteivät osittain tielle pysäköidyt autot aiheuttaisi onnettomuuksia.
”Tämä on osoitus siitä, ettei Suomussalmelle kannata pysähtyä. Kun kerrankin olisi syytä, niin se pitää kiireen vilkkaa kieltää.”
Kyltit poistettiin, raivattiin pysäköintipaikka ja tarjottiin ostettavaksi virvokkeita.
En ollut kulkenut Hiljaisen kansan ohi moneen kymmeneen vuoteen. Nyt elokuussa reitti Pyhältä kulki itäistä viitostietä ja iloisina pysähdyimme katsomaan mitä Hiljaiselle kansalle kuuluu.
Paikka oli aivan ihana. Patsaat tietenkin, mutta Niittykahvilassa olisi voinut viipyä pitempäänkin. Kahvila- ym. rakennukset olivat todella viihtyisiä ja ilo silmälle. Keloa, lättyjä porotäytteellä, virvokkeita ja matkamuistoja. Todella ihana pysähtymispaikka.
Tietenkin kuljimme patsaita katsomassa. Hiljaiseksi veti meidätkin.
Löysimme sieltä itsemmekin.
